VakkaTV

 

Käyttäjätunnus: VakkaTV

Kuvaus: Paikallista ohjelma- ja uutistarjontaa VSP:n kaapeliverkossa.

 

Omat sisällöt

 

Liikennepainotteinen päivittäistiedote

Lisätty: 13.1.2012


Perjantai 13.01.2012 on ollut Varsinais-Suomen poliisille poikkeuksellisen paha päivä liikenneonnettomuuksien suhteen ja kaikki partiot ovat olleet täystyöllistettyjä onnettomuuksien kanssa. Myös liikkuvan poliisin partiot ovat olleet täystyöllistettyjä onnettomuuksien selvittämisessä tai liikenteenohjauksessa.

Poliisi varoittaakin autoilijoita erittäin pahasta ajokelistä ja muistuttaa tilannenopeuden ja turvavälin merkityksestä.

Päivän mittaan on tapahtunut ainakin seuraavia onnettomuuksia pelkästään kello 13.30 mennessä;

klo 7.00 ajautui täysperärekka ojaan valtatie kahdeksalla Mynämäen keskustan kohdalla. Onnettomuudessa ei loukkaantunut kukaan, mutta liikennettä jouduttiin ohjaamaan koko aamupäivän ajan ja valtatiellä oli
käytössä vain yksi kaista. Rekkoja suistui ojaan päivän mittaan ainakin Laitilassa valtatie kahdeksalla sekä Laitilassa Väkkärintiellä.
Onnettomuuksissa ei kukaan loukkaantunut vakavasti, mutta Väkkärintie on poikki. Valtatielle aiheutui vain vähäistä liikenteellistä haittaa. Lisäksi rekat ovat olleet ongelmissa muuallakin.

klo 8.00 törmäsi autoilija jalankulkijaan Turun Vähäheikkiläntien ja
Rykmentintien risteyksessä. Jalankulkija oli ylittänyt Vähäheikkiläntietä suojatietä käyttäen, kun autojonossa Uittamontien suuntaan ajanut 1965 syntynyt turkulainen nainen ei havainnut jalankulkijaa, vaan törmäsinhäneen. 1993 syntynyt turkulainen nainen loukkaantui lievästi ja hänet toimitettiin terveyskeskukseen tarkastukseen. Alkoholilla ei epäillä olleen osuutta asiaan.

klo 8.00 Pöytyän Yläneentiellä kirjaston kohdalla törmäsi 1996 syntynyt nuorimies mopollaan edessä ajaneen ajoneuvon perään. Mopoilija loukkaantui lievästi ja hänet toimitettiin terveyskeskukseen tarkastukseen. Alkoholilla
ei epäillä olleen osuutta asiaan.

klo 8.00 Turussa Helsinginkadulla 5 ajoneuvon ketjukolari. Betonisäiliöauto oli ajanut Helsinginkatua Turun suuntaan, kun auton edessä olleet auto olivat pysähtyneet Suntionkadun risteykseen. 32-vuotias turkulainen
betoniautonkuljettaja törmäsi edellä olleen auton perään, jonka seurauksena betoniauton edessä olleet 4 henkilöautoa törmäsivät ketjuna toistensa perään. Onnettomuudessa henkilöautoissa olleista 2 vietiin
terveyskeskukseen tarkastukseen ja 2 loukkaantui lievemmin, eikä heitä ollut tarvetta viedä terveyskeskukseen. Betoniauton kuljettaja ei loukkaantunut. Tässäkään onnettomuudessa ei alkoholilla ollut osuutta asiaan. Helsinginkadun aamuliikenne ruuhkautui pahoin onnettomuuden johdosta.

Poliisin ollessa selvittämässä Helsinginkadun onnettomuutta, ajoi 31-vuotias turkulainen mies Hämeentietä maaseudun suuntaan, kun hän kiinnitti huomiota Helsingintiellä oleviin poliisi ja paloautoihin. Samalla
kuljettaja ajoi päin punaisia liikennevaloja ja osui Hämeentieltä Helsingin suuntaan johtavalle rampille kääntyneen ajoneuvon kylkeen. Kukaan ei loukkaantunut, mutta ajoneuvot vaurioituivat pahoin. Alkoholilla ei ollut
osuutta asiaan.

Uudessakaupungissa Lokalahdentiellä klo 12.30 nuori nainen menetti ajoneuvonsa hallinnan liukkaalla tiellä ja törmäsi vastaan tulleeseen ajoneuvoon. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa, mutta ajoneuvot
kärsivät pahoin. Liikenne häiriintyi koska vain yksi kaista oli käytössä.

Henkilöautojen ulosajoja tapahtui päivän mittaan useita. Paimiossa Sukselantiellä auto ajautui päin puuta ja yksi sai lieviä vammoja. Turussa Tampereen moottoritieltä suistui ulos henkilöauto ilman henkilövahinkoja.
Maskussa Salomäentiellä auto meni katon kautta ojaan ilman henkilövahinkoja sekä Turussa Pattistentiellä auto ajautui kyljelleen ojaan ilman vammoja.
Aamupäivän lisäksi on tapahtunut runsaasti myös lievempiä peltikolareita ja tieltä suistumisia.

 
 
Bookmark and Share

Kirjoita kommentti

Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.


Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta



Tulosta sivu
ukinhiililogo (1)