VakkaTV

 

Käyttäjätunnus: VakkaTV

Kuvaus: Paikallista ohjelma- ja uutistarjontaa VSP:n kaapeliverkossa.

 

Omat sisällöt

 

Myrskyluodon Maija Uudenkaupungin Teatteriin

Lisätty: 1.9.2010


Uudenkaupungin teatterin ensi syksyn suurimpana satsauksena nähdään rakastettu musikaali Myrskyluodon Maija, jonka ohjaa Joensuun kaupunginteatterista juuri eläkkeelle jäänyt Timo Ventola. Ensi-ilta on 18.9. Musikaalissa on mukana n. 20 näyttelijää, joista lähes kaikki myös laulavat.
Pääsosissa nähdään Laura Kallioinen Maijana ja Mikko Itäranta Jannena. Rauno Melos toimii musiikin harjoittajana. Puvustuksesta on huolehtinut Marja Heilä.
Sonja Stenman toimii Myrskyluodon Maijan tuottajana. Hän hoitaa erityisesti markkinointia ja paljon muuta. Mukana on oltu Lyhtyjen Yössä, torilla ja kiertueilla.
Ohjaaja Timo Ventola pitää tuottajan mukanaoloa niin tärkeänä ohjaajalle, ettei halua enää muuta järjestelyä!
Myrskyluodon Maija kertoo haikean suloisen tarinan kovasta mutta rakkauden täyttämästä elämästä ulkoluodolla, kaukana kaikesta.
Ohjaaja Timo Ventolan mielestä Myrskyluodon Maija on kehitys- ja selviytymistarina: kuinka ihminen oppii kohtaamaan pienet ilot ja suuret surut.
Maija on sovinnainen, Jumalaa pelkäävä ja enteistä varova saariston nainen, joka kasvatetaan kunnioittamaan miestään ja vanhempiaan.

1/1

Myrskyluodon Maijassa Jannea näyttelee Mikko Itäranta ja Maijaa Laura Kallioinen

Katso kuva

 
 
Bookmark and Share

Kirjoita kommentti

Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.


Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta



Tulosta sivu
ukinhiililogo (1)