Uudenkaupungin kulttuurihistoriallisen museon päänäyttely vuonna 2011 esittelee kierrätyksen, ”tuunauksen” ja kekseliään materiaalien käytön historiaa. Kierrätys tai ”tuunaus” eivät nimittäin ole uusia asioita, vaan esimerkiksi vaatteita on leikattu matonkuteiksi aina 1800-luvun lopulta asti, ja sanomalehtiä on käytetty huusseissa vessapaperin sijaan. Säästäväisissä talouksissa materiaaleja kierrätettiin ja tavarat käytettiin loppuun. Uusiokäyttö tapahtui kotona luonnostaan. Kierrätystä ei harrastettu luonnonsuojelun vuoksi, vaan siksi, ettei mitään käyttökelpoista oltu totuttu heittämään pois.
Sota-ajan materiaalipula pakotti suomalaiset uudenlaiseen kekseliäisyyteen: paperi korvasi tekstiilikuidut ja vanhoista aikuisten vaatteista tehtiin lasten vaatteet. Teollistumisen myötä syntyi uudenlaisia jätteitä, kuten muovipakkauksia, joille piti keksiä uusiokäyttöä. Muovisista maitopusseista kudottiin esimerkiksi mattoja. Näyttelyssä on myös esineitä, jotka on tehty jostain ”epätyypillisestä” materiaalista, kuten hiuksista valmistettuja koruja tai paperisia kenkiä.
Työpajoja ja tapahtumia
Näyttelyssä voi kokeilla kierrätystä käytännössä. Näyttelytiloista löytyy kaksi askartelupistettä, joissa voi tehdä koruja napeista, tai tuunata vaikka pipon tai lapaset uuteen uskoon. Yksittäisten kävijöiden lisäksi museo toivottaa tervetulleeksi koululais- ja päivähoitoryhmät kokeilemaan työpajojen tarjontaa.
Museossa vietetään Nuukuusviikkoa toukokuun ensimmäisellä viikolla, jolloin myynnissä on mm. isoja, käytöstä poistettuja näyttelykuvia. Keskiviikko-iltana 4.5. järjestetään ”Museo kierrättää” –tapahtuma, jossa mm. Uudenkaupungin martat opettavat museovieraille erilaisia pula-ajan kierrätysvinkkejä.
HIUKSISTA KORUJA, MAITOPUSSEISTA MATTOJA
- kierrätystä ja kekseliäisyyttä
Näyttely Uudenkaupungin kulttuurihistoriallisessa museossa 11.3.-28.10.2011
Näyttely on avoinna: 11.3.-3.6. sekä 30.8.-28.10. ti-pe 12-15
Kesäaikana: 6.6.-28.8. ma-pe 10-17 ja la-su 12-15
Kirjoita kommentti
Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.
Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta