VakkaTV

 

Käyttäjätunnus: VakkaTV

Kuvaus: Paikallista ohjelma- ja uutistarjontaa VSP:n kaapeliverkossa.

 

Omat sisällöt

 

Crusell-viikko päättyi kahteen huippukonserttiin

Lisätty: 1.8.2011


Juhlavuoden festivaali päättyi perjantaina fagottikilpailun finaaliin paikkana Uusi kirkko. Sinne oli selviytynyt neljä fagotistia: yksi Japanista, kaksi Ranskasta ja Theo Plath, joka vuonna 1994 syntyneenä kilpailun kuopuksena voitti ensimmäisen palkinnon.

Kilpailun tuomaristo oli huipputasoa maailmalta, korkeakoulujen ja akatemioiden professoreja puheenjohtajanaan Jussi Särkkä. Kilpailijoita säesti Virtuosi di Kuhmo ja johti ranskalaisyntyinen Benoit Fromanger. Tuomaristo luonnehti kilpailua korkeatasoiseksi. Theo Plath on sijoittunut kolmessa nuorten kilpailussa, nyt tuli ensimmäinen aikuisten voitto.

Lauantaina kuultiin sitten odotettu Vänskä ja Virtuoosit-konsertti ja paikkana taas Uusi kirkko. Osmo Vänskä kertio etukäteen tulleensa mielellään taas Uuteenkaupunkiin. Helena Juntunen odotti "urheilujuhlan tuntua ja hikistä konserttia, sen verran tömäköitä biisejä on luvassa"
Konsertissa kuultiin Nino Rotan, W. A. Mozartin ja Richard Straussin musiikkia. Virtuosi di Kuhmo soitti tässäkin konsertissa.

1/6

Yleisö kokoontui runsaslukuisena odottamaan Uuden kirkon konserttia

Katso kuva

2/6

Viimeistä vuotta taiteellisena johtajana toimiva Jussi Särkkä keskustelussa

Katso kuva

3/6

Valkopukuinen Osmo Vänskä kätteli kansainväliseen tyyliin kaikki soittajat

Katso kuva

4/6

Kukitettu Helena Juntunen ja Osmo Vänskä kumartavat yleisölle

Katso kuva

5/6

Vuonna 1994 syntynyt Theo Plath voitti kansainvälisen fagottikilpailun

Katso kuva

6/6

Fagotikilpailun tuomarit ja osallistujat samassa kuvassa

Katso kuva

 
 
Bookmark and Share

Kirjoita kommentti

Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.


Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta



Tulosta sivu
ukinhiililogo (1)