Käyttäjätunnus: VakkaTV
Kuvaus: Paikallista ohjelma- ja uutistarjontaa VSP:n kaapeliverkossa.
|
Omat sisällöt
Ukipolis avattiin
Lisätty: 20.12.2010
Ukipolis Oy:n tj. Jaakko Barskin mielestä on saatu aikaiseksi merkittävä alueellinen toimija. Yritys tarjoaa monenlaista maksutonta neuvontaa yhdentoista ammattilaisen voimin.
Laitilan kaupunginjohtaja Jukka Alkio kertoi Vakka-Suomen seutukunnan kuntayhtymän tultua tiensä päähän sen tehtäviä hoitaa nyt Ukipolis Oy. Tarkasti seurataan valtionhallinnon aluehallintoon kohdistuvia uudistuksia. Yhteiskunnassa on menossa ekspansiovaihe.
Kari Koskea tuurannut yhteysjohtaja Kristiina Salo kertoi Ukipoliksen hoitavan yrityksen kehittymisreittejä ”kehdosta kansainvälistymi-seen.” Toiminta on vahvasti yrityslähtöistä ja koko ajan kehittyvää.
Ukipoliksessa toimivan yrityshautomon Katariina Oikarainen kertoi hautomon aloittaneen v. 2008. Hautomossa pyritään auttelemaan ideat yritysideoiksi, pilvilinnoja ei rakenneta. Vuosittain käsitellään ainakin 10 aihiota, yli 60 on käsitelty, 16 on esihautomovaiheessa ja 8 on saanut hautomostatuksen.
Katariina Oikarainen toivoo saavansa ideat pois yrittäjien pöytä-laatikoista vaikkeivat niihin itse ryhtyisikään, joku muu voisi hyödyntää!
Avajaisissa esittäytyi myös viisi hautomon tuella aloittanutta yrittäjää. He olivat Santeri Sulo, Johanna Mäkirinne, Jaana Malmberg, Niina Aitamurto ja Pasi Panula-Ontto.
|
Kirjoita kommentti
Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.
Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta