Lisätty: 24.2.2011
Kansainvälistä huomiota ja kiitosta saanut pianisti Anne Kauppi konsertoi Uudessakaupungissa maanantaina 7.3. Konserttipaikkana on Kulttuurikeskus Cruselli ja konserttiaika on klo 19.00. Mielenkiintoinen ohjelma sisältää mm. Bachin Englantilaisen sarjan, Englundin Introduzionen ja Toccatan, Ligetin kauneimmat 3 etydiä sekä kaikki Chopinin 12 Etydiä op. 10 ja mahdollisesti ylimääräisenä vielä mm. yhden kauneimmista Rahmaninovin etydeistä. Anne Kauppi on saanut 4 hyvää kansainvälistä arviota viimeisistä Alban levyistään ja soittanut viimeisen 13 vuoden ajan n. 30 soolokonserttia vuodessa. Konserttiin myydään ohjelmia puolta tuntia ennen konsertin alkua Kulttuurikeskus Crusellin lipunmyyntipisteestä.
Anne Kauppi (s. 1962) on opiskellut Espoon musiikkiopistossa vuosina 1970-73 ja vuosina 1973-80 Sibelius-Akatemiassa, jossa suoritti pianonsoiton III kurssin maksimipistein. Ensikonserttinsa hän soitti vuonna 1980. Hän jatkoi opiskeluaan New Yorkissa Juilliardin musiikkikorkeakoulussa valmistuen 1985 opettajinaan prof. Ania Dorfman ja Adele Marcus. Täydentävää pianonopetusta hän on saanut mm. vuosina 1991-92 Géza Anda-säätiön kustantamana prof. Egil Harderin johdolla. Vuosina 1998-99 hän on saanut ohjausta mm. Jerzy Gebertiltä (Tatjana Nikolajevnan oppilas, Moskovan konservatorio).
Kirjoita kommentti
Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.
Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta