Lisätty: 9.2.2011
Vakka-Suomen Taideyhdistys toteuttaa kulumassa olevan toimintavuoden aikana kymmenkunta erilaista taidetapahtumaa.
Esitelmätilaisuus Suomen taiteen historiasta Raatihuoneella
Yhdistyksen puheenjohtaja Rauno Luttinen esitelmöi sunnuntaina 13.2. klo 16 Uudenkaupungin Raatihuoneella aiheesta ”Suomen taiteen lyhyt historia kultakaudesta nykyaikaan”. Lennokkaista ja mukaansatempaavista taide-esityksistään tunnettu luennoitsija on valinnut yksityiskokoelmista kohteikseen tunnettujen kotimaisten mestareiden harvemmin nähtyjä töitä 1800- luvun puolivälistä nykypäiviin asti. Sen lisäksi, että hän analysoi esittelemänsä teokset tyylillisesti ja taiteellisesti, hän tarkastelee niitä aikakausiensa historiallisten taustojen ja yhteyksiensä valossa. Se lisää esityksen mielenkiintoisuutta ja jännittävyyttä.
Laura Nykäsen ja IlkkaPaanasen liedkonsertti Crusellissa
Euroopan oopperalavoilla esiintyvä ja kotimaassaankin säännöllisesti vieraileva, Saksassa vuodesta 1995 asunut asuva mezzosopraano Laura Nykänen sekä Suomen liedpianistien kärkinimiin kuuluva Ilkka Paananen konsertoivat sunnuntaina 20.2. klo 16 Kulttuurikeskus Crusellissa . Vakka-Suomen Taideyhdistyksen ja Hannulan konsertti- ja taideyhdistys Hantlan tuottamassa konsertissa kuullaan kolmea romantiikan ajan merkittävää säveltäjää, Jean Sibeliusta, Franz Lisztiä ja Pjotr Tsaikovskia. Sibeliuksen tuotannosta Nykänen ja Paananen esittävät seitsemän laulua Runebergin runoihin. Lisztiltä, jonka syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 200 vuotta, duo esittää neljä laulua Victor Hugon runoihin. Konsertin toinen puoliaika koostuu venäläisen romantikon Pjotr Tsaikovskin lauluista.
Monitaideleiri Rihtniemessä
Pyhärannan Rihtniemen Leirikeskuksessa 27.6.-1.7. järjestettävä monitaideleiri on tarkoitettu lapsille, nuorille ja aikuisille. Taiteilijat Heli Sammalisto, Valto Vaalikivi ja Kerttu Aaltonen opastavat kurssilaisia mm. maalauksessa, savitöissä, ympäristötaiteessa ja naamioiden tekemisessä. Äänimaisemien ihmeelliseen maailmaan kurssilaisia johdattelevat oopperalaulajat Essi Luttinen ja Petri Bäckström. Taideleirin päättönäyttely järjestetään Reilan Hannulan Suuligalleriassa 2.7. Silloin Hannulassa pidetään vuoden pääkonsertti. Sen teemana on Eino Leino. Hannulan vakioesiintyjien lisäksi tilaisuudessa esiintyvät Seppo ja Janne Hovi.
Uusikaupunki biennaali
Uudenkaupungin rauhan 280- vuotisjuhlan merkeissä taideyhdistys järjestää Crusellin näyttelytiloissa
nuorten taiteilijoiden biennaalin 4.8.-28.8. Yhdistys kutsuu uusikaupunkilaisia, täällä syntyneitä tai täällä koulunsa käyneitä, alle 50- vuotiaita luovaa visuaalista ammattia harjoittavia tekijöitä tai taiteen harrastajia tuomaan näyttelyyn sekä valmiita teoksia että luonnoksia.
Näyttelyyn ilmoittaudutaan 30.4. mennessä sähköpostitse ositteeseen valto.vaalikivi@uusikaupunki.fi.
Näyttelytyöt toimitetaan Cruselliin sunnuntaina 31.7. klo 16-18 tai maanantaina 1.8. klo 16-18. Tekijä vastaa töittensä vakuutuksista. Työt ovat noudettavissa näyttelyn päätyttyä Crusellista sunnuntaina 28.8. klo 18-20 tai maanantaina 29.8. klo 18-20. Tilarajoituksesta johtuen näyttelyyn tulevat teokset voidaan juryttää. Lisätietoja saa Valto Vaalikiveltä valto.vaalikivi@uusikaupunki. Fi.
Rauhanyhdistys toteuttaa vuosijuhlan yhteydessä Rauhan seminaarin. Sen yhdeksi luennoitsijaksi on lupautunut puheenjohtaja Rauno Luttinen.
Kuunari Helena, Meidän meremme ja purjehdus. Lasten ja nuorten kuvataidekilpailu ja biennaali
Valtakunnallisen kilpailun tekniikkana on tänä vuonna digivalokuvaus. Kilpailun tarkoituksena on edistää lasten ja nuorten mielikuvitukseen ja ympäristön havainnoimiseen perustuvaa valokuvailmaisua. Kilpailussa aiheet saadaan uhanalaisesta Itämerestä, ilmastonmuutoksesta ja toisaalta purjehtimisesta ja sen kautta merimiestaidoista ja –tarinoista maailman meriltä.
Kilpailu alkaa julkistamispäivänä 13.2. 2011 ja päättyy 30.9.2011. Kilpailussa jaetaan stipendipalkintoja kussakin sarjassa raadin arvioinnin perusteella. Kilpailun tulosten julkistus ja palkintojen jako tapahtuu lasten ja nuorten kuvataidebiennaalissa marraskuussa Kulttuurikeskus Crusellissa.
Kilpailutyö: yksi digikuva osallistujaa kohden. Digikuvan koko (tiedoston) max 1,5 megaa. Yksittäiset kilpailutyöt lähetään sähköpostitse osoitteeseen valto.vaalikivi@uusikaupunki.fi vain syyskuun aikana.
Ryhmässä lähetetyt kuvat siirretään muistitikkuun, joka postitetaan vain syyskuun aikana osoitteeseen: Kuvataidekilpailu, Pilkkasiipikuja 5, 23500 Uusikaupunki. Muistitikkuja ei palauteta.
Kilpailusarjat:
A. Alle 13- vuotiaat (30.9.2011)
- Kuvataidekoululaiset
- Yleinen
B. 13-18- vuotiaat (30.9.2011)
- Kuvataidekoululaiset
- Yleinen
Vuosinäyttely
Vuosinäyttely järjestetään tuttuun tapaan lokakuun aikana Crusellissa.
Näyttelyn taiteilijoiden valinta on vielä ”työn alla”.
Kirjoita kommentti
Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.
Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta