VakkaTV

 

Käyttäjätunnus: VakkaTV

Kuvaus: Paikallista ohjelma- ja uutistarjontaa VSP:n kaapeliverkossa.

 

Omat sisällöt

 

HANTLAN KESÄSSÄ EINO LEINO - KONSERTTI JA MONITAIDELEIRI

Lisätty: 9.6.2011


Lauluja heleän heinäkuun -konsertti
Heinäkuun toisena päivänä Pyhärannan Reilan Hannulassa pidettävän Hantlan kesäkonsertin otsikko on "Lauluja heleän heinäkuun". Konsertti johdattelee kuulijansa Eino Leinon lyyrikan äärelle runoin ja sävelin. Leinon syvien tuntojen tuotanto on innoittanut iättömyydellään monia suomalaisia säveltäjiä runoilijan omilta elinvuosilta aina tähän päivään asti. Konsertin säveltäjänimistä mainittakoon Oskar Merikanto, Toivo Kuula, Yrjö Kilpinen, Heikki Sarmanto sekä Perttu Hietanen- Taisto Wesslin. Tyyleiltään ja tunnelmiltaan vaihtuvat laulut eri aikakausilta kuullaan nyt toivotussa yhteiskonsertissa Hannulan omien taiteilijoiden Essi, Sami ja Sauli Luttisen sekä Petri Bäckströmin esittäminä. Laulujen lisäksi runoja kuullaan myös alkuperäisversioina lausuja Rauno Luttisen tulkitsemina. Konsertissa musisoivat myös erilaiset musiikkityylit suvereenisti hallitseva diplomipianisti Janne Hovi sekä isänsä musiikin monitaitaja Seppo Hovi, joka myös juontaa konsertin.

Hannulan suuli- ja navettagallerioissa on henäkuun ajan esillä Rihtniemen monitaideleirin päättönäyttely sekä Laura Nykäsen, Sauli Luttisen ja Rauno Luttisen maalauksia.

Monitaideleiri Rihtniemessä
Hantla järjestää yhdessä Vakka-Suomen Taideyhdistyksen kanssa 29.6.-1.7. vähintään 7 -vuotiaille lapsille, nuorille ja aikuisille tarkoitetun monitaideleirin Rihtniemen leirikeskuksessa. Kuvataidepajassa opiskellaan teoriaa, akvarelli-, öljy- ja piirustustekniikkoja sekä käydään arviointikeskusteluja. Opettajina ovat kuvataiteilijat Heli Sammalisto ja Valto Vaalikivi.

Taikahuilu- ja maskipajassa oppilaat johdatetaan musiikin maailmaan, minkä tuloksena naamiopajassa työstetään naamioita. Opettajina näissä pajoissa ovat oopperalaulajat Essi Luttinen ja Petri Bäckström sekä nukketeatteritaiteilija Kerttu Aaltonen.

Leirimaksu on kolmelta opiskelupäivältä 75 euroa. Se sisältää opetuksen lisäksi aamupalan, lounaan ja iltapäiväpalan sekä maskipajan materiaalit. Kuvataidepajaan oppilaat tuovat mukanaan omat maalaustarvikkeensä ja kenttätelineensä. Leirillä on yöpymismahdollisuus. Pienimmät lapset voivat osallistua leirille yhdessä vanhempiensa kanssa. Perheillä on muita edullisemmat kurssimaksut.

Taidematka Italiaan
Vakka-Suomen Taideyhdistys järjestää 28.8.-4.9. kaikille kiinnostuneille ryhmämatkan Venetsiaan, Padovaan ja Firenzeen. Tutustumiskohteista mainittakoon mm. Venetsian biennaali, San Marcon basilika, Giotton freskot, Uffizin galleria. Taideoppaana on monien taidematkojen kokemuksella kuvatiteilja Valto Vaalikivi.

"Lauluja heleän heinäkuun" -konsertti Reilan Hannulassa lauantaina 2.7. klo 16. Suuli- ja navettagallerioiden näyttelyt 1.7-31.7 la klo 14-18 su klo 12-18 tai sopimuksen mukaan. Monitaideleiri Rihtniemen leirikeskuksessa 29.6-1.7 klo 9-16. Tiedustelut ja ilmoittautumiset leirille 23.6. mennessä, Rauno Luttinen 050 560 3787, rauno.luttinen@dnainternet.net
Italian taidematkan tiedustelut ja ilmoittautumiset, Valto Vaalikivi 0400 321 961, valto.vaalikivi@uusikaupunki.fi.

1/1

Rauno Luttinen, Hevosten hätä. Akryyli kartongille, 33 x 43 cm, 2011

Katso kuva

 
 
Bookmark and Share

Kirjoita kommentti

Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.


Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta



Tulosta sivu
ukinhiililogo (1)