Lisätty: 29.5.2011
Joka toinen vuosi tapahtuva Uudenkaupungin rauhan soutu on jälleen ensi elokuun viimeisen lauantain iltahämärässä. Tällöin on kuuluisan rauhansopimuksen allekirjoittamisen ajankohta, rauha näet solmittiin 30.8.1721. Samaan lauantaihin sijoittuu kesäkauden päätösjuhla ”venetsialaiset”. Uudenkaupungin rauhan soutu järjestettiin ensimmäisen kerran 2001 ja samaan muistopäivään on nykyisin koottu muitakin rauhantapahtumia.
Uudenkaupungin rauhan soudun järjestää Lions Club Uusikaupunki ja tarkoituksena on muistuttaa, että 290 vuotta sitten Uusikaupunki oli pohjoiseurooppalaisen politiikan ja historianmuodostuksen polttopisteenä enemmän kuin koskaan ennen tai jälkeen. Silloin solmittu ”siunattu” rauha lopetti suuren Pohjan sodan sekä isonvihan. Samalla se merkitsi Ruotsin suurvallan heikkenemistä ja Venäjän mahdin alkamista. Se oli kaupungin julkisuuden tähtihetki oltiinpa rauhansopimuksen sisällöstä mitä mieltä tahansa. Tänä päivänäkin koululaiset ympäri Eurooppaa oppivat tuntemaan Uudenkaupungin merkityksellisestä rauhanteosta.
Iltahämärissä Kaupunginlahdella lipuvat kolme venekuntaa symboloivat Rauhaa, Venäjää ja Ruotsia. Niissä liehuvat maiden valaistut liput ja soutukomennot kuuluvat kolmella kielellä. Perillä Tervatorilla sillan kupeessa historiallisissa asuissa olevat airuet lukevat keskeisen osan rauhansopimusta omilla kielillään, ja valkoiset ”rauhanilmapallot” nousevat taivaalle ennen veneiden paluumatkaa. Veneiden järjestyksellä on oma valtasymboliikkansa.
Tapahtumassa ovat osallisina Suomi-Venäjä Seuran, Pohjola-Nordenin ja reserviupseerikerhon muodostamat 6-henkiset soutukunnat. Illan hämärtyessä valaistu tapahtuma pitkin Kaupunginlahtea on tavannut kerätä klo 21.30 ja 22 välillä tuhansia katsojia ja tapauksen päätteeksi on järjestetty mittava ilotulitus.
Kirjoita kommentti
Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.
Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta