VakkaTV

 

Käyttäjätunnus: VakkaTV

Kuvaus: Paikallista ohjelma- ja uutistarjontaa VSP:n kaapeliverkossa.

 

Omat sisällöt

 

Nuoret taiteiden Pyörteissä

Lisätty: 26.7.2010


Pyörteitä on Kulttuurirahaston valtakunnallisen suurhankkeen Myrskyn alainen uusikaupunkilaishanke joka on toiminut helmikuusta 2008 ja tavoittanut paljon erilaisia nuoria alueeltamme. Myrskyn tarkoitus on tarjota nuorille tekemisen vaihtoehtoja, ystäviä ja elämyksiä taiteen keinoin. www.myrsky.info

Pyörteet tarjoavat nuorille taiteen tekemisen mahdollisuuksia ammattilaisten ohjauksessa. Pyörteissä on tällä hetkellä mukana n.50 12-18v. nuorta. Lukukauden aikana eri taiteenlajien pyörreryhmät kokoontuvat keskimäärin kerran viikossa. Kesälläkään ei ihan täysin olla huilattu. Viime kesänä iloisen vastaanoton saanut Pyörreleiri toteutui tänä kesänä taas Tammion leirintäkeskuksessa, -kiitos siitä Seurakunnalle. Leiri mahdollisti jälleen eri taidepajojen nuorten yhdessäolon ja eri taiteentekemisen lajeihin tutustumisen. Leirien lisäksi puoleentoista vuoteen Pyörteitä on mahtunut monenlaista taidenäyttelyistä lastentapahtuman järjestämiseen ja pikkujouluihin.

Musapyörre, Kuvataide-/Varjoteatteripyörre, Tanssin Pyörre ja poikien Taidetuunauspyörre jatkavat taas syyskuussa. Pyörteitä-hanke jatkuu ainakin ensi kevääseen asti. Kuvataide/Varjoteatteripyörre tarjoaa mahdollisuuden syventyä värien, muotojen ja varjojen maailmaan monin keinoin. Vetäjinä toimivat Auli Sormunen ja Kerttu Aaltonen. Pete Pethmanin luotsaama Musapyörre mahdollistaa musiikin tekemiseen perehtymisen eri keinoin. Funkytanssiin painottuvaa Tanssin Pyörrettä vetää räväkkä Merita Riitala. Pojille suunnatussa Taidetuunauspyörteesä voi Kotirannan Markuksen johdolla tehdä monenlaista kuvataidetta, esimerkiksi puunpolttokynillä. Kuluneen kevään aikana hankkeessa toteutettiin myös projektiluontoinen elokuvapaja Viikaisten jopo-luokan kanssa. Vierailevina vetäjinä toimivat naantalilainen elokuvataiteilija Paul Bruck ja oma Uudenkaupungin Teatterin johtaja Jari Luolamaa. Mukana elokuvanteon työryhmässä oli myös Pyörteitä-hankkeen toimitsijoiden kantaporukkaan kuuluva Sami Vuorenpää. Pyörteitä-hankkeen taustaorganisaationa hallinnoi Vakka-Suomen Mielenterveysseura.

Kulttuurirahaston Myrskyssä myrskyää tänä kesänä tavallista enemmän koska elokuussa 6.-8.8. järjestetään Hämeenlinnassa spektaakkelinomainen Myrskyfestivaali johon osallistuu useita satoja nuoria hankevetäjineen ympäri Suomen ja jonne myös Pyörteistä lähdetään isolla porukalla.

Pyörteiden toiminta on nuorille maksutonta. Erityislahjakkuuksia ei mukaan tuleminen vaadi. Ota yhteyttä Susannaan 044-363 6101 jos haluat mukaan Pyörteisiin!

Susanna Pihlaja

1/1

Nuorilla tapahtuu Pyörteitä-hankkeessa

Katso kuva

 
 
Bookmark and Share

Kirjoita kommentti

Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.


Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta


sammakko - 1.8.2010

Pyörteet lähenevät Myrskyn silmää! Ensi viikonloppuna 6.-8.8.2010 Myrskyfestivaali Hämeenlinnassa. Uskomaton ohjelma. Satoja nuoria. Asennetta, taidetta ja kulttuuria. Pyörteitä -hanke TÄYSILLÄ mukana. www.myrsky.info MYRSKYN NUORTEN JOUKKOPUHE ”TULEVAISUUDEN SUOMI” MEILLÄ ON UNELMA SUOMESTA, JOSSA ihmisillä ei ole kiire lapset saavat olla lapsia nuorilla ei ole menestys- eikä ulkonäköpaineita vanhustenhoito on inhimillistä kaikkia ammatteja arvostetaan. MEILLÄ ON UNELMA SUOMESTA, JOSSA jokainen voi nauttia elämästä ja tukea yhteiskuntaa omalla osaamisellaan junamatkailu on edullista ihmiset saavat asua kotiseudullaan elämänsä loppuun saakka, jos haluavat polkupyöriä on enemmän eläimiä ei rääkätä turkistarhaus on kielletty uhanalaisia lajeja suojellaan. MEILLÄ ON UNELMA SUOMESTA, JOSSA kouluissa on paljon taide- ja taitoaineita sekä liikuntaa ihmisillä on mahdollisuus työskennellä vähemmän, ettei kukaan kuole stressiin sotakalustomiljardit muutetaan opintotuiksi suomalainen alkoholikulttuuri on radikaalisti muuttunut. MEILLÄ ON UNELMA SUOMESTA, JOSSA ihmiset saavat ajoissa apua psyykkisiin ongelmiin ja hoitoa tarvitsevat pääsevät hoitoon heti on niin turvallista, että voi liftata Helsingistä Kilpisjärvelle rauhallisin mielin ollaan fanaattisia hyvien asioitten suhteen ollaan esimerkkinä muille valtioille energian säästämisen, ympäristönsuojelun ja henkisen hyvinvoinnin suhteen yhtään jätettä ei mene kaatopaikalle, vaan kaikki otetaan hyötykäyttöön ei ole ydinvoimaa eikä ydinjätettä. MEILLÄ ON UNELMA SUOMESTA, JOSSA ketään ei syrjitä eikä kiusata nimen / iän / sukupuolen / asuinpaikan / perheen / sairauden / koulumenestyksen / uskonnon / ulkonäön / ihonvärin tai muun sellaisen perusteella. MEILLÄ ON UNELMA SUOMESTA, JOSSA kukaan ei pelkää sanoa mielipidettään ja jokainen tuntee olonsa rakastetuksi


Tulosta sivu
ukinhiililogo (1)