Lisätty: 6.7.2010
VESILIIKENNE PUKINSALMESSA RUISROCK 2010 -TAPAHTUMAN AIKANA
VESILIIKENNE PUKINSALMESSA RUISROCK 2010 -TAPAHTUMAN AIKANA
Varsinais-Suomen poliisilaitos rajoittaa Ruissalon Kansanpuiston edustan vesialueen vesiliikenteen pysähtymistä merkityllä väylällä ja sen läheisyydessä siten, että kiellettyä on:
- Ankkuroiminen merkityllä laivaväylällä ja sen ulkopuolella rantaan saakka väylän molemmin puolin, pois lukien Hirvensalon puolella oleva pursiseuran edustalla oleva lahti.
- Hetkellinenkin pysäyttäminen tai edestakainen tarpeeton ajo merkityllä laivaväylällä ja väylän ulkopuolella Ruissalon puoleisella osalla Kansanpuiston laiturin kaupunginpuoleisesta reunasta Jänissaaren loiston tasalle asti.
- Veneestä uimaan lähteminen edellä mainituilla rajoitusalueilla.
Satamajärjestyksen 33 §:n mukaan vapaa-ajan viettoon käytettävien veneiden on vältettävä tarpeetonta liikkumista satama-alueella ja siirryttävä aina syrjään kauppa-alusten tieltä. Kokoontumislain 20 §:n mukaan poliisi voi antaa määräyksiä mm. yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi yleisötilaisuutta järjestettäessä.
Rajoittaminen on voimassa koko huvitilaisuuden ajan pe 09.07.2010 klo 12.00 - su 11.07.2010 klo 24.00.
Veneilijöitä pyydetään ottamaan nämä rajoitukset huomioon.
Rajoitusten noudattamista valvoo Ruisrock 2010 -tapahtuman järjestyksenvalvojat sekä poliisi.