Lisätty: 18.1.2011
Uudenkaupungin kulttuurihistoriallisen museon nuutinpäivänä päättynyt joulunäyttely keräsi noin 900 vierailijaa. Erilaisten joulupöytien lisäksi kävijöitä kiinnosti joulukuusen historiaa käsittelevä näyttely. Museo järjesti myös koululaisille työpajoja, joihin osallistui näyttelyn aikana 150 lasta.
Museon kävijöillä oli mahdollisuus äänestää mieluisimmasta joulupöydästä. Tällä kertaa Vakka-Suomen Ladun rakentama metsäinen joulupöytä miellytti kävijöitä eniten.
Kaikkien äänestäjien kesken suoritettiin arvonta, jossa onnetar suosi uusikaupunkilaista Maria Vähätupaa, joka sai palkinnoksi kirjalahjakortin.
Uudenkaupungin kaupungin omistamissa museoissa vieraili viime vuonna kaikkiaan noin 5000 kävijää. Vuoden aikana museo keskittyi kahden laajemman strategisen ohjelman laadintaan. Viime vuoden aikana saatiin valmiiksi Varsinais-Suomen ammatillisesti hoidettujen museoiden yhteinen kokoelmastrategia. Uudenkaupungin museo valmisteli myös oman museopedagogisen ohjelman työpajoineen ja matkalaukkumuseoineen.
Kevään aikana museoon valmistuu Hinku-henkinen näyttely kierrätyksen historiasta – miten ennen on käytetty vanhaa hyödyksi. Näyttely on esillä museossa aina syksyyn saakka. Tammikuussa tulivat voimaan museon uusi hinnasto sekä avoinnaoloajat. Talviaikana kulttuurihistoriallinen museo on avoinna arkisin, maanantaita lukuun ottamatta, kello 12-15.
Kirjoita kommentti
Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.
Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta