Korihait

 

Käyttäjätunnus: Korihait

 

Omat sisällöt

 

Tom Westerholmista Koripalloliiton kilpailutoiminnan johtaja

Lisätty: 20.6.2012


Tom Westerholm koripalloliiton palvelukseen

Pitkän, 17 vuotta kestäneen päivätyön Uudenkaupungin Korihaissa tehnyt Tom Westerholm on valittu Suomen Koripalloliiton kilpailutoiminnan johtajaksi. Westerholm, 39, aloittaa uudessa tehtävässään syyskuun 1. päivänä.

Westerholm saa vastattavakseen Koripalloliiton kilpailutoiminnan kokonaisvaltaisen johtamisen sekä pääsarjaseurojen kehitystyön.

"Tehtäväkenttä on laaja ja haastava, mutta samalla täynnä mahdollisuuksia ja olen todella innoissani saadessani mahdollisuuden lähteä kehittämään suomalaista koripalloa näin laajassa mittakaavassa, kommentoi Westerholm."

Pitkän uran päättyminen Korihaissa tekee mielen haikeaksi, mutta samalla Westerholm näkee muutoksen olevan myös mahdollisuus.

"Olen ollut onnekas saadessani työskennellä kasvattajaseurani sekä ennen kaikkea minulle rakkaan lajin parissa näin monta vuotta. Matkaan on on mahtunut niin ylä- kuin alamäkiä kirkkaimpina muistoina vuoden 2003 sarjanousu 1. divisioonasta Korisliigaan sekä edelliskauden pudotuspelit ja mitaliottelut fanaattisten kannattajiemme edessä. Olen ollut myös kunnoitettu saadessani toimia monien hienojen yhteistyökumppaneiden kanssa, joita ilman tätä yhteistä matkaa ei olisi voitu tehdä."

Liigatason koripallo jatkuu varmasti tulevaisuudessakin Uudessakaupungissa. Seuralla on hyvä ja toimiva johtokunta sekä laaja yhteistyökumppaneiden tuki. Ensi kauden joukkue on kotimaisten pelaajien osalta erinomaisessa kunnossa ja uuden valittavan päävalmentajan harteille tulee sitten ulkomaalaispelaajien valinta."

"Omalta osaltani tulen auttamaan seuraa vielä ensi kauden valmisteluissa mm. yhteistyösopimusten laadinnassa", päättää Westerholm.

Tom Westerholm tunnetaan koripallopiireissä Korihaiden keulahahmona. Hän aloitti seuran palveluksessa junioripäällikkönä vuonna 1995 siirtyen toiminnanjohtajaksi vuonna 1999. Toiminnanjohtajan tehtävien ohella Westerholm on kaksi viime kautta toiminut myös Korihaiden Korisliiga-joukkueen päävalmentajana.

Suomen Koripalloliiton erilaisissa luottamustoimissa Westerholm on toiminut vuodesta 2003 lähtien. Vuodesta 2007 lähtien hän on ollut liittohallituksen jäsen ja toiminut viime vuodet myös Korisliigan johtoryhmässä ja liiton kilpailuyksikön puheenjohtajana.

"Olemme iloisia saadessamme "Tompan" (Westerholm) kokemuspohjan valjastettua yhteisiin kehitystalkoisiimme. Viime vuosien aikana valmennuksen ja maajoukkuetoimintojen puolella on käynnistynyt monta erinomaista hanketta ja nyt haluamme ulottaa vastaavan kehitystoiminnan kilpailutoiminnan pariin sekä seurojen hyvinvoinnin parantamiseen. Haluamme myös kasvattaa harrastajamääriä ja nimenomaan kilpailutoiminta on se, joka kiinnostaa ja saa joukot liikkeelle", kertoo Koripalloliiton toiminnanjohtaja Vesa Walldén.


Linkki: www.korihait.fi

 
 
Bookmark and Share

Kirjoita kommentti

Jotta voit kirjoittaa kommentteja, sinun on kirjauduttava sisään.


Rekisteröidy jos sinulla ei ole tunnusta



Tulosta sivu