Kukkamessut alkoivat Ukissa
Tanssikurssi Yliskalliolla
Liettualaiset asuntomurtajat
UPS:n kasvanut H-venelaivasto valmistautuu omiin SM-kisoihin
Kukkamessuilla ratkaistaan Kesäkukkaistutuksien SM-kisa
Hantlan kesä 9.5. alkaen
KukkoBlues 2013
Valikoima nyt parhaimmillaan!
Minipuutarhakilpailu vuosimallia 2013
Törkeä ryöstö Uudessakaupungissa
Thaimaa-amerikkalaistyylinen Vappulounas Kartanon Karkurissa 1. toukokuuta 2013!
UUSIKAUPUNKILAISET SODISSA 1939-1940.
Kartanon Karkurin äitienpäivälounas 12.5.2013
Passi noudetaan jatkossa R-kioskilta
Kansallinen veteraanipäivän juhla
HAUKI RACE 2013 - mopoautojen kiihdytyskilpailu
Naisten hemmotteluilta
Uusikaupunki ihastuttaa tulomuuttajia ja kiinnostaa pendelöijiäkin
Muotinäytös Laiitilassa
Kukkamessuilla etsitään aarteita
Pohjois-Euroopan suurin soijanjalostamo varmistaa geenimuuntelemattoman soijan alkuperän itse
Pääsiäisen aika Uudenkaupungin seurakunnassa
EHKÄ SITTENKIN LAITON PÄÄTÖS ?
Vanhan Rauman kylkeen moderni kauppakeskus
Miten rakennetaan koulu Afrikkaan?
NUORTEN KESÄTYÖT 2013 UUDESSAKAUPUNGISSA
Crusell-viikko 27.7.-3.8.2013
Kehittynyt teknologia ja erikoistuminen kasvattavat VSP:n palvelukeskustoimintaa
Urheiluseuroille
Mielipidekirjoitus: Timo A. Järvinen
HAUKI CAMP 2013 – Selviytymisleiri käynnistyy lauantaina!
Outi Heiskasen näyttely avautuu sunnuntaina 3.3. Crusellissa
LIIKUNTA -”PUISTOSAUNDI”- KONSERTTI 2013
Ostetaan
Kuutamohiihto lauantaina, helmikuun hiihtopäivä sunnuntaina
HAUKI CAMP 2013
Nuorisovaltuuston puheenjohtajisto vuonna 2013
Uudenkaupungin nuorisovaltuusto kaudella 2013-2014
ukillinen takin kääntö.
Osmo-hiihtojen tulokset
MTV3:n odotetut kanavapaketit nyt myynnissä VSP Shopissa
Seurakunnalla maaliskuussa MONIMEDIAKAMPANJA
Talvikki ja Osmo-hiihdot lauantaina 9.2.
Valmet Automotive allekirjoitti konsernitason logistiikkapalvelusopimuksia
Uusikaupunki mukana Vene-messuilla Helsingissä
WELHOVEDEN RENGASTIEN KEHITTÄMINEN KÄYNNISTYY
Naantalin Hovin tulipalo oli törkeä tuhotyö!
Uusikaupunki maan parhaita yrittäjäyhdistyksiä
Puulaakiammunnat ilma-aseilla.
Päihtyneille ja alaikäisille anniskelu vähentynyt
YLEISET KIELITUTKINNOT MAALIS-HUHTIKUUSSA
Esa Marttila NEAPOn toimitusjohtajaksi
Yritysten perustaminen kääntyi laskuun – myös Vakka-Suomessa
HAUKI CAMP 2013 – uhkarohkeutta, uskallusta ja unelmia
Paula Oksmanin taidetta Crusellissa
Vahterus laajensi, uuden hallin nimi on Kytämäki.
Vakka-Suomi ja valtatie 8
Uudenkaupungin autotehtaan sisäinen logistiikka HUB logisticsin hoidettavaksi
Virolainen säveltäjä Urmas Sisask konsertoi Kustaa Hiekka –kulttuuriviikolla
Pepe Willberg on esiintynyt jo kuudella vuosikymmenellä!
MUSIIKKINÄYTELMÄ KALEVANPOIKATARINOISTA
Tähdet ja avaruus – Viides Kustaa Hiekka –kulttuuriviikko Laitilassa 20.-27.1.2013
Keskusta kiittää
VSP:n kotisivupalvelu muuttuu maksulliseksi 1.1.2013 alkaen
Valtuustokauden päättäjäiset Wallilassa14.12.2012. Jouko Antolan puhe
Ympäristörikoksissa rangaistuskäytäntö on lievä ja syytteiden hylkäämisprosentti korkea
Pyhämaan-Pyhärannan veteraanimatrikkeli valmistui
Jouko Antola Itsenäisyyspäivän juhlapuhe 6.12.2012
Itsenäisyyspäivän puhe sankarihaudalla
Caritas-toiminta jatkuu vuonna 2013 ― uudistuksia tulossa kaudelle 2014
PIKUJOULULEIRI -12
HANTLALLA LINNAN JUHLAT
VAKKA]SUOMEN VOIMAN JA RAUMAN ENERGIAN ETALUETTAVAT MITTARIT
ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLA UUDESSAKAUPUNGISSA
Museon joulunäyttely avautui
Poliisin uusi asetietojärjestelmä vähentää asiointikertoja
Uudenkaupungin Joulun avaus sunnuntaina 25.11.2012
Uudenkaupungin nuorisovaltuuston vaalit tulossa
Tanssit Uudenkaupungin työväentalolla
PK-, metalli- ja teollisuusyritysten FokusPiste -hanke
Varekallion Tuulipuisto
Rautalankatanssit Uudessakaupungissa työväentalolla 8.12.2012 klo 20 – 1:00
Poliisin nettiradiossa myös videoita
TUPLAVAHINKO tulee ensi-iltaan Kalannissa 30.11.2012
Korihait saa keskiviikkona viikinkivieraita
Nenäpäivää Ugin torilla
TOIVELAHJA LAPSELLE-KERÄYS keräyslupa 8420/26/2012
Pirkanmaalaisten taiteilijoiden monipuolinen näyttely Crusellissa
Onko sarjakärki horjutettavissa?
kummallista ukin terveyshuollon palvelua
VALOKUVAKILPAILU
UKITALENT- kilpailu
Entisajan klassikon uudisversio, KTP saapuu Pohitulliin
Lasten museoilta 20.11 Kulttuurihistoriallisessa museossa
Korihait saa pyhäpäivän vieraita Joensuusta
KOVAA PELIÄ SYYRIASSA ja SYYRIASTA
Korihait haastajana Mansikka-Ahon urheiluhallille
NEAPO Oy Tuomo Kontio: Uuden teknologian kaupallistaminen
MESSUMATKA HELSINKIIN 10.11.2012
Ravakka ry:n alustava kehittämisohjelma toimitettu maa- ja metsätalousministeriölle
Tervetuloa ringettekouluun ja Leijona-Kiekkokouluun
Kunnallisvaalien vaalipaneeli VakkaTV:ssä
Poliisi kirjasi 625 rikosilmoitusta valtakunnallisessa huumausaineiden katukaupan valvonnassa
Tutustuminen Pohjanmaan korikseen, osa I
Kumpi ompi perjantai-illan kuningas: Korihait vai Lappeenrannan NMKY?
Ismo Leikola Crusellissa 11.10.2012 klo 19.00 - TILAISUUS PERUTTU
Johnny Winter Logomossa
Uusi historiakirja Uudestakaupungista
Korisliiga käynnistyy, avausvastustaja FoKoPo Pohitullissa
VSP:n verkkosivustot uudistuivat
Ilma-aseharrastus
Perjantai-illan piristys Pohitullissa: kenraalitreeni Salon Vilpasta vastaan
Punaisen Ristin Uudenkaupungin osaston toiminta
ihmetyksiä....
VAKKA-SUOMEN TAIDEYHDISTYKSELLÄ JA LAITILAN KUVAAJILLA YHTEINEN
Kunnallisvaaliehdokkaat syksyllä 2012
VSP Shop muuttaa Pohjoistullikadulle
Vakka-Suomen nuorille palvelukysely
Yrittäjyystapahtuman mielipidekyselyn tulokset
Intiaanisatuja öljyvärimaalauksina Kalannissa
Punaisen Ristin Uudenkaupungin osasto
Poliisi valvoo tehostetusti
Kulttuurikeskus Crusellin näyttelytilojen hakuaika meneillään
PALVELUKYSELY
Syystarjouksia VSP Shopissa
Viasat leffakanavat vapaasti katsottavissa 7.-9.9.2012
Korihaiden pre-season kattaa kahdeksan ottelua
Museo ja Vakka-Rasti esittelevät liikuntapaikkoja Puhtitorilla
Hinku elinkeinopolitiikan välineenä
Valmet Automotive täydensi sertifikaattiensa sarjan Uudessakaupungissa
YLEISET KIELITUTKINNOT LOKA-MARRASKUUSSA
Neapo rakentaa kerrostaloja Helsinkiin
Kalannin kuntosali on uudistettu.
FINNPROTEINILLA AVOIMET OVET
Lasten luistelukoulu
Ammattikalastusmessujen Messuohjelma
Poliisi valvoi nuorten päihteiden käyttöä ennen koulujen alkua
VALTAKUNNALLISET AMMATTIKALASTUSMESSUT
Vakka-Suomen kansalaisopiston ohjelma 2012-2013 ilmestyy 27.8.
Korihaiden kausikortit 2012 -2013 ovat nyt myynnissä
Posti, kaupunki ja yrittäjäyhdistys avaavat yhteisen monipalvelupisteen
Suomen passin ulkoasu muuttuu
Varsinais-Suomen museopäivää vietetään sunnuntaina 26.8.
Wanhan tavaran torilla väkeä
UIMAHALLIIN MAANANTAISTA ALKAEN
Majakkapäivä - Kustavista Isokariin
60 v. täyttävä Mauri Kontu: Vakka-Suomeen yksi kunta
Poliisi valvoo tehostetusti nuorten päihteiden käyttöä ennen koulujen alkua
PYHÄRANTA – PÄIVÄ REILAN KOULULLA
Tul Flikkatten toril lauantaina 4.8.!
Valmet Automotive aloittaa uuden Mercedes-Benz A-sarjan valmistuksen Suomessa!
Crusell-viikon antia
Bilebändi Jean S Pohitulliin syyskuussa
CRUSELL-HÖLKKÄ 21.7.2012
YÖLINNUT-KONSERTTI Uusi kirkko ma klo 18.00
Crusell-viikko alkoi
Karjurock 2012
Raumalaisten graafikkojen mäyttely Crusellissa
27.7.- 29.7. Lättähatulla Turusta Uuteenkaupunkiin
Jazz Partout –yhtye Pookin pihalla lauantaina!
Tervetuloa Crusell-torille lauantaina!
Antiikkimarkkinat Nopperlassa
Mattilan talonpoikaismuseo oli viikon auki
Villematti Kopio hurjana EM-avauksessa
Kyllä maistuu reseptikirja valmistui
Tul Lomatorille viihtymään!
RUISROCK 2012
Taivassalon Silakrysäys sai väen liikkeelle
Ruisrockin perjantai 6.7.2012
Taitotorilta ideoita!
2.8. erityisopastus museon keittiönäyttelyyn
RUISROCKIIN LIITTYVIÄ RAJOITUKSIA RUISSALON MERIALUELLLA
Rattijuoppoihin ja ruorijuoppoihin kohdistettu valvontaa Turun
ANU HÄLVÄ ESIINTYY HANTLAN KESÄKONSERTISSA
Golden State Warriors varasi Ognjen Kuzmicin
Rauma Blues 2012
Tul Senioritoril!
Atso Vainio on uusi kaupunginjohtaja
Nils Petersohn nimitetty myyntijohtajaksi
Holger Schramm nimitetty suunnittelupalvelujen johtajaksi
Tom Westerholmista Koripalloliiton kilpailutoiminnan johtaja
Virolaista taidetta Crusellissa
HANNUN NÄKÖKULMA
Merimieskoulua lapsille
Mikael Herbert ja Villematti Kopio PM-kisoissa
Venekisan kuvia 17.6.2012
Venekisan kuvia
Lapsella on oltava matkustaessa oma passi
BOAT RACE UUSIKAUPUNKI 2012 OFFSHORE VENEKILPAILU
Kesämuseot avautuvat
Sade häiritsi Kukko Beachkorista
VPK:n torilla tapahtuu
Merefesteillä satoi ja paistoi
KOLMEN TUNNIN JUMPPAMARATON
LASTEN FESTI MEREFESTEILLÄ
Merefesti-viikonvaihteen liikennejärjestelyt
Merefesti 2012 -ohjelma, perjantai 8.6.
Keittiöantiikkia museossa
Varsinais-Suomen poliisilaitos
Ravakalle kuluva ohjelmakausi on ollut menestyksellinen
Uudenkaupungin museolle neljä omaa postimerkkiä
Poliisiuutisia Uudenkaupungin poliisiasema 5.6.2012.
Kulttuurihistoriallisessa museossa kesäopastuksia!
Tul Moottoritoril 9.6.
”Pytinkisyynäys”-seminaari Taivassalossa
Uudenkaupungin uudet ylioppilaat yhteiskuvassa
Valmistuneet opiskelijat Novidasta 2012
IS: Suomen parhaat lukiot pääkaupunkiseudulla
Kouluunmenijät saivat keltaiset lippikset eputusjuhlassa
Ann-Maj on tehnyt tuhansia nukkeja
FOKUS PISTE VERKOSTOPÄIVÄ WINNOVASSA
Dynamokeskus Bonk luo nahkansa
VSP:n liikevaihto vahvassa kasvussa
Tapahtumientorin kautta Moottoritorille
VakkaTV:ssä Sonja Lumme ja Arno Kasvi
Kinon talossa kaupan gluteenitonta ruokaa
Hilda Huntuvuoren postuumi romaani kertoo piispa Maunu Tavastista
Koulujen päättymisviikonloppuna poliisi valvoo tehostetusti
Kukko Blues 2012
Untamalassa toimii kesällä korupaja
Tule lauantaina Tapahtumientorille!
Nuorisotyöttömyys laski Vakka-Suomessa
Marko Hiltuselle 2. dan musta vyö judossa
Cheek esiintyy perjantaina ukilaisnuorille
HALOO HELSINKI ! Lännentiessä 26.5
Welhoveden rengastielle ja Ukipoliksen elintarvikealan projektille rahoitusta
Orpo tulossa Kanervan tilalle maakuntahallituksen johtoon
Useat tuhannet eivät ole hakeneet heille kuuluvaa kansaneläkettä
HS: Yaran norjalaisjohtajia syytetään lahjonnasta
Iltalehti hehkuttaa Fisker Karmaa
Panimoon lisää kapasiteettia
Kirjovakka tuo taiteen lähelle
Katukorista Ukin torilla
Kukko Beachkorista Merefesteillä
Pop up –ravintoloissa ei saa myydä tai anniskella alkoholia
Pyry Rainamaa jatkaa Korihaissa
Perinteikäs Saaristotapahtuma täyttää pyöreitä!
Pinkopahvi työpaja
Tul toril 2012 tarjontaa
Korihait uudisti logonsa
Polkupyörä ja suojatie
Bluesin ystäville Kukko Blues
Äitienpäivälounas Kartanon Karkurissa 13.5.2012
Kaupungin mestaruuskilpailut ilma-aseilla
Kalat esillä Vohdensaaren Kalaaseissa
Uudenkaupungin syntymäpäivä 19.4.
Yrittäjät palkitsi jäseniään
Hiltuselle kultaa judossa
KUKKASKARAUS
VSP parantaa sähköpostipalvelujen käytettävyyttä
Poliisi valvoo tehostetusti ajonopeuksia ja suojateiden kunnioittamista
Energiapäivä Laitilassa
Petri Heinonen jatkaa Korihaissa
Valmet Automotive taas ykkönen aloitteissa
OPERETTIA, MUSIKAALIA JA ELOKUVASÄVELMIÄ HANTLAN KESÄKONSERTISSA
Kustavi, Taivassalo ja Uusikaupunki mukana Kotimaan matkailumessuilla
Museossa muistellaan koripallohistoriaa
Likkuva Poliisi Länsi-Suomi: Valtatie 8:lla vilkasta
Korihaille voitokas kauden päätös
NEAPOn hallitus esittäytyy
Filunkia Crusellissa
Pankkikortin kopiointilaitteita Porissa ja Raumalla
Tampereen Kaupunkiliikenne valitsi Solaris-hybridibussit
Hinku Radio Suomessa keskiviikkona
Korihait kiusasi Biisonilaumaa
Petri Heinonen maajoukkuerinkiin
Korihaiden heikko alku kostautui
Muistathan poliisin sähköiset lupapalvelut ja mahdollisuuden varata aika ennakkoon
LP: Tehostettua liikennevalvontaa valtatie 8:lla
Bisons vastaan kauden viimeisessä kotimatsissa
Max Zenger & Filunki -yhtye Uuteenkaupunkiin
Kukkamessut tulevat taas!
Uudenkaupungin Kukkamessut tulevat taas
Uudenkaupungin pelimiehet - koripalloa Axl Smithin tapaan
Turvavöitä käytetään edelleen liian vähän
Korihaiden kausi päättyy runkosarjaan
Korihailla keskiviikkona viimeinen oljenkorsi
Walo esittäytyy Puutarhan kevät ja Perinnekoti -messuilla Turussa
Lokalahden sekä Pyhämaan — Pyhärannan veteraaneista matrikkelit tänä vuonna
Valmet Automotiven Dawn on Geneven autonäyttelyn suosikkeja
Kataja vei pinnat vahvalla esityksellä
Talvikonsertti Crusellissa
Novida mukana Elämän Kevät -hyvinvointitapahtumassa
Kaupungin mestaruushiihdot 9.3.2012
C-pojat voitokkaita SM-sarjassa
Korihaiden vastalausetta ei hyväksytty
Korihaiden pudotuspelihaaveille kolaus
Perjantaina panoksena pudotuspelipaikka
NUORTEN KESÄTYÖT 2012 UUDESSAKAUPUNGISSA
Tul Toril -teematorit alkavat taas toukokuussa!
UI KESÄKSI KUNTOON –kampanja alkaa perjantaina
Merellinen taidenäyttely avautuu Crusellissa
Crusell-viikko 21.-28.7.2012
Valmet Automotive ja Marussia Motors ryhtyvät yhteistyöhön
Hippo-hiihtojen tulokset
Lions -pilkki ja Talvirieha Lokalahdella
Korihait juhli voitokkaasti Kolmekymppisiä
Valmet Automotive avaa toimistot Detroitissa ja Shanghaissa
Kuutamohiihto lauantaina ja Kevättalven hiihtopäivä sunnuntaina
Martan kästöit vuaskymmeniin varrelt
UU Voittaa! -näyttely avautuu Uudenkaupungin museossa
Crusell-viikon Talvikonsertti
Uusikaupunki Pop Up kaupunki 7.4.
Kuukauden Bonuskanava maaliskuussa TNT7
Korihalle maukas voitto Pohjanmaalta
Cory Johnsonin kausi päättyi polvivammaan
NUORTEN KEILALIIGA
KUTSU KEHITTÄMÄÄN YHTEISTYÖTÄ
Lumenpudotusta
Puhuria purjehdukselle H-veneistä
Salo ja Rauhala Kansainvälisenä Naistenpäivänä Laitilassa
Piristynyt Pyrintö Pohitulliin
REIDU VALITTAA YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖKSESTÄ.
14. Opasruusu Kukkamessuille
ToPo vei pinnat huippuottelussa
Asukkaat pitävät isännöintiä asiantuntevana ja rehellisenä
Sotavuosien suosikkeja - Turun Sotaveteraanisoittajat Uudessakaupungissa.
Vanhojen tanssit Ukissa
Möttölän ToPo sunnuntaina Pohitulliin
Elämän Kevät etenee
Vesiharrastepäivä Uudenkaupungin uimahallissa
UU voittaa! -näyttely Uudenkaupungin museossa
Penkkariajelut
Merimieskoulua hiihtolomalla
Hiihtolomalle turvallisesti
Hiihtoloma on urheilua varten
LIONS CLUB UUSIKAUPUNKI/MÄNNÄINEN KIITTÄÄ!
Turun Sotaveteraanisoittajat Uudessakaupungissa
KAIRAN KULKIJAT – Kai Lehtinen & Heikki Rantanen
JOKA KODIN ENERGIANSÄÄSTÖILTA
Valmet Automotive ja Solaris S.A. yhteistyöhön Suomessa
Laitesukelluksen peruskurssi
Bisonsien rutiini petokalaa kovempi
Hyvää Ystävänpäivää!
TALVIKKI 11.2.2012 klo 11-14.
Arjen sankarit koolla 112-päivänä
Korihait intoutui kauden parhaaseen
Kevätmessut maaliskuussa Uudessakaupungissa
Waseda-Clubille mitalisadetta
VPK-paviljonki ennen ja nyt:
Tääl tänäp Tähthousu VPK:n paviljongille
James Reaves johdattaa hait kotkan kimppuun
Puulaakiammunnat 1.2-30.4.2012
Vilpppan levypallopeli liikaa Korihaille
UJK:n kultatytöt
Psoriasispotilaat kokevat edelleen leimaamista ja syrjintää
Kilovahti KIVA ryhmä Männäisten koululla 7.2.12 alkaen
SM-mitalit UPS:n V150-veneilijöille, seuralle tunnustusta kilpajärjestelyistä
Nelonen PRO 1 ja 2 -kanavat näkyvät salaamattomina
Talvikki lähestyy
KIVA-ryhmän sunnuntai sauvakävely
POLIISI VALVOO SUOJATEIDEN TURVALLISUUTTA VARSINAIS-SUOMESSA
Korihailla taisteleva peli-ilme
Elo ilman kirjaa on teeskentelyä
Kaikkipalvelut.com
James Reaves takaisin Korihaihin
Cedric Latimerilla edessä pitkä huili
Jääkotkat järjestää Lasten luistelukoulun jäähallilla
Perjantain jälkipelit ravintola Kirstassa
Helsingin Myllypuroon rakenteilla modulaarinen kerrostalo
Antiikkikierros Vakka-Suomessa
Uusikaupunki, Kustavi ja Taivassalo mukana Matka 2012 -messuilla
Kilovahti KIVA ryhmä starttaa 16.1.12 klo 18
Rallikuvia 14.1.2012
Liikennepainotteinen päivittäistiedote
C-poikien SM-sarjaa lauantaina Pohitullissa
Uudenkaupungin kaupunginkirjaston Vuosi 2011
Romantiikka – historiaa ja tunnetta
KULTTUURILAUTAKUNNAN AVUSTUSMÄÄRÄRAHAT 2011
Juoksu- ja maratonkoulu
Maakunnallista huipputaidetta tammikuun loppuun asti Crusellissa
Kauhajoki vei pisteet mukanaan
Jäissä ajoa
Pyrintö pyöritti Korihait kumoon
Korihailla loppiaisena tuplakierros
TotoTV näkyy salaamattomana 2. - 9.1.2012
Hyvä taistelu - nolla sarjapistettä
Luistelukoulu alkaa 7.1.2012
Puotien paris -kampanja jatkuu Uudessakaupungissa ke 4.1.
Korihait hukkasi momentuminsa
Bisons päättää Korihaiden joululoman
MTV3 Kanavapaketti maksutta VSP:n Kaapelikorttiasiakkaille
Terveyttä ja hyvinvointia Uudessakaupungissa KEVÄTMESSUT MAALISKUUSSA
Coach Corner: Koripalloa taas välipäivinä
VSP Shopin uudet aukioloajat 1.1.2012 alkaen
Korihait löytyy nyt myös Facebookista
Löydä joulu -akkunakisan voittajaksi Järven Kello ja Kulta
Korihait kevätkaudella neljästi televisiossa
Henkilövalintoja VSP:n hallintoneuvoston kokouksessa
Maista joulu la 17.12. - su 18.12.
KTP katkaisi pitkän tappioputkensa
Kaik polu viä peril - hanke
Osta kausikortti - voita vene
Shawn Vanzant käänsi trillerin Korihaille
Hiltuselle pronssia judossa
Puotien paris – ostosaikaa ke 7.12. klo 20 asti
Katsojien kesken arvotaan tiistaina joulukinkku
Korihaiden ryhtiliike kantoi voittoon
Tietoa nettipetoksista
Uudenkaupungin teatterissa hyväntekeväisyysnäytös
Tuplasti jouluiloa – tutustu Uudenkaupungin joulutarjontaan
Korihait jatkaa kotipelejä keskiviikkona
Yleisökilpailu Wanhanajan markkinoilla
TURUN MUSIIKKIAKATEMIAN KONSERTTI CRUSELLISSA SUNNUNTAINA!
ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLA
Kataja tyly isäntä haiparvelle
Joulunodotusta – Tul joulu 2011 -kampanja
Finnproteinin soijajalostamohanke etenee
Matikkakilpailu 2011
Joulun avaus Uudessakaupungissa sunnuntaina 27.11.2011
Museon joulunäyttely avautuu sunnuntaina
Korihait tyylitteli Lahden kumoon
MAALÄMPÖKAIVOJA!
Korihait kohtaa uudistuneen Lahden
Varsinais-Suoman Aivovammayhdistys Turun torilla
Korihaiden venearpajaiset käynnistyneet
Vakka-Suomen nuorisofoorumin tutustumismatka Helsinkiin 11. 11. 11.
Korihait taisteli miehekkäästi
Korihait nousi jatkoajan kautta voittoon
Uudenkaupungin kirjastossa tapahtuu
Tunnelmallinen joulupäivällinen Kartanon Karkurissa 2011
Välierien uusinta perjantaina Pohitullissa
Koripalloerotuomarikurssi Uudessakaupungissa
Vaaleanpunaista Crusellissa
Uudenkaupungin kauppakamariosasto painottaa 8-tien kehittämisen tärkeyttä
Wanhanajan markkinoilla muutamia myyntipaikkoja vapaana
Korihait romahti tauon jälkeen
Yrittäjät postin asiakaspalvelun säilyttämisen kannalla
Suomalais-norjalaista jazzia
Shawn Vanzantin debyytti maanantaina?
Juhlaviikko Uudenkaupungin kirjastossa
Kilovahti KIVA ryhmä starttaa 8.11.11 klo 18.15
Lasten museoilta torstaina 10.11.
Influessarokotukset Uudenkaupungin terveyskeskuksen yhteistoiminta-alueella
Yhdistysten yhteistoiminnan kehitetään
Linja-autoaseman Kotipizza-yrittäjä Keskuskauppakamarin 10-vuotisansiomerkki
Korihait törmäsi biisonipuolustukseen
Valitse Uusikaupunki 2012 –esite
Puupihi-tulipesäinnovaatio tehostaa puun palamista ja vähentää päästöjä
Manuel Dunkel sai Yrjön
Korihait voitti trillerin
Uudenkaupungin Yrittäjät ry huomioi jäseniään
Bojan Sarcévic palaa Pohitulliin
Media-alan koulutusta
Syksyn tuntua Pakkahuoneella
Radiokelit aiheuttavat häiriöitä tv-lähetysten vastaanottoon Etelä-Suomessa
Nettipoliisi Fobba valittiin Vuoden Poliisiksi
Korihait haki pisteet Salosta
Timo Toivonen jatkaa puheenjohtajana
Vakka-Suomen Eläinsuojeluyhdistys esittäytyy Ugissa
Synkkä kolme minuuttinen maksoi voiton
VSNKK:n perinteinen joulukonsertti - Lauluyhtye Viisi
Santtiorannassa ei tänä vuonna avantouintia
Jyri Lehtosen Kouvot vierailulle
Jääkotkien ringettekoulu alkaa
Tyler Tiedeman kuritti Korihaita
Heikki Silvennoinen
UJK:n jääkiekkokoulu
Taajama- ja rantaniityt osana kuntien viheralueita
Yritystoimintaa suunnitteleville infotilaisuus
Korihait kaatoi sarjajohtajan
Leijonien uimaliput arvottiin
Heli Walls on Lännentien uusi hotellijohtaja
Korihait kohtaa Katajan keskiviikkona
Faktaa haja-asutuksen jätevesien käsittelystä
Onko sateenkaaren päässä aarre ?
Ooperin syysräyhä 15. lokakuuta 2011 alkaen kello 20:00
Ilmaiseksi uimahalliin 8.10. leijonien avulla
En ole ottanut mitään
Korihaille kauden avausvoitto
Kauhajoki kiilasi lopussa ohi
Kauhajoki avaa Pohitullin liigakauden
Perhekeskus Ipana-messin syksy täydessä vauhdissa
Pyrintö ei horjunut sarja-avauksessa
Syysmarkkinat aiheuttaa muutoksia liikennejärjestelyihin
Korisliiga käynnistyy keskiviikkona
Dragons vei voiton jännitysnäytelmässä
Hyvä alku UJK:lla
Korihait kukisti Ruotsin mestarit
Suojaudu mökkimurrolta
Korihait kohtaa kahdesti Ruotsin mestarin
Ladakerhon Etelän lämpöön -tapahtuma Uudessakaupungissa
Crusellin ja Kustaa Hiekan Lukutuvan näyttelytilojen haku vuodelle 2012
Korihaiden A-pojat jatkoon SM-karsinnassa
Uusiutuvan energian mahdollisuudet Vakka-Suomessa
Cory Johnson uusin haipelaaja
Howard ei jatka Korihaissa - muutoksia harjoitusotteluihin
Museosta yksilöllisiä joulukortteja ja muutakin mukavaa
Petäjälle hopeaa judossa
Valmet Automotive hakee noin 200 työntekijää
Nälkäpäivänä on lupa auttaa
Vajaamiehinen Korihait kukisti FoKoPon
Urheilullinen Luulaja karkasi voittoon
Herra Heinämäen Lato-orkesteri Uudessakaupungissa
Runon jäljillä syksyisessä illassa
Ihmisyyden arvo?
Koriskausi käyntiin perjantaina
Iltaset -tapahtuma 9.9.
MyllyKONSTin näyttely avautui Crusellissa
Kesäyön uni – sikses sukkela rakkaustarina, ensi-ilta 16.9. Ukin teatterissa
Puhtitori päättää kesän teematorien sarjan
Pooki Open -golfkilpailu
Tytöt Salibandyä pelaamaan
POLIISILLA KIIREITÄ VAKKA-SUOMESSA
Puotien paris -kampanja 7.9. klo 8-20
Suuri Urheilujuhla -näytelmä
Huumeveikko varasti kuormurin ja ajoi sen päin puuta
Crusellissa sunnuntaina 4.9. klo 16.00 näyttelyn avajaiset
Wanhanajan markkinapaikat jakoon 1.9.
Lähetystori lauantaina Uudenkaupungin torilla
Performanssi on the Road
Yrittäjäperheiden ulkoilutapahtuma Taivassalossa
Vakkaopiston toiminta käynnistyy
Laitilan perinteisessä Kekrijuhlassa luvassa jääkiekkoa, olutta, ruokaa ja musiikkia.
Korihait pelaa Ukissa kolme kv-peliä
Venetsialaiset tuovat valon kaupunkiin
Nuorten uusikaupunkilaistaiteilijoiden näyttely vielä tämän viikon
Korihait on jälleen viininpunainen
Korihait hankki kokoa korin alle
Kulttuuria torilla
Uudenkaupungin rauhan soutu
Energiakustannukset kuriin
Korihait jatkaa tutussa komennossa
SOTAVETERAANIEN JA SOTALESKIEN ROSVOPAISTI-TAPAHTUMA RAUMALLA 19.8.2011
Antiikkia ja vanhaa tavaraa torilla lauantaina
Uusikaupunki biennaali ´11
Korihaiden kausikortit nyt myynnissä
Uusikaupunkilaisen Port Caledonia -purjelaivan hylky löytynyt Ranskasta.
Äijät valloittavat torin lauantaina
Maxin syntymästä 80 vuotta. Max Salmen näyttely Kalannin kirjastossa
Lasten Hippo -yleisurheilukisat
Lohimarkkinoilla 4000 vierailijaa
Elokuun Hinku 300 –pyöräilyn isäntinä Vihannes Laitila ja Gasthaus Pooki
Syysammuntakisat Krouvinnummella
Jatsia Ketarsalmen kievarissa to 4.8.2011
Loistosyy kuulua Suomen Nuorkauppakamariin!
Benoit Fromanger and Virtuosi di Kuhmo
Monipuolista tarjontaa Flikkattetorilla!
HEVOSTAPAHTUMA sunnuntaina RAVIRADALLA
POLIISIN PÄIVÄ UUDENKAUPUNGIN TORILLA 3.9.
Kalantipäivää vietettiin
Crusell-viikko päättyi kahteen huippukonserttiin
Kaseva keikalla
Puutoriblues 2011
Lyhtyjen yössä
VILJAN JAUHATUKSESTA SÄHKÖENERGIAAN – MYLLYJEN HISTORIAA JA TULEVAISUUTTA
Kaksinkertainen NCAA-finalisti Korihaihin
DBTL
Jason konsertti veti Cruselliin väkeä
Toiselle Crusell-torille tilauksessa aurinkoista säätä
Uusi omistaja jatkaa THINKin toimintaa
BLUESIA PUUTORILLA TURUSSA
Kalanti-päivä
Lastenkonsertti AMMUU Pohitullissa
Rauma Blues 2011
Crusell-hölkästä on tullut jo traditio
Crusellin avauspuhalluksessa tori täynnä
Lokalahden Suvipäivät 2011
Erkki Toivanen kuoli kotonaan Lontoossa
Crusell-viikolla uuden kuulemisen juhlaa
VAKKA-SUOMEN POLIISILLA KIIREITÄ
Valtaosa veteraaneista asuu edelleen kotona
Covernautti Karjurockissa
Musiikkiviikko puhalletaan käyntiin Crusell-torilla
17.07.2011 Poliisiuutisia Vakka-Suomen alueelta.
Karjurockin perjantain valokuvia esiintyjistä
Oletko vieraillut merimiehenkotimuseossa?
Karjurock 2011
Monipuolinen Nigel Moore takaisin haipaitaan
Lähiruokaa ja herkkuja Tuoretorilla
VakkaTV ohjelmaviikko 28
Raumalla jazzattiin
Poliisi etsii Maskun vammaisten asuntolaan 9.7.2011 tunkeutunutta miestä
Gerald Lee jr. jatkaa uraansa Italiassa
VAHVASSA HUMALSSA OLLUT 17-VUOTIAS PAKENI POLIISIA LAITILASSA
Astu sisään Uudenkaupungin historiaan
Ketarsalmen kievari
Korihailla vahva edustus maajoukkueissa
KONSTAAPELI JAAKKO JÄÄKAIRA JA UUSI SALAKÄTKÖILY UUDESSAKAUPUNGISSA
Opastetut kävelykierrokset Uudessakaupungissa
Taitotori 9.7.
Rockin Kasvot -Tiina Salmisen valokuvanäyttely
Lootholman tapahtumahallin lämmittelyilta 1.7.2011
VSP:n kaapelitelevision Heinäkuun Bonuskanava
Puuhatorilla mukavaa tekemistä lapsiperheille!
Keskiaikaiset markkinat Turussa
Hantlan kesäkonsertti: "Lauluja heleän heinäkuun"
Crusellissa vielä Aarraksen näyttely
Nopperlan Antiikkimarkkinat
A-poikien korikuningas Korihaihin
VakkaTV ohjelmatiedot viikolla 26
Lootholman tapahtumahallin avajaiset
Puuhatorilla menoa ja meininkiä lapsille ja lapsenmielisille
Iltaset – ruokaa ja kulttuuria Pookissa ja Sualaspuarissa
Juhannuksen menoliikenne vilkkainta torstaina
Antiikkimarkkinat 2.7.-3.7.
Rauma Summer Jazz 2011
Kuvia venekisasta
Mahdollisuuksien risteilykesä alkamassa
Aarraksen kokoelman töitä Crusellissa
Kustavin keskustaan tulee uusi Restaurant Grill -ravintola
Valmet Automotive Tampereen Lasipäivillä 17.-20. kesäkuuta
Raisrock
Tääl tänäp tähthousu Kaivolan kesäteatterissa
Kesämuseot avautuvat Uudessakaupungissa
Vuoden tulokas Cedric Latimer Korihaihin
Monipuolista koko perheen ohjelmaa VPK:n torilla
Vakkatv ohjelmat viikko 24
Boat Race Uusikaupunki Offshore venekilpailu
Saaristo Open 2011
HANTLAN KESÄSSÄ EINO LEINO - KONSERTTI JA MONITAIDELEIRI
Moon matkalla länteen -kiertueen tapahtuma Uudenkaupungin kirjastossa
Merefesti aiheuttaa muutoksia liikennejärjestelyihin
Yleisötilaisuus valtatien 8 parantamisesta Laitilan keskustan kohdalla
Opastettu kävelykierros Merefesteillä 11.6.
Divarin koritykki Korihaihin
Moottoritorilla monipuolisia kulkupelejä
VakkaTV ohjelmat viikolle 23
NOVIDASTA VALMISTUNEET
Vakka-Suomen veteraanitietoja puuttuu vielä
Nuorten päihteiden käyttöä valvotaan tehostetusti koulujen päättymisviikonloppuna koko maassa
Retropäivät museossa
Arjen seikkailua ja Suomen luontoa tutuksi Lähiluonto.fi-verkkopalvelussa
Uudenkaupungin rauhan soutu ensi syksynä
VakkaTV ohjelmat viikolla 22
Valmet Automotive hakee lisää uusia alumiinihitsaajia
Mikael Herbert palaa Korihaihin
Tapahtumien torilta menovinkkejä kesäksi
Uusikaupunkilaiset makuelämysmatkalla Turussa
VakkaTV ohjelmat viikolla 21
Energianeuvontaa yrityksille ja julkiselle sektorille Ukipoliksesta
Kauko Isotupa on vuoden 2011 saaristolainen
Saaristotapahtuma kuvina
Yleisötilaisuus Nästin nykyisen ohituskaistan parantamisesta Laitilassa 19.5.2011
Uudestakaupungista uusi Ascot? Kukkahattuja Kukkamessuilla
Sivakoi 100…tai jopa enemmän päätöstilaisuudessa MUISTELTIIN HYVÄÄ HIIHTOKAUTTA
Merellinen ilta torstaina Viikaisilla
Crusell-viikon taiteellinen johtaja vaihtuu 2012
Merimiehet aiheena perjantain museoyössä
Vakka-Suomen Panimo Osakeyhtiölle uusyrityspalkinto ja Kultainen Avain kunniakirja
VALTIONAVUSTUSTA ETSIVÄÄN NUORISOTYÖHÖN
LIIKKUVAT KOULUT HANKKEESEEN VALTIONAVUSTUSTA
HINKU 300 -PYÖRÄILIJÄT PYSÄKÖIVÄT MUSEOLLA
Merefesti – kesäkauden virallinen avaus
Ekologisuus ja kirppistely aiheena Kierrätystorilla
VakkaTV ohjelmat viikolla 20
VSP:ltä yli 300 000 euron osingot
UUDISTETUN KALANNIN PANKKITIEN LEIKKIKENTÄN AVAJAISET
Korihaille menestystä liigan palkintogaalassa
Yrittäjiä huomioitiin
Kaipaako ikkunasi kunnostusta?
Second Hand Shop
Saaristotapahtuma aloittaa veneilykauden
Nuorisovaltuuston pj Kimi Talvitien puhe NuVan 10 v. juhlassa
Lasten katukorista torstaina torilla
Kevättori aloittaa kesäisten teematorien sarjan
Nuorisovaltuuston 10-juhlan kunniamerkit
Kaapelitelevision kanavat vapaasi katseltavissa
Novidassa pidettiin Nuori Yrittäjyys 24-leiri
Uusikaupunki jakoi ansio- ja kunniamerkkejä
Morsiosorsa
Pyhämaan Nuorisotalossa muotinäytös
Crusell-fagottikilpailuun valittiin 39 osallistujaa
Salaterät tyhjensivät palkintopöydän
Perinteinen museoyö Uudessakaupungissa
Museo kierrätti nuukuusviikolla
Tul toril –teematorisarja piristää Uudenkaupungin kesää
Matka Terve Talo –messuille 14.5.
Kukko Blues –konsertti
Ukipolis mukana kansainvälistymisneuvonnan kehittämisessä
Porschen suomalainen menestystarina: 227 890 Boxsteria ja Caymania
Korihaille kaksi jatkosopimusta
Löytötavarahuutokauppa Uudenkaupungin poliisiasemalla
UPK:n pelajä
Ukipolis mukana kansainvälistymisneuvonnan kehittämisessä.
Ensiapukurssi veneilijöille
Korihait Suomen neljänneksi paras
Yritysstartit hyvässä kasvussa alkuvuonna
TUL TORIL-TEEMATORIT KÄYNNISTYVÄT TAAS TOUKOKUUSSA!
Fanimatka lauantain pronssipeliin
KESKILETON MERIALUE EI SOVELLU RUOPPAUSJÄTTEIDEN LÄJITYSLUEEKSI
Nuukuusviikkoa ja kierrätystä museossa toukokuun ensimmäisellä viikolla.
Huhtikuun katselukortin bonuskanava on ESPN America
Tuunaa pääsiäisluuta ja arvaa noidan henkilöllisyys
West Cross 2011 Laitilassa 23.4.
VakkaTV ohjelmat viikolla 16
Korihait taistelemaan pronssimitalista
Korihait hävisi toistamiseen Pyrinnölle
Fanimatka sunnuntaina Tampereelle
Valtionavustusta myös Vakka-Suomen nuorisofoorumitoimintaan
Kolme maanosaa edustettuna Crusell-fagottikilpailussa
Välierät jatkuvat perjantaina Pohitullissa
Valmet Automotive jälleen Suomen ykkönen aloitteiden määrässä
Pyrintö vei ensimmäisen välierän
Poliisi valvoi huumausainerikollisuutta Uudenkaupungin ja sen ympäristön alueella
Tul toril-teematorit käynnistyvät taas toukokuussa!
Nuorten tuki- ja neuvontapalveluun valtionavustusta
HINKU 300 –pyöräily palmusunnuntaina
LIIKUNNAN SEURANTATUTKIMUS 2011 alkaa
Välierät alkavat keskiviikkona Tampereella
Välierien lipunmyynti ja fanimatka
Marko Hiltuselle hopeaa ja pronssia judossa
VakkaTV:n ohjelmat viikolla 15
Pääsiäistapahtuma Uudenkaupungin torilla
Korihait välieriin 16 vuoden tauon jälkeen
VAALIT JA KANSALLISPUISTO
Välieräpaikka ratkeaa lauantaina
Lipunmyynti 5. puolivälierään
Honka tasoitti jälleen otteluvoitot
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KANNUSTAA TYÖNANTAJIA JA NUORIA MAHDOLLISUUKSIEN TORILLE!
Käännetty arvonlisävero-teemailta
Vieraslajit kuriin kummitoiminnalla Lounais-Suomessa
Korihait voiton päässä välieristä
Ruokakulttuurimatkat Turkuun
SP-studio Wallilassa
Varsinais- Suomen poliisilaitos suorittaa tehostetusti liikenteenvalvontaa
Puolivälierät jatkuvat tiistaina
Honka tasoitti otteluvoitot
TURUN MUSIIKKIAKATEMIAN KONSERTTI CRUSELLISSA
VakkaTV ohjelmat viikko 14
Korihait avasi pudotuspelit voitolla
Poliisi valvoo liikennettä tehostetusti ensi viikolla
Pudotuspelit alkavat perjantaina - 600 ensimmäiselle T-paita
Varhaiskuntoutusohjelma yrittäjille
Laukojat-75 seuran mestaruuskilpailu 02.04.2011 klo.11:00
Puolivälierien lipunmyynti käynnistynyt
Fanimatka Espooseen
Graafisen suunnittelun perusteet -koulutus 12.04.2011
Korihait päätti runkosarjan voittoon
VakkaTV ohjelmat viikolla 13
Leen pelipaita lauantaina Pohitullin kattoon
Korihait ja Honka kohtaavat puolivälierissä
Taantuma on väistymässä ja kasvu on käsillä
Rakennemuutostoimisto luotsaa merialan yrityksiä kriisivaiheen yli
TUHOPOLTTOJEN SARJA ON SELVINNYT
Nonetti Vakka-Suomen valloittajat konsertoi kulttuurikeskus Crusellissa ensi sunnuntaina
Gerald Lee Senior 60 vuotta - pelipaita jäädytetään
Nuorten kesätyöpaikat Uudessakaupungissa
VakkaTV ohjelmat vk. 12
Pyrintö kiri lopussa ohi
Crusell-viikon lipunmyynti alkanut
Perjantain jälkipelit Kirstassa - Dinturist keikalla
Hiihtotalven huipennus Kasarminlahdella
Kalastusmatkailun tuotteiden kehittämishanke
NUORTEN KESÄTYÖT 2011 UUDESSAKAUPUNGISSA
Pytinkien parissa Key Westissä
VakkaTV ohjelmat vk. 11
Korihaille kotietu ensi kertaa 24 vuoteen
VÄYLÄRUOPPAUSTEN HAITTOJEN ELIMINOINTI EPÄILYTTÄÄ UUDESSAKAUPUNGISSA
Uudenkaupungin kaupungin oma tapahtumatoimisto Kohde avaa ovensa
Hiuksista koruja, maitopusseista mattoja näyttely avautui museossa
Uudenkaupungin hiihtomestaruuskilpailut
10 SYYTÄ LIITTYÄ NUORKAUPPAKAMARIIN JÄSENEKSI
SUOMEN SUURIN MEREINEN KANSALLISPUISTO SELKÄMERELLE Yhteistyö luo mahdollisuuksia puistosta saataviin hyötyihin
Korihait jatkaa voittojen tiellä
SELKÄMEREN KANSALLISPUISTO HYVÄKSYTTIIN ILMAN ÄÄNESTYSTÄ EDUSKUNNASSA ti 8.3.2011
Keskiviikkona kotietu hakusessa
Miina ja Manu seikkailevat Uudessakaupungissa
VakkaTV ohjelmat viikko 10.
Jääkotkien B-tytöt pronssille SM-lopputurnauksessa
Korihailla vakuuttava toinen puoliaika
Bojan Sarcévicille 200:s liigaottelu
Hemmilän esitys nurin äänin 157–13, 2 tyhjää: VAKKA-SUOMI MUKAAN KANSALLISPUISTOON SUURELLA ENEMMISTÖLLÄ Varsinais-Suomessakin enemmistö laajan puiston kannalla
Pitkiä pellavia, liukkaita laskuja!
Urkukurssi lapsille ja nuorille
Tasa-arvotyön kysely Vakka-Suomen yrityksille
Valitse Uusikaupunki 2011 -esite jaetaan joka kotiin
Korihait hurjalla kirillä kotivoittoon
Merellinen näyttely avautuu Crusellissa
VakkaTV ohjelmat viikolla 9
Ympäristövaliokunnassa löytymässä yksimielisyys: VAKKA-SUOMI PYSYY MUKANA SELKÄMEREN KANSALLISPUISTOSSA
Elämän lahja
Kaunisto: KANSALLISPUISTOSSA VOI METSÄSTÄÄ, KALASTAA, MARJASTAA, SIENESTÄÄ JA LIEPEILLÄ AMPUA TYKILLÄ JA PITÄÄ YDINVOIMALAA
Petri Heinoselle 200:s liigaottelu
Ex-Korihait sunnuntaina Pohitullissa
Korihait puristi pakkovoiton
Vielä ehtii vastustamaan kansallispuistoa
Korisliigaa perjantaina ja sunnuntaina
Pianotaiteilija Anne Kauppi esiintyy Uudessakaupungissa
Vielä ehdit allekirjoittaa adressin puiston puolesta SELKÄMEREN KANSALLISPUISTORUTISTUS LOPPUSUORALLA
Laura Nykänen konsertoi Crusellissa
Sivakoi 100…tai jopa enemmän Hiihtokampanja täydessä vauhdissa
13. Opasruusu Pyhämaan Suviteatterille
VakkaTV ohjelmat vk. 8
TALVIKKI-TAPAHTUMAN OSMO-HIIHTOJEN TULOKSIA
Korihait jatkaa taistelua kotiedusta
Haumenipois ja VeikkoSet esiintyvät 6.3.
Korihaiden vuoro voittaa trilleri
Korihait katkaisemaan Kotkan voittoputkea
Hiihtokampanja täydessä vauhdissa
Ampumakoulu nuorille
Sarjakuvatorstai Uudenkaupungin kirjastossa
VakkaTV:n ohjelmat viikolla 7
Kasarmilahdella hiihdetään
Vilpas voitti dramaattisen trillerin
Poliisin vanha hätänumero poistuu käytöstä
Musikaali suoraan Broadwaylta "Kesäyön hymyilyä"
Perjantaina kaveripäivä - Vilpas TV-ottelussa Pohitulliin
Korihait hampaat tylsinä Joensuussa
Uudestakaupungista ponnistaneiden nuorten taiteilijoiden töitä etsitään ensi kesän taidenäyttelyyn!
VAKKA-SUOMEN TAIDEYHDISTYKSELLÄ VILKAS TOIMINTAVUOSI
VakkaTV:n ohjelmat vko 6.
Korihait katkaisi Pyrinnön voittoputken
Talvikki-arvat ovat nyt myynnissä
TALVIkki tulee jälleen
Kaapelitelevisiossa koekatselussa MTV3 Komedia
Historiaviikko Uudenkaupungin kirjastossa
Uusikaupunki mukana Rakentaminen & Sisustaminen messuilla
Korihait jauhoi Kauhajoen puolustuksen auki
Kauhajoki keskiviikkona Pohitulliin
25. Salpausselkä ralli 22.1 F-Cup
Kukkamessut ilahduttavat Uudessakaupungissa 21.5.2011
Jaakko Heinimäen luento työilosta
Korihait maksoi kalavelkoja ToPolle
Hanno Möttölä avaa palloilupäivän
Meilläkö paljon lunta?
Runomatinea KIITOS ELÄMÄSTÄ
Puulaakiammunnat henkilökohtainen-ja joukkuekilpailuna
Lauantaina suuri ukilainen palloilupäivä
Crusellia seurakuntakeskuksessa
Työttömyys alenee myös Varsinais-Suomessa
Esitysvaihtoa Varsinais-Suomen teattereissa
MONINAISET taidenäyttely Kulttuurikeskus Crusellissa
Lahti vei pisteet show-iloittelusta
Sunha Jungin haastattelu
Ammattimainen rekrytointi -koulutus ti 08.02.2011
Pohitulli täyttää tänään 30 vuotta
MUSEON JOULUNÄYTTELY KIINNOSTI
Uusikaupunki mukana Matka 2011 -messuilla
Tarina Sungha Jungan saapumisesta Uuteenkaupunkiin
Korihait puristi lopulta voittoon
Tarmo testaamaan Korihaiden kotikunnon
Crusellin matkat - kulttuuri-ilta Crusellin hengessä
Kutsu uintikisoihin
Kuiva kausi Kouvolassa päättyi
Yksiöön en äitee ota
Wallilassa puhaltavat uudet tuulet
Korihait haki vierasvoiton
Nuuttipukkiperinteestä museossa
Korihait hurjana kotikentällä
Timo Kaunisto vieraili Uudessakaupungissa
Pyörteitä -hanke
Honka vieraaksi "cupin pronssiottelussa"
Korihaiden taival cupissa päättyi
Antiikkikierros 5.-6.2.
Ulkopuolisilta pääsy kielletty!
Kalannissa upea Vakkaopiston nypläysnäyttely
”KUUKAUDEN TAITEILJAN” ESITTELY MERITUULIKODISSA
Korihait keskiviikkona cupin välierässä
KTP karkasi tauon jälkeen voittoon
Elämyssukellus uimahallissa: Intro-sukellus
Fanimatkalle cupin välierään
Korihait päihitti Katajan
Yritystulkki – yrittäjän sähköinen tietopankki
Kataja päättää koripallovuoden
James Reaves ei jatka Korihaissa
VUODEN VAIHTUESSA
Korihaille maukas taisteluvoitto
RANTAKADULLA PUTKIRIKKO
Pyörillä vinhaa vauhtia kuntoputkessa - kolmesataa kierrosta yhteen soittoon
VAKKAOPISTON KEVÄÄN 2011 OHJELMA ON VALMIS
Korisliiga jatkuu torstaina
Suomi on hiljentynyt joulurauhaan
Pieni joulusatu
Putkessa Tapahtuu -haastehiihdon tuotot luovutettiin
Vielä ehtii joulukuusiostoksille!
Kalantiväylä toivottaa oikein hyvää joulua!
Minun lauluni ja Kiitokseni
Poliisi muistuttaa turvallisesta joululiikenteestä
ToPo-Korihait välierän voittajalle cupin finaali kotiin
VSP-konserni sulauttaa tytäryhtiönsä yhdeksi yhtiöksi
Ukipolis avattiin
Kulttuuriympäristön suojelijoilta vetoomus Taivassalon kirkon ympäristön säästämiseksi
TUL JOULU -akkunakisan tulokset ovat selvinneet!
Akustisen kitaroinnin ihmelapsi Sungha Jung esiintyy Uudessakaupungissa
Sirius sextet Uudessakaupungissa keikalla 17.12.2010
Korihait pudotettiin maan pinnalle
Pientä turinaa valtuustosaleista
Vanhojen joulukoristeiden näyttely
Joululiikenteeseen kannattaa varautua etukäteen
Tietoa Mäkilän historiallisesta talosta Taivassalossa
Pyrinnön vuoro kaatua Pohitullissa
Kansanedustaja Ilkka Kanerva Uudessakaupungissa
Suomen mestarit keskiviikkona vierailulle
Erikoistarjouksia keskiviikon korispelissä
Talousarviot ruodittavina kunnissa
Korihaiden ote voitosta kirposi
Uudenkaupungin taitoluistelijat toivat joulun tunnelman jäälle
Korihait juoksi Lahden nurin
Teiden suolaus-hyvä vai paha?
Muutoksen kynnyksellä...
Elokuva-aiheisia piirroksia Crusellin näyttelyssä
Cedric Latimer ja Lahti keskiviikkona Pohitulliin
Itsenäisyyspäivä lumen keskellä Taivassalossakin
Korihaiden autoarpajaiset käynnissä
Novidasta ylioppilaita
Korihait jatkaa voittoputkessa
Joulukonsertti 14.12.2010 Uudenkaupungen Uudessa Kirkossa
Laitilan Kuvaajien otoksia Uudenkaupungin kirjastossa
Uudessakaupungissa uskotaan etanolin kysyntään ja toivotetaan tehdas tervetulleeksi
Mauri Ihattulasta kunniajäsen
Nuoret muistuttivat stressittömästä joulusta – joulu avattiin Uudessakaupungissa
Korihait yhä vahva kotona
Ognjen Kuzmic ja Korihait purkivat sopimuksen
Wanhan ajan markkinat Uudenkaupungin kaduilla
Joulukuusia ja joulupöytiä Uudenkaupungin museossa
Laitila toivotti joulun tervetulleeksi ilotulituksella - kaupunginjohtaja iloitsi yritysten menestyksestä
Menneen maailman tunnelmaa ja idylliä Kustavin joulukylässä
Hyviä tuloksia Laitilan seudulla- vertaistuki auttaa mielenterveyskuntoutujia
Joulupukki ja joulumuori kunniavieraina- joulu avattiin Vehmaalla
Heikki Vainio eläkkeelle Novidasta
Glögitarjoilu sunnuntain korispelissä
Fanimatka Suomen cupin välierään
Korihait hassutteli voiton
Korihailla kahden kotiottelun viikko
Joulu saapuu kaupunkiin – kuusi jo tuli
Kanit ja jyrsijät valtasivat Kalanti-talon
Antiikki osana kodin sisustamista- teemaviikonloppu Antiikki Klaarassa
Uudenkaupungin kauppakamariosaston syyskokous
JOULUN AVAUS UUDESSAKAUPUNGISSA SUNNUNTAINA 28.11.
Putkessa tapahtui - kävijämäärät ja lahjakorttien voittajat
Putken tapahtumat kiinnostivat
Putkessa tapahtuu vielä
Iisalo pommitti Korihait nurin
Nyt kaikki putkeen!
Uudenkaupungin väestö ikääntymässä hyvää vauhtia
Putkessa tapahtuu - yritysten erikoistarjoukset
Pientä pohdiskelua seurakuntavaaleista
KTP jatkaa voittokulkuaan
Hyvinvointia ja talentteja Freesi Fiilis-messuilla
Kipsikin pois samalla kertaa- kansanedustaja Timo Kaunisto tutustui Vakka-Suomen sairaalaan
Poliisi kaipaa havaintoja Uudenkaupungin pahoinpitelyistä
KTP maanantaina Pohitulliin
Seurakuntavaalit alkoivat Uudessakauipungissa
Suomen cupin välierä 5.1.2011
Tärkeät vieraspisteet Salosta
Tarpeellista tietoa koteihin Putkessa tapahtuu - tapahtuman esittelypisteissä
Norjalaista hiihtovauhtia kuntoputkessa – kehuja hyvälle luistolle
Urheilun Supersunnuntai 14.11.2010 VSP:n LumoTV –kanavilla!
Tutustu Freesi Fiilis -messujen monipuolisiin näytteilleasettajiin
Nuorten aloitekanava laajeni Vakka-Suomeen
Sunnuntaina äänestämään seurakuntavaaleissa! Uudessakaupungissa, Laitilassa ja Vehmaalla voi äänestää vielä maanantainakin
Alice in Winterland - Talven kuulas muotinäytös Freesi Fiilis -messuilla
Santtiorannan uimaranta museokävijöiden suosikki
Vaihdoit talvirenkaat alle, muuttuiko ajotapasi?
Eco-Top uusiorenkaat (video)
Freesi Fiilis -hyvinvointimessuilla monenmoista nähtävää
Laitilassa koulutustilaisuus ja tietopaketti kulttuuriympäristöstä
Ympäristörikkomukset työllistävät poliisia Uudessakaupungissakin
Talvi tuli ja meni
Kurren meriseikkailu kulttuurihistoriallisessa museossa
Salolaistaiteilijoiden näyttely Crusellissa
Väkimäärä kasvussa Uudessakaupungissa, Pyhärannassa ja Vehmaalla
Tykitystä Vehmaan valtuustossa
Laatujärjestelmä -luento
Kari Tapio täytti Pohitullin
KORIHAIT HELPOSTI NELJÄN JOUKKOON CUPISSA
Muikun rysäpyynti -luento
Talvilintulaskennat alkaneet
Koirienkin silmistä syytä huolehtia säännöllisesti
Uudenkaupungin kuntoputkessa menoa ja meininkiä moneen makuun
Nenäpäivää vietetään Uudenkaupungin torilla
Ammattikalastajaliitto kalastajan asialla -luento
Suomen cupin puolivälierä perjantaina Pohitullissa
Korihait luovutti voiton käsistään
Mitä kaikuluotaustekniikalla näkee? -luento
Vaalitaistelu kiihtyy Taivassalossa
Korihait Joensuuhun - kisastudio Kirstassa
Värien ilottelua lasten ja nuorten kuvataidenäyttelyssä Uudenkaupungin kirjastossa
Ammattikalastajana Virossa -luento
Asiakaskyselyn tulokset
Särkikaloista ruokaa -luento
Freesi Fiilis-messut säteilevät taas iloa ja hyvinvointia syksyisessä Uudessakaupungissa
Pientä turinaa Kalannin mailta
Think city -tekniikkaa
Komisario Petäjämäellä on taas töitä – Rake Tähtisen uutuusdekkari ilmestyi
Vanhusten tukihenkilöpalvelu
Hylkeiden käyttäytyminen rysällä
Vireä Varsinais-Suomi
Disko ilta UUDENKAUPUNGIN Uimahallissa!
Kuntoputkessa tapahtuu- liikunnan riemua ja tärkeää tietoa joka kotiin
Aittarannassakin eletään ajan hermoilla Nykyinen aika tuo uusia haasteita työttömien yhdistyksellekin
Push Up rysäkalastustekniikka Saaristomerellä
Kalannin uusi leikkiteline valmis ehkä jo tänään
Keskustelu uuden seurakuntakeskuksen rakentamisesta jatkuu Taivassalossa
Liikkuva rysäkalastus -luento
Jani Wickholmin joulukonsertti 14.12.2010 klo 19.00
Lionsit tempaisevat Uudenkaupungin torilla Nenäpäivänä
Laitila selvinnyt parhaiten työttömyyden kurimuksesta Vakka-Suomessa
Seurakuntavaaleissa kannattaa äänestää – ennakkoäänestys alkaa maanantaina
Sailas murahti: Haja-asutusalueiden jätevesiasetuksen käsittely tuhlausta
Yhteisöllisyys arjen turvaa
Suomi eriarvoistuu maailmanennätysvauhtia- kirkko auttaa minkä pystyy
TÖRKEÄ RYÖSTÖ KALANNISSA
Laitilan Sotaveteraanit juhli 45-vuotista taivaltaan
Talenttikisat Uudessakaupungissa
Laivaston soittokunnan konsertti 24.11.2010
Uudenkaupungin Omakotiyhdistyksen energiasäästöilta
Uutis- ja juttuvinkkejä kaivataan
Asiakkaat valitsevat maistuvimman herkun Lukiolaiset myyvät tänään bageleita Ugin torilla
Luentosarja jatkui Viikaisissa
Merellinen ilta torstaina 21.10.2010
Lintumaailmassakin valmistaudutaan talveen
Uudenkaupungin autotehtaallakin huristellaan rc-autoilla
Suvista luontoa ja kurkia Taivassalon kirjastossa
Bioenergia maaseudun ydinvoimaksi
Omistajavaihdos Vakka-Suomen Kirjapainossa
Orava
Pientä turinaa liikenteestä
Vaimarossa kunnostettiin talkoilla perinnemaisemaa
Seniorit valtasivat Uudenkaupungin tempauksessaan
Maalaislääkäri Tapani Kiminkisen luento
Laitilaan esitetään kotihoidon kuntalisää
Laitilaan suunnitellaan uutta vuokrataloa
Laitila esittää avusta perhekeskukselle
Influenssarokotukset 2010 Uudenkaupungin terveyskeskuksen yhteistoiminta-alueella
Vakka-Rasti suunnisti Ruotsissa
Pankkitien leikkikentän korjaus
Arja tarjoaa munkkikhavit ja lopettaa Pakkahuoneen pidon
Auto vauhdilla Soinisen seinään Blasieholmankadulla
www.uusikaupunki.fi -seutusivusto muuttuu 1.10.
Taulutelevisio arvottiin
Pytinkien Paris -puutalotapahtuma 20.-21.8.2011
Näyttelytiloja taiteilijoille ja taiteilijaryhmille
Neljän taiteilijan yhteisnäyttely avautuu 1.10. Crusellissa
Partiolaisten paraati Ukissa
Sokerijuurikkaan nosto on alkanut.
Korihait aloitti voitolla
Kalantiväylä on nyt VSP-Shopissa
Merellinen ilta torstaina 23.9.2010
Kalantiväylä Facebookissa
Poliisiuutisia Vakka-Suomesta
Koiranpäivät Uudessakaupungissa
Lauluja näytelmästä Myrskyluodon Maija-äänite on ilmestynyt
Turku kulttuuripääkaupunki 2011 -tiedotustilaisuus
SALIBANDYKERHO LAPSILLE
Teemapäivä Pyhämaan ala-asteella
Kalantiväylä löytyy nyt VSP Shopista
UUDENKAUPUNGIN LIIKKUVAT KOULUT
Cable Open viikonloppu 17.-20.9.2010
Kansallispuisto kuumentaa tunteita
Puhtitori 11.9. päättää vauhdikkaasti kesän Tul toril -sarjan
Valokuvanäyttelyn esittely sunnuntaina Crusellissa
Varsinais-Suomen veteraanijärjestöjen maakunnalista kirkkopyhää vietettiin Uudessakaupungissa.
POLIISI KAIPAA SILMINNÄKIJÖITÄ PAHOINPITELYSTÄ ITÄPOIJUN PIHALLA
JUNIORIKORIPALLO ON KÄYNNISTYNYT
Myrskyluodon Maija Uudenkaupungin Teatteriin
Philip Catherine Trio Turun musiikkiopiston konserttisalissa
KORISLIIGAN OTTELUOHJELMA VALMISTUNUT
Venetsialaiset Ukissa
Turun Kamerat -yhdistyksen juhlanäyttely avautuu Crusellissa
LIIKUNTAKAUSI STARTTAA KÄYNTII 6.9.2010
Kari Kosken puhe ammattikalastusmessujen vieraille
Ammattikalastusmessut alkoivat
Tapahtumien superviikonvaihde 27.-29.8. Uudessakaupungissa
Työttömyys kasvaa voimakkaimmin Varsinais-Suomessa
Törmäys ja tyrmäys
Kirjastotädit autoineen ihan pihalla
Kalapäivä Pyhämaan koululla
Valtakunnalliset ammattikalastusmessut Novidassa
LAUKKANEILIKAN KASVUPAIKKOJA HOIDETAAN LOKALAHDELLA 24.8.
MAALAISLÄÄKÄRI KIMINKINEN Ukiin vanhustenviikolla!
LAWRENCE WRIGHT TÄYDENTÄÄ KORIHAIDEN LIIGAMIEHISTÖN
Uusikaupunki asuinympäristönä -luento
Halli taas kohta harrastajien käytössä
Tulevaisuuden visiointi ja osaamiskulttuurin rakentaminen
Poliisiuutisia Vakka-Suomen alueelta 14.08.2010
Hippo-yleisurheilukisat Laitilassa
Rallivideoita
Kesäkuvakilpailun palkitut kuvat
Äijät kohtaavat Uudenkaupungin torilla
Kari Tapio konsertoi Uudessakaupungissa!
Pelti kolisi Uudessakaupungissa
Nuoret taiteiden Pyörteissä
Kalanti-päivä veti yleisöä
Lättähattu
Tom Westerholm Korihaiden valmentajaksi
Monica Groop viihtyy Uudessakaupungissa
Off Road Tour Vakka-Suomessa
Crusell-viikko käynnistyy Retuperän WBK:lla!
Huippusuosittu RAJATON lauantaina Ukissa
Lastenfestivaali Santtion seikkailupäivä 14.8.
Rauno Melos: Crusell-viikko alkaa
Crusell-viikon 2010 johtoajatuksena Wien
Karjurockissa oli väkeä
Volter Kilpi kirjallisuusviikolla hienoja luentoja
Volter Kilpi kirjallisuusviikko meneillään Kustavissa
Nuori, tähtää kamerallasi luontoon!
Mansikkakarnevaalit veti väkeä
Viisaasti vesillä –kiertue kävi Uudessakaupungissa
Museojunalla! Turku-Uusikaupunki-Naantali 31.7.-1.8.2010
Tuoretorilla 17.7. ratkaistaan mikä on Uudenkaupungin herkkujen herkku!
LAITILA VOITTI SARJANSA HAASTEPYÖRÄILYSSÄ
Vapolan karjaa maatalousnäyttelyssä Oripäässä
Toimihenkilöitä
Yhdistyksen palveluja
Pyhämaan Vitosen tulokset
Iltatori veti väkeä
Perinnepurjeveneet kilpailevat Kustavissa
BAROKKIKONSERTTI PYHÄMAAN UHRIKIRKOSSA
Vakka-Suomen nuorille matka Särkänniemeen
Taitotorilla 10.7. pääsevät paikalliset kädentaitajat näyttämään taitonsa
Museon pihalla tunnelmaa!
Pyhämaapäivä veti väkeä
Kaksipäiväiset Pelle&Nukkepäivät Ukissa
KATSO VIDEOT SUURPALOSTA
Uusi lakiehdotus Selkämeren kansallispuistoksi tyydyttää yhä useampia
Demokratiavaje
Poliisilla töitä Juhannuksena Vakka-Suomessa
NEAPO kärjessä Kalasataman uuden asuinalueen KVR-urakkakilpailussa
Veneonnettomuus Lokalahdella
Myös Mynämäellä hukkumisonnettomuus
Vehmaalainen hukkui Marttilassa
Hyvinvointisivusto – www.vakkavireys.fi
Mari Jalavan puhe Rautilan taidenäyttelyjen avajaisissa
Tietoa luotsien ammatista luotsimuseossa
Kesämuseo Merimiehenkoti Myllymäen laidalla
Kalannin kotiseutumuseo avoinna jälleen kesällä
VPK:n soittokunnalla 130-vuotisjuhlat
Paljon yleisöä Munamarkkinoilla
Munamarkkinat Laitilassa
Vakka-Suomen Sotaveteraanit
Kanada-malja vierailee Uudenkaupungin torilla
Pelle- ja Nukkepäivien ohjelma
Vuoden Nuori Maaseutuyrittäjä haussa Vakka-Suomessa
"Valokuvauskävely" Uudessakaupungissa
Boat Race Uusikaupunki tulokset
Merefestisää parani sunnuntaiksi
Kesäasukkaat ja Selkämeren kansallispuistolakiesitys
Kirje ystävälle
Kuvia moottoritorilta
Moottoritorilla polkuautorata
Boat Race Uusikaupunki kilpailuaikataulu ja kilpailijaesittelyt
Kalantiväylälle tapahtuma-auto
Taidetalo Ars Aarraksessa taiteilija Raimo Aarraksen maalauksia
Pellettienergiaa (video)
Vakka-Suomen suurleiri alkoi
Kulttuurihistoriallisen museon kesänäyttely avautuu!
Novidasta valmistuneet
Oppiminen on jatkuvaa
Aimo Nordmanin lauluja Vakka-TV:ssä
Frisbeegolf
Warmauunit, luonnollista lämpöä (video)
Neapo - teräskennoteollisuutta maailmalle (video)
Nuorkauppakamari?
Autotehtaan henkilöstölle jo kolmas kulta aloitekilvassa
VAKUUTTAVA JA VAIKUTTAVA ESIINTYMINEN -KOULUTUS
Lukiodiili päättyi Ugissa juhlalounaaseen
Mökkitorilla laitetaan saunajakkarat järjestykseen!
Merelliset illat syksyllä 2010
Museoyö kiinnosti
Saunajakkara-kilpailu koti- ja ammattinikkareille
Tulipalo Suukarin satamassa (katso kuvat ja videot)
VakkaTV ohjelmat vk. 20
Uudenkaupungin Laulu-Veikkojen vahvistettu kvartetti Floridassa
Tulevien toriteemojen yhteenveto
Kevättorilla pistetään taimet vaihtoon!
Laukojat-75 laukoivat ilma-aseiden mestaruuksista
VakkaTV:n ohjelmat vk. 19
Wirvoitusjuomatehtaalta tehtävä lukiodiililäisille
Öiseen aikaan
Yaran investoinnit vähentävät kasvihuonekaasupäästöjä
Nuoriso- ja liikuntatoimisto muuttaa
VakkaTV:n ohjelmat vk.18
Uusi torikahvilanpitäjä Ukiin
Jalonen on voittamassa veteraanien keilailusarjan
Sybimar Oy:n bioenergiakonsepti (video)
Kohti hiilineutraalia kuntaa (video)
Veteraanipäivän juhla Ukissa
Tul toril - toukokuussa on tulossa keväisiä teemoja!
VakkaTV:n viikko 17
Kierrän ympäri maan
Kuvia Pääsiäistapahtumasta
TEAM TAKSA: TERASSIKEINU
TEAM RYHMÄ: PÄÄSIÄISKORISTE
TEAM SESTA: LASTEN LÄPPÄRI
LUKIOLAISET TUUNASIVAT KIRPPISTAVAROITA
Ote päiväkirjastani 3.4.2010, Pommittaja
Sairaanhoidon konkurssi...
Keskustan eduskuntavaaliehdokkaat ja kannanotot Laitilassa 26.3.
Nopeusmittausten top 10
Kepu Karaoke Laitilan Kievarissa 26.3.
Mukava harrastepäivä janhualla 22.3.2010
Muistoja viime ja edellisvuodelta
Uudenkaupungin lukiodiilissä suunniteltiin kenkämainoksia
Voihan myrsky
Vuorovaikutus terveydenhuollossa
Poliisin Nettitaivaan turvataidot -ohje
Talvikausi 2010 Teneriffalla
Merellä aina tuulee – konsertti 11.3.2010
Knupei - näyttely Crusellissa
Vakka-Suomen sairaala ja hoidonantamisen kieltäminen
Tietoja talteen Usko Kempistä
HIPPO-luistelutapahtuma
Njet Molotov -näyttely Laitilassa
Kirkko ja ihmisoikeudet -keskustelutilaisuus
Talvikki-arpajaisten voittajat
Osmo-hiihtojen tulokset 2000-2002 syntyneet
Osmo-hiihtojen tulokset 2003-2004 syntyneet
Osmo-hiihtojen tulokset 2005-2006 syntyneet
Tunnelmia Talvikkitapahtumasta
Kuvia Talvikkitapahtumasta
JES OmaKoti Oy, UKI
OSMO-hiihdot Talvikkitapahtumassa
Kuvia ja tuloksia Hippohiihdoista
Miksi laki suojelee enemmän sutta kuin ihmistä?
Talvikki-arpajaiset
Antiikkikierros
Kohti Onnellisuutta
Opetusministeriön laatupalkinto Vakka-Suomen kansalaisopistolle
Talvikkitapahtuma 13.02.2010
Nuuttipukit
Kiusaaja
Hei Kalannin väki!
Joulurauha julistettiin
Hyvää Joulua!
Stand by Me
Pandeemisen H1N1-rokotusten eli ns. sikainfluenssarokotuksen järjestäminen Uudessakaupungissa
Kuka ampui kuollettavan laukauksen?
Uudenkaupungin joulutunnelmia menneiltä vuosilta
Lahja Sotaveteraaneille
Lucia-kulkue valloitti
Ote päiväkirjastani 12.12.2009, Sikailua ja julkista sanaa
Lahjatorilta lahjat, vinkit ja ideat jouluun 12.12
Puheeni Kalannin itsenäisyyspäiväjuhlassa
Bändikilpailu nuorille
Tul joulu -piha
Joulunavaus onnistui!
Sataviisi pelon päivää
Tul joulu sivut avautuneet
Tul joulu -kampanja etenee vinhaa vauhtia
Mimi ja Kuku Uudessakaupungissa
Pandeemisen H1N1-rokotusten eli ns. sikainfluenssarokotuksen järjestäminen Uudessakaupungissa (24.11.2009)
Animaatio agentista ja pulusta
Usko Kempin satulauluja konsertti
Lääkäri/potilassuhde?
Sikainfluenssa-epidemia alkanut
Heli Laaksonen kotiseuturakkaudesta
Laitilan Keskusta aloitteellinen haja-asutuksen jätevesiasiassa
Perhepotretti
Sukellusta Punaisella merellä
Vastaa kyselyyn uusikaupunkilaisesta koululaisperinteestä
Infarktipotilaalla kiire, Vakka-Suomen sairaalan ensiavulla ei
Kuhaa Kaupunginlahdesta
EU pakottaa, ote päiväkirjastani 22.10.2009
Itsenäisyyspäivän aatton musiikkitilaisuus
Pookin kulman kolari
Pienet lapset pelinappuloina
Poika vai mies - tyttö vai nainen
Yhdistystoiminnan kehittämispäivät 27.10. PAIKKA MUUTTUNUT.
Keskustan suurristeily 30.-31.10.2009
Korihait pelaa Kotkassa
Onko tietoturvasi kunnossa?
Markkinaperinnettä
Uudenkaupungin vaakuna
Ars Autumnis Crusellissa
Kilpailuun kuvalla
moi
MT 28.9.2009 vieraskolumni Vetää kaikista väleistä
Kuvia Kalantiväyläpäivästä
Politiikka, tule takaisin. Ote päiväkirjastani.
Vanhuuden varjossa
Uudenkaupungin Yleisurheilumestaruuskilpailut
Likavesiremontti mietityttää
Suppilovahverot "kypsyvät"
HISTORIALLINEN KALANTIVÄYLÄ TULEE SÄHKÖISENÄ
Risteily Joanna Saturnalla
Trabant liikenteessä
Tervetuloa Kalantiväylään!