Käyttäjätunnus: VakkaTV
Kuvaus: Paikallista ohjelma- ja uutistarjontaa VSP:n kaapeliverkossa.
|
Omat sisällöt
Valtaosa veteraaneista asuu edelleen kotona
Lisätty: 19.7.2011
JR 56 ja JR 60 Killan jäsentutkimus:
Valtaosa veteraaneista asuu edelleen kotona
Jatkosodan aikaisten jalkaväkirykmenttien 56 ja 60 veteraanijäsenet ovat edelleen varsin toimintakykyisiä, sillä kotona asuvien osuus on lähes 80 prosenttia. Tätä osoittaa jäsenten keskuudessa alkuvuonna tehty tutkimus, jossa vastausprosentti nousi yli 80.
Tutkimuksen ideoinut ja johtanut JR 56 ja JR 60 Killan kunniapuheenjohtaja, professori Antero Kallio sanoo, että veteraanien eläkkeiden pienuus aiheuttaa kyllä vakavaa pohdintaa ja toimenpiteitä. Kallio esitteli tutkimustaan killan vuosikokousjulkaisussa. Vuosikokous pidettiin Laitilassa maanantaina.
Tutkimuksessa selvitettiin mm. veteraanin liikkumista ja perustoimintoja. Veteraanin liikunta kysyttiin sisällä liikkumisen, 400 metrin kävelyn ja portaissa kulkemisen osalta. Vastaus haluttiin neljän vaihtoehdon muodossa siten, että vaikeuksitta tapahtuva liikkuminen antoi pienimmät pisteet, ja suurin pistemäärä kertyi, jos ei kyennyt ollenkaan. Kun huonoin mahdollinen kerroin olisi ollut kahdeksan (8), veteraanien keskiarvo oli 5,4.
Perustoimintojen osalta selviteltiin pukeutumista ja vuoteesta nousua ja makuulle menoa. Veteraanien vastausten keskiarvokerroin oli tasan kolme, kun huonoin vaihtoehto olisi ollut 12,
Kallio mainitsee esimerkkinä kaksi killan perustajajäsentä Vihtori Siivon, 98, ja Erkki Luntamon, 97, joiden kertoimet ovat kärkiluokkaa.
Tutkimuksessa laskettiin myös yhteinen suorituskerroin, jossa keskiarvoksi tuli 8,4, kun huonoin mahdollinen olisi ollut 20. Tutkimuksessa jaettiin veteraanit myös kahteen ikäryhmään. Nuorimpia 85- 88,5-vuotiaita oli mukana 67 veteraania ja vanhempia 88,5- 98-vuotiaita oli 58.
— Ikäryhmien kertoimia vertailtaessa voi todeta, että te nuoremman ryhmän veteraanit olette viiden vuoden jälkeen huonommassa kunnossa kuin me tänään.
— Oppimestarina oleminen on helppoa, mutta kehotukseni on: kuntoilkaa enemmän. Kunto on paljon meistä itsestä kiinni, Kallio sanoi.
Tutkimuksessa ilmeni myös, että killan veteraaneista peräti kolmannes on sotainvalideja.
Kallion mukaan tämä johtunee siitä, että nämä rykmentit olivat jalkaväkeä ja tappiot olivat raskaita.
Veteraanien kuulo on lähes puolella heikentynyt niin, että heillä on kuulokoje. Kallio uskoo, että kuulokojetarve tulee lähivuosina kasvamaan huomattavasti, eikä verovaroja niiden hankinnassa pitäisi säästää.
Kallio on myös iloinen siitä, että vakavia muistihäiriöitä, kuten dementiaa ja alzheimer-tautia on veteraaneilla vähän, kymmenen prosenttia. Vajaa puolet veteraaneista arvelee muistinsa olevan normaali.
Kallio on myös verrannut tuloksia tamperelaisten 90 vuotta täyttäneiden keskuudessa tehtyyn vastaavaan tutkimukseen. Killan sotaveteraanien kertoimet olivat selvästi parempia. Esim. kotona asuvia kiltalaisia oli melkein 80 prosenttia, kun tamperelaisista tutkituista kotoa asui vain 57 %.
— Tutkimuksemme aineistoa kannattaa yhteisesti jalostaa ja ryhtyä toimiin, jotka pysyttävät toimintakykymme korkealla. Kehotukset kiikunnan lisäämisestä eivät riitä, vaan tarvitaan todellisia toimenpiteitä, professori Kallio mainitsi.
|
Kirjoita kommentti
Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.
Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta