Lisätty: 5.12.2011
Lauantaina 3.12. järjestettiin perinteinen judokilpailu Lahti Shiai Pajulahden urheiluopistolla Nastolassa. Tiedossa oli kovatasoisia otteluita, sillä Pajulahdessa oli samaan aikaan käynnissä aikuisten ja A-nuorten edustusvalmennusleiri. Lahti Shiai oli osana leiriläisten harjoitusohjelmaa. Kilpailuihin osallistui yhteensä 219 judokaa ympäri Suomea. Uudenkaupungin judoseura Waseda-Clubia kilpailuissa oli edustamassa Marko Hiltunen, joka otteli sarjassa miehet alle -73 kg sekä miesten avoimessa sarjassa.
Hiltunen aloitti kisaurakkansa miesten alle -73 kg sarjassa. Ensimmäisessä ottelussa Hiltunen kohtasi Lahden judoseuraa edustavan Otto Simolan. Hiltunen sai heitettyä Simolaa yokon arvoisesti, mutta saatuaan kaksi varoitusta tilanne oli jälleen tasan. Ottelu oli tasan varsinaisen otteluajan jälkeen, joten siirryttiin jatkoajalle. Jatkoaikakaan ei tuottanut muutosta tilanteeseen, joten jouduttiin tuomariäänestykseen, jonka Simola voitti.
Hiltunen pääsi kuitenkin vielä keräilyotteluihin, jossa ensimmäiseksi vastustajaksi asettui Keravan Bodonoksen Teemu Kanerva. Miehet ovat kohdanneet toisensa lukuisia kertoja ennestään. Tällä kertaa Hiltunen voitti ottelun ipponin arvoisella heitollaan. Toisen keräilyottelun vastustajaksi tuli Laukaan Darmakain Joonas Taimi. Hiltunen sai ottelussa yokon arvoisen pisteen sekä heitosta että sidonnasta, mutta ottelun ratkaisi lopulta uusikaupunkilaisjudokan ipponin arvoinen heitto ja voitto tuli Hiltuselle.
Pronssiottelun vastustajaksi Hiltuselle tuli tiensä selvittänyt Hontai
Judon Klaus Verlin. Verlinillä on meriittilistallaan muun muassa tämän vuoden nuorten SM-hopea. Verlin sai ottelun aikana yokon arvoisen pisteen heitostaan sekä lisäksi yhden varoituksen, joka ei riittänyt kuitenkaan tasoittamaan ottelua. Täyden otteluajan jälkeen pronssimitali siis Verlinille ja Hiltusen sijoitukseksi sarjan viides sija.
Sarjan voitti Judo-Kan’in Juuso Nurminen, hopeaa sai Jukaran Tatu Partanen ja toisen pronssin Otto Simola.
Hiltunen otteli myös miesten avoimessa sarjassa, joka oteltiin tällä kertaa niin, että mikä tahansa pistesuoritus riitti otteluvoittoon, ja tappion tullessa tippui automaattisesti jatkosta. Hiltunen pääsi arvonnassa suoraan toiselle kierrokselle, jossa kohtasi Judo-Kanin Tuomas Ronkaisen. Hiltunen voitti ottelun ipponin arvoisella heitollaan ja selvitti tiensä semifinaalin.
Semifinaalin vastustajaksi asettui Tapanilan Erän kokenut Timo Suo-Yrjö. Vauhdikkaan ja hieman sekavan miesten yht’aikaisen kaatumistilanteen jälkeen Suo-Yrjö julistettiin ottelun voittajaksi. Hitunen tippui siis jatkosta saaden kuitenkin pronssimitalin vuoden viimeisestä judokilpailusta Uuteenkaupunkiin tuomiseksi.
Sarjan voitti Timo Suo-Yrjö, hopeaa sai Juuso Nurminen, sekä sarjan toisen pronssin Judo-Kanin Ville Korkeila.
Kirjoita kommentti
Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.
Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta