VakkaTV

 

Käyttäjätunnus: VakkaTV

Kuvaus: Paikallista ohjelma- ja uutistarjontaa VSP:n kaapeliverkossa.

 

Omat sisällöt

 

Nuoriso- ja liikuntatoimisto muuttaa

Lisätty: 4.5.2010


Nuoriso- ja liikuntatoimen hallinto siirtymässä uimahalliin, Vantti Seikowiin!
Nuoriso- ja liikuntatoimessa on talous äärimmäisen tiukka. Vuosi vuodelta tilanne on käynyt tukalammaksi. Talouden hallinta vaatii rakenteellisia ratkaisuja ja käyttötaloutta tukevia toimia.
Nuoriso- ja liikuntatoimessa on valmisteltu suurempaa rakennemuutosta, joka vahvistaa käyttötaloutta; kuitenkaan ei puhuta säästötoimenpiteestä. Kaupungin strategian mu-kaisesti tavoitteena olisi nuorisotyön ja liikuntatoiminnan peruspalveluihin satsaaminen, jolloin ennaltaehkäisevä ja varhainen puuttuminen korostuvat korjaavan työn sijaan.
Nuoriso- ja liikuntatoimi on valmistellut hallinnon / toimistotilojen siirtoa uimahallin 2. kerrokseen sekä nuorisotyön tilatoiminnan siirtymistä nuorisotalo Vantin osalta Seikowin kouluun.
Ylisenkadun ja Liljalaaksonkadun kulmassa oleva kiinteistö tulisi myyntiin. Kyseinen muutos toteutetaan siten, että se ei aiheuta lisäkustannuksia.
Tavoitteena on tehdä hallinnon siirto jo ennen kesälomia sekä aloittaa Seikowissa syyskausi uusin haastein ja toimintamallein (mm. nuorten nettikahvila).
Asia tulee nuoriso- ja liikuntalautakunnan käsittelyyn ja päätettäväksi ti 18.5.2010

1/1

Nuoriso- ja liikuntatoimen hallinto on siirtymässä uimahalliin

Katso kuva

 
 
Bookmark and Share

Kirjoita kommentti

Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.


Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta



Tulosta sivu
ukinhiililogo (1)