VakkaTV

 

Käyttäjätunnus: VakkaTV

Kuvaus: Paikallista ohjelma- ja uutistarjontaa VSP:n kaapeliverkossa.

 

Omat sisällöt

 

Nonetti Vakka-Suomen valloittajat konsertoi kulttuurikeskus Crusellissa ensi sunnuntaina

Lisätty: 22.3.2011


Nonetti Vakka-Suomen valloittajat saapuu Suomen puupuhallinmusiikin mekkaan eli Uuteenkaupunkiin esiintymään ensi sunnuntaina 27.7. klo 18.00. Ohjelmien myynti tapahtuu Crusellin lipunmyynissä puolta tuntia ennen konsertin alkua.

Kyseinen Nonetti sai alkunsa Kälviän musiikkileirillä 2010 huilisti Anu-Kaisa Hulmin aloitteesta. Osa Spohrin Nonetosta esitettiin leirillä ja siitä syntyi ajatus teoksen esittämisestä kokonaisuudessaan tulevan talven aikana. Heti syksyn tullen Turussa koottiin soittajisto pääasiassa pitkällä olevista musiikinopiskelijoista. Kokoonpanoa pyydettiin ohjaamaan Turun filharmonisen orkesterin soolofagotisti Jarmo Korhonen.
Nonetti esittää konsertissaan Louis Spohrin Grand Noneton ja Joseph Haydnin Divertimenton B-duuri puhallinkvintetille.

Saksalainen Louis Spohr (1784-1859) oli sekä säveltäjä että viulisti ja kapellimestari. Hän toimi myös viulunsoiton-opettajana. Spohrin merkittävimpiä teoksia ovat monien kamarimusiikkiteosten lisäksi neljä klarinettikonserttoa, useat viulukonsertot ja oopperat.
Spohrin Grand Nonetto on yksi harvoista isoista kamariyhtye-sävellyksistä, joissa on mukana sekä jousi- että puhallinsoittimia. Spohr sävelsi teoksen tehtailija Johann von Tostin tilauksesta. Tost toivoi säveltäjältä teosta, jossa jokaisen soittimen luonne tulisi mahdollisimman hyvin esiin. Nonetto on sävelletty ja kantaesitetty vuonna 1813.
Spohr käyttää teoksessaan hyvin mahdollisuuksia, joita jousisoittimien ja puhaltimien yhdistelmä tarjoaa. Nonetossa on kuultavissa sekä romanttisia että klassisia elementtejä.

Itävaltalaista Joseph Haydnia (1732-1809) pidetään yhtenä klassismin ajan suurimmista säveltäjistä Mozartin ja Beethovenin ohella. Haydn sävelsi elämänsä aikana muun muassa 106 sinfoniaa ja häntä pidetäänkin yhtenä nykymuotoisen sinfonian luojista. Hän oli myös yksi merkittävimmistä jousikvartettosäveltäjistä 83:lla jousikvartetollaan.
Haydnin sävelsi lukuisia divertimentoja eri kokoonpanoille. Divertimento B-duuri puhallinkvintetille tunnetaan parhaiten toisesta osastaan, jonka teemana on Pyhän Antoniuksen koraali. Brahms käytti myöhemmin samaa teemaa kuuluisassa orkesteriteoksessaan Haydn-muunnelmia op. 56.

Anu-Kaisa Hulmi aloitti huilunsoiton yhdeksänvuotiaana. Hän on valmistunut musiikkipedagogiksi Turun Taideakatemiasta vuonna 2009, jossa hän opiskeli Hannu Lehtisen oppilaana. Tällä hetkellä hän tekee musiikin erikoistumisopintoja samassa oppilaitoksessa Stefano Parrinon oppilaana. Kamarimusiikkia Hulmi on opiskellut muun muassa Jarmo Korhosen ja Erkki Lahesmaan johdolla. Orkesterimuusikkona hän on toiminut mm. Turun filharmonisessa orkesterissa. Hulmi toimii huilunsoitonopettajana Salon musiikkiopistossa.

Panu Ihatsu on opiskellut oboensoittoa muun muassa Saksassa Detmoldin musiikkikorkeakoulussa, jossa hän teki taiteellisen tutkinnon vuonna 1995. Lisäksi hän on valmistunut Turun ammattikorkeakoulusta musiikkipedagogiksi vuonna 2001. Ihatsu on toiminut avustajana mm. Turun filharmonisessa orkesterissa, Turun kaupunginteatterissa ja Laivaston soittokunnassa. Vuodesta 2009 lähtien hän on toiminut Kuninkaatien muusikot –orkesterin oboistina. Ihatsu opettaa oboensoittoa Turun seudun musiikkiopistossa.

Antti Pursiainen aloitti klarinetinsoiton opinnot Pohjois-Kymen musiikkiopistossa Juha Tuukkasen ohjauksessa. Myöhemmin tärkeimpiä soiton ja kamarimusiikin opettajia Tuukkasen ohella ovat olleet Ilkka Teerijoki, Marja Kopakkala, Keijo Aho, professori Algirdas Budrys (Sibelius-Akatemia, Helsingin ammattikorkeakoulu, Liettuan musiikkiakatemia), Jarmo ”Corcci” Korhonen sekä Liettuan musiikkiakatemia), Jarmo ”Corcci” Korhonen sekä ja Ib Hausmann. Pursiainen on työskennellyt paljon myös nykymusiikin parissa ja tehnyt Suomessa tunnetuksi mm. Junichiro Kawabatan tuotantoa. Nykyisin hän on vakituisena soittajana Vakka-Suomen valloittajissa, Puolustusvoimien Panssarisoittokunnassa, Hyvinkään orkesterissa sekä Refugium Musicum -orkesterissa.

Mikko Perälän käyrätorvensoiton opettajina ovat toimineet Heino Hänninen, Olli Hirvonen ja Kimmo Moilanen. Perälä opiskelee Sibelius-Akatemiassa, jossa hänen opettajanaan toimii Timo Ronkainen. Perälä on toiminut Laivaston Soittokunnan käyrätorven äänenjohtajana syyskuusta 2008 lähtien.

Jarmo “Corcci” Korhonen on Turun filharmonisen orkesterin soolofagotisti. Lisäksi hän opettaa fagotinsoittoa Turun konservatoriossa ja Rauman musiikkiopistossa. Korhonen toimii kamarimuusikkona Bellman ensemblessä ja on yksi Turku ensemblen perustajajäsenistä. Vanhan musiikin yhtye Ride la terrassa hän soittaa barokkifagottia ja dulciania. Korhonen toimii aktiivisesti Suomen oboe- ja fagottiseuran (SOFS) varapuheenjohtajana.

Emmi Salmi aloitti viulunsoiton 7-vuotiaana Heinolan musiikkiopistossa, jossa häntä opettivat muun muassa Tarmo Riutta ja Markus Tyrväinen. Tällä hetkellä hän opiskelee Turun Musiikkiakatemiassa Araik Resjanin oppilaana. Hän on täydentänyt viuluopintojaan mm. Päivyt Mellerin, Alexandr Vinnitskin, Daniel Röhnin sekä Vilmos Szabadin mestarikursseilla. Salmi on soittanut lukuisissa eri orkestereissa Suomessa ja ulkomailla. Hän on esiintynyt myös hyvin monissa erilaisissa kamarimusiikkikokoonpanoissa Kamarimusiikkiohjausta hän on saanut mm. Erkki Lahesmaalta sekä Georg Hamannilta.

Inka Heilimo aloitti viulunsoitonopintonsa vuonna 1996. Vuodesta 2009 Heilimo on opiskellut viulua Alexander Vinnitskin johdolla Turun Taideakatemiassa, jossa myös aloitti alttoviuluopintonsa opettajanaan Harri Sippel. Heilimo on osallistunut monille mestarikursseille, joissa opettajinaan mm. Anatoli Melnikov ja Grazyna Gebert. Hän soittaa aktiivisesti kamarimusiikkia erilaisissa kokoonpanoissa sekä alttoviululla että viululla. Orkesterikokemusta hänelle on kertynyt paljon monista musiikkiopiston orkestereista, ja myöhemmin mm. Lohjan Kaupunginorkesterista ja Turun Filharmonisessa orkesterista.

Sakari Kivinen opiskeli sellonsoittoa Palmgren-konservatoriossa Vesa Vaahtorannan ja Erkki Lahesmaan johdolla vuosina 1995-2007. Vuodesta 2007 hän on opiskellut Turun musiikkiakatemiassa opettajanaan Erkki Lahesmaa. Hän esiintyy aktiivisesti kamarimuusikkona muun muassa Kamarimusiikkia musiikkiakatemiasta -konserteissa. Kiviselle on myönnetty kahdesti Satakunnan maakunnallinen soitin, Jaakko Mäkelä -sello (1995).

Miriam Tuominen aloitti kontrabasson opiskelun Tampereella Pirkanmaan musiikkiopistossa Pentti Huhtisen johdolla. Opiskelu jatkui Turun Konservatoriossa ja nykyään Turun Taideakatemiassa. Opettajana on Mikko Multamäki. Useita esiintymisiä on kertynyt erilaisissa kokoonpanoissa kotimaassa sekä ulkomailla.

Lisätietoja tarvittaessa puh.: 0500 743073 Rauno Melos

1/1

Nonetti Vakka-Suomen valloittajat konsertoi kulttuurikeskus Crusellissa

Katso kuva

 
 
Bookmark and Share

Kirjoita kommentti

Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.


Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta



Tulosta sivu
ukinhiililogo (1)