VakkaTV

 

Käyttäjätunnus: VakkaTV

Kuvaus: Paikallista ohjelma- ja uutistarjontaa VSP:n kaapeliverkossa.

 

Omat sisällöt

 

NUORTEN KESÄTYÖT 2011 UUDESSAKAUPUNGISSA

Lisätty: 16.3.2011


Uudenkaupungin kaupunki tukee ja järjestää nuorten kesätyöllistämistä.

YRITYSTUKIPAIKAT NUORILLE JOTKA OVAT SYNTYNEET 1.1.1991 - 31.12.1995

 Hakuaika yrityspaikkoihin 18.3. – 31.5.2011
 Nuoren tulee olla Uudessakaupungissa kirjoilla oleva koululainen tai opiskelija (ei vastaval-mistunut ammatillisesta oppilaitoksesta keväällä 2011, eikä työtön).
 Yritystukikelpoisen yrityksen on oltava uusikaupunkilainen yritys ja yrityksen toimipaikan tulee sijaita Uudessakaupungissa, yrityksen henkilöstömäärän on oltava alle 120.
 Tuen määrä yritykselle on 52 % nuoren bruttopalkasta, kuitenkin enintään 295 euroa. Työn-antajan sivukuluja ei oteta huomioon.
 Tuettavan työjakson keston on ehdottomasti oltava yhteensä neljä (4) viikkoa, neljän viikon jakson ei tarvitse kuitenkaan olla yhtäjaksoinen.
 Tuettavalta neljän (4) viikon työjaksolta työajan on oltava yhteensä vähintään 80 h ja enintään 120 h.
 Tuettavan työjakson tulee sijoittua aikavälille 1.6. - 31.8.2011 ja nuorelle maksetaan vähintään alan minimipalkkaa.
 Työllistettävä nuori ei voi olla oma tai puolison lapsi.
 Tukea ei myönnetä nuoresta, joka samana kesänä on Uudenkaupungin kaupungin palveluk-sessa tai toisessa kaupungin yritystukipaikassa.
 Yritys voi saada tukea useasta kesätyöntekijästä. Tuista päätetään hakujärjestyksessä mää-rärahojen puitteissa.
 Ensisijaisesti nuoret hakevat itse yrityspaikkansa. Yrittäjät ja maatalousyrittäjät voivat halu-tessaan ilmoittaa haettavina olevista paikoista työllisyysasiainsihteeri Anne Ruotsalaiselle puh. 8451 5360.
 Yritystukeen kuuluvia yritystuki/työsopimuslomakkeita ohjeineen saa 18.3. alkaen yhteispal-velupiste Passarista (Rauhankatu 10), nuoriso- ja liikuntatoimesta (uimahallin ala-aula, Kou-lupolku 5), nuorten tuki- ja neuvontapiste Aviksesta (Vuorikatu 11) sekä kaupungin virastota-lolta/työllistäminen (Välskärintie 2 C, 4 krs.)
 Yritystuen työsopimukset tulee palauttaa viimeistään 31.5. yllä oleviin paikkoihin.

KESÄTYÖT KAUPUNGIN YKSIKÖISSÄ NUORILLE, JOTKA OVAT SYNTYNEET 1.9.1993 - 31.12.1995

 Hakuaika kesätöihin kaupungin yksiköissä 18.3 - 29.3.2011.
 Nuoren tulee olla Uudessakaupungissa kirjoilla oleva koululainen tai opiskelija (ei vastaval-mistunut ammatillisesta oppilaitoksesta, eikä työtön).
 Palkka 5,90 euroa/h.
 Työaika on joko 20 h/vko neljän (4) viikon aikana tai 38 h 15 min/vko kahden (2) viikon aikana.
 Etusijalla ovat ne nuoret, jotka eivät ole vuonna 2010 olleet työllistämisyksikön järjestämissä kaupungin oman organisaation kesätöissä.
 Hakemuslomakkeita saa 18.3. alkaen yhteispalvelupiste Passarista (Rauhankatu 10), nuoriso- ja liikuntatoimesta (uimahallin ala-aula, Koulupolku 5), nuorten tuki- ja neuvontapiste Aviksesta (Vuorikatu 11) sekä kaupungin virastotalolta/työllistäminen (Välskärintie 2 C, 4 krs.)
 Hakemukset tulee palauttaa viimeistään 29.3. yllä oleviin paikkoihin.

Hakemuslomakkeet ja ohjeet sekä yritystukipaikkoihin että kaupungin paikkoihin voi tulostaa 18.3. alkaen myös internetistä Uudenkaupungin kaupungin sivuilta osoitteesta http://uusikaupunki.fi etusivulta otsikon alta SUORAT LINKIT  Kesätyöpaikat nuorille

Lisätietoja saa työllisyysasiainsihteeri Anne Ruotsalaiselta puh. 8451 5360 tai 050 561 3746. Sähköposti anne.ruotsalainen@uusikaupunki.fi

Uusikaupunki 15.3.2011
Hallinto- ja kehittämiskeskus
Henkilöstöosasto/työllistäminen

 
 
Bookmark and Share

Kirjoita kommentti

Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.


Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta



Tulosta sivu
ukinhiililogo (1)