VakkaTV

 

Käyttäjätunnus: VakkaTV

Kuvaus: Paikallista ohjelma- ja uutistarjontaa VSP:n kaapeliverkossa.

 

Omat sisällöt

 

Huippusuosittu RAJATON lauantaina Ukissa

Lisätty: 23.7.2010


Rajaton on nimensä mukainen kokoonpano sekä musiikillisen taustansa että ohjelmistonsa puolesta.

Kuusijäseninen a cappella -lauluyhtye on esiintynyt ympäri maailman niin konserttisaleissa, jazzfestivaaleilla kuin kirkoissakin ja laulanut kaikkea hengellisestä musiikista jazziin ja poppiin. On oikeastaan vaikea kuvitella yleisöä, jolle Rajaton ei voisi laulaa, tai musiikkityyliä, jota se ei voisi tehdä omakseen.

Vuonna 1997 Helsingissä perustettuun lauluyhtyeeseen kuuluvat Essi Wuorela (sopraano), Virpi Moskari (sopraano), Soila Sariola (altto), Hannu Lepola (tenori), Ahti Paunu (baritoni) ja Jussi Chydenius (basso). Jäsenten musiikilliset taustat vaihtelevat klassisesta musiikista kansanmusiikkiin, iskelmään ja rockiin. Vaikutteiden laaja kirjo luo pohjan Rajattoman soinnin monimuotoisuudelle. Laaja skaala ei kuitenkaan ole itseisarvo, sillä musiikillinen sisältö on yhtyeelle aina tärkeämpää kuin muoto. Aivan omanlaisensa yhtye Rajaton onkin ennen kaikkea omien laulujensa ansiosta.

1/1

Kuusijäseninen a cappella -lauluyhtye Rajaton Ukissa lauantaina klo 20 Uudessa kirkossa

Katso kuva

 
 
Bookmark and Share

Kirjoita kommentti

Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.


Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta



Tulosta sivu
ukinhiililogo (1)