Lisätty: 13.12.2009

Viikon uutiset olivat odotettuja ja odottamattomia. Yleisradion ohjelmatuotannon arviointia odotettiin torstaina ja se saatiinkin. Sitä ennen YLE teki sen taas eli lähti Oikeutta Eläimille –järjestön äänekkääksi yhtiömieheksi.
Sikalakuvat olivat taas järkyttäviä ja samalla kaavalla ne oli tehty kuin aiemminkin. Todenperäisyyttä on yhtä hankala kiistää kuin perustellakin, mutta mainehan menee takuuvarmasti. Ei ollut yllätys se, että järjestö, joka tavoittelee lihansyönnin lopettamista saa viestinsä parhaan kinkkusesongin alla julki näyttävästi. Yllätys ei ollut sekään, että eläinterroristien hyökkäys on yhä kansainvälisempää: pari viikkoa sitten Ruotsissa, nyt meillä. Ei siinäkään mitään uutta, että selvät numerot hyvinvointivalvontojen tuloksista (sinällään kohtuulliset ja paranemaan päin) tai lainsäädännön petrauksista eivät mene mediassa läpi. On vain surullisia kuvia ja pään pyörittelyä.
Jonkinlainen yllätys oli kuitenkin se, että poliisi lähti tutkimaan tilalle tunkeutumista kotirauhan rikkomisena. Tuija Braxin johtama oikeuslaitos on tähän asti katsonut, että sananvapautta saa puolustaa vaikka sorkkaraudalla – kunhan ei erehdy menemään maatilalla tuvan puolelle saakka. Kaikki muu on julkista riistaa. Annas kattoo, annetaanko poliisin tutkia tapaus perin pohjin tällä kertaa.
Pääasia keskustelusta on unohdettu. Suomalaiset maanviljelijät on viidentoista vuoden kannattavuuskriisissä ajettu niin loppuun, että jäljet pelottavat. Rahaa ei tule, kustannukset karkaavat, töitä on aivan liikaa. Avioerot, itsemurhat, konkurssit, vakavat masennukset ja työuupuminen ovat arkipäivää erityisesti paljon investoineilla tiloilla. Tunnustan voimattomuuteni. Enpä ole paljon kyennyt auttamaan, vaikka parastani olen yrittänyt. Maatalous on politisoitu niin isosti, että itse asia hautautuu uhon ja pilkan alle. Suomi ei ole vieläkään kypsä keskustelemaan maaseutunsa tulevaisuudesta.
Ja sitten tämä lautagate. Jonkin sortin toimittajankokemuksellani arvioin, että yhdellä nimettömällä ja epämääräisellä lähteellä ei Julkisen Sanan neuvostossa pitkälle pärjätä. Olin lyödä asiasta jopa vetoa Ylen hallituksen Gunvor Kronmanin kanssa aiemmin torstaina, kun näin hänet ennen kuulemista eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa. Gunvor oli toista mieltä, en tiedä oliko hänellä parempaa tietoa neuvoston tulevasta päätöksestä jo etukäteen.
Rehellisesti sanottuna päätös järkytti minua, kun sain sen tekstiviestinä kännykkääni kesken kyselytunnin. Sanoin vieressäni istuvalle hallintoneuvoston varapuheenjohtaja Elsi Kataiselle, että tekisi mieli ehdottaa koko kepu-porukalle yhteistä lähtöä Ylen hallintoelimistä. No, Elsi oli kertonut tästä primitiivireaktiosta lehdistölle laajemminkin ja siitä uutisoitiin.
Myöhemmin olen tajunnut, että päätös jakoi ja shokeerasi toimittajakuntaa yhtä lailla. Hesarin, Keskisuomalaisen, Aamulehden tai Savon Sanomien reaktio oli pääkirjoitustasolla tiukan tyrmistynyt ja kielteinen. Pelko lähdesuojan ja toimittajien toimintavapauden rajoituksista nostettiin pintaan.
Kirjoitin aiemmin syksyllä, että median on itse korjattava itsensä. Siihen se näyttää olevan kykenemätön. Silmiinpistävää on ollut se, että vapauttavan päätöksen takana oli toimittajia – jopa Ylen omia toimittajia. Jääviys oli ilmeinen, mutta vielä oireellisempaa oli ammattikunnan sisäinen suojautuminen ja Pontius Pilatuksen käsienpesu. Kaiken lisäksi JSN:n päätös ei tainnut olla vapauttava eikä langettava, paremminkin entisestään hämmentävä. Ja loppuviimeksi koko instituution lopettava, niin nyt ennustan.
Voi olla, että kysymys oli myös vanhan liiton miehistä ja uuden sukupolven toimittajista. Ja jukupliut, se vasta pelottaakin.
Viikolla kävimme ankaraa keskustelua parlamentissä myös Ylen tulevaisuudesta ja mediamaksun tasosta. Johtopäätökseni hässäkkäviikon jälkeen on edelleen sama. Yle-maksun on oltava riittävän suuruinen, löysät on otettava talosta pois (jos vielä löytyy), sananvapautta ei saa kaventaa eikä lähdesuojaa murtaa.
Ja median on edelleen korjattava itsensä. Piste.