Lisätty: 12.7.2010
HAASTEPYÖRÄILYSSÄ POLJETTIIN YLI 20 KERTAA MAAPALLON YMPÄRI
Varsinais-Suomen kuntien välisen haastepyöräilykampanjan tulokset ovat selvinneet. Vappuna alkanut ja juhannuksena päättynyt rentohenkinen kisa järjestettiin maakunnassa jo 14. kerran. Tänä vuonna 21 kuntaa otti haasteen vastaan. Yli 7 000 asukkaan, yli 3000 asukkaan ja pienet, alle 3 000 asukkaan kunnat kisasivat omissa sarjoissaan. Kymmenen kilometrin pyöräilystä sai yhden suorituspisteen. Kampanja-aikana kirjattiin yli 96 000 suoritusta, mikä tarkoittaa lähes miljoonaa pyöräiltyä kilometriä. Kisassa pyöräilysuoritusten määrä suhteutetaan kunnan asukaslukuun, minkä perusteella kunnat sijoittuvat sarjoissaan.
Kilpailemisen lisäksi kampanjan tavoitteena on vaikuttaa lihasvoimalla liikkuvien huomioimiseen liikenneväylien suunnittelussa. Myös kuntia halutaan herätellä tarjoamaan helppoja ja edullisia kunto- ja terveysliikuntapalveluita asukkailleen. Kampanja toimii hyvin myös kuntien ja seurojen välisen yhteistyön kehittäjänä: kunta hoitaa tiedottamisen ja seura tuloslaskennan.
Vaikka haastepyöräily kannustaakin lähinnä itsenäiseen kuntoilun aloittamiseen, on kampanja edistänyt myös kuntalaisten yhteenkuuluvuutta. Parhaiten menestyneimmissä kunnissa, kuten Laitilassa, Mynämäellä ja Somerolla, kisaa käydään myös kylien välillä. Ryhmäpaine on kova: jos Möttösten nimeä ei tällä viikolla näy suoritusvihossa, käydään ovella hakemassa perhe pyörälenkille. Omaa kisaansa käyvät myös vanhat kilpaveikot Marttila ja Koski. Siellä sijoitus kuntapisteissä on hyvä silloin, kun se on toista parempi. Koski TL:ssä pyöräiltiin suhteessa eniten.
Yli 7 000 asukkaan sarjan voitti jälleen kerran Laitila 14649 suorituksella. Laitilassa poljettiin asukasta kohden 17,3 kilometriä. Seuraavat sijat menivät Somerolle ja Pöytyälle. Yli 3 000 asukkaan sarjavoiton nappasi Rusko 3535 suorituksellaan. Nousiainen sijoittui toiseksi ja Aura kolmanneksi.
Alle 3 000 asukkaan sarjavoittaja Koski TL keräsi suhteellisesti eniten suorituksia asukaslukuunsa nähden: 6915. Marttilassa poljettiin asukasta kohden 36,9 kilometriä.
Koski TL kiri parhaiten
Tulostaan viime vuodesta suhteellisesti eniten kohensi Koski TL, yli 2300 suorituksella. Muut kohentajat olivat Laitila, Loimaa, Marttila, Mynämäki, Naantalin Saaristo-osat, Nousiainen, Pyhäranta, Pöytyä, Taivassalo, Tarvasjoki, Uusikaupunki ja Vehmaa.
Kampanjan järjestäjä, Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (LiikU), lahjoitti pyöräilytuotteita, jotka arvottiin osallistujien kesken. Pääpalkinnot, kolme polkupyörää, arvottiin Loimaalle, Ruskolle ja Vehmaalle.
Pyöräilykypärät voittivat Nousiainen, Pöytyä ja Uusikaupunki, T-paidat Koski TL, Somero ja Raisio.
Tärkeintä haastepyöräilyssä ei ollut voitto, vaan rehti osallistuminen ja liikunnan tarjoaminen kaikille kuntalaisille.
VARSINAIS-SUOMEN HAASTEPYÖRÄILY 2010 LOPPUTULOKSET
Kunta km/asukas
Sarja yli 7 000 asukasta
1. Laitila 17,3
2. Mynämäki 10,9
3. Somero 7,0
4. Pöytyä 7,0
5. Loimaa 6,7
6. Uusikaupunki 5,6
7. Masku 3,7
8. Kemiönsaari 3,0
9. Raisio 1,6
Sarja yli 3 000 asukasta
1. Rusko 5,4
2. Nousiainen 3,8
3. Aura 2,7
4. Naantali, saaristo-osat 0,9
Sarja alle 3 000 asukasta
1. Koski TL 36,9
2. Marttila 34,4
3. Tarvasjoki 15,9
4. Kustavi 9,1
5. Taivassalo 8,0
6. Vehmaa 6,4
7. Oripää 4,4
8. Pyhäranta 3,8
Kirjoita kommentti
Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.
Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta