Kalantivayla

 

Käyttäjätunnus: Kalantivayla

 

Omat sisällöt

 

Viina on viisasten juoma - Päihdevalvontaviikon 6. - 12.6.2011

Lisätty: 3.6.2011


Euroopan liikennepoliisien yhteistyöelin TISPOL (www.tispol.org) koordinoi päihdevalvontaviikkoa Euroopassa 6.–12.6.2011. Valvontaisku kestää Euroopan laajuisena koko viikon. Suomesta siihen osallistuvat Liikkuvan poliisin yksiköt ympäri maan sekä Helsingin poliisilaitoksen liikenne- ja erityisosasto.

Liikenneonnettomuusriski kasvaa kolminkertaiseksi, kun veren alkoholipitoisuus nousee 0,8 promilleen ja 40-kertaiseksi, kun pitoisuus nousee 1,5 promilleen. Rattijuopumustapauksissa (joku onnettomuuden osallisista on rattijuoppo) kuolee vuosittain keskimäärin 86 ja loukkaantuu yli tuhat henkilöä (2005–2009). Viime vuosina uhreja on ollut 60–70 vuosittain. Tämä tarkoittaa, että joka neljäs liikenteen uhri on kuollut rattijuopumusonnettomuudessa. Luku on samalla tasolla koko EU:n alueella.

Tutkimusten mukaan suurin osa kuolemaan johtaneista rattijuopumusonnettomuuksista sattuu viikonloppuisin. Vuoden 2009 aikana 58 % rattijuopon kyydissä olleista uhreista kuoli kesäajan onnettomuuksissa. Samana vuonna kuljettajista 39 % oli alle 26-vuotiaita - myös pelkkään vammautumiseen johtavissa liikenneonnettomuuksissa nuorten osuus oli suuri.

Turvavyön käyttämättömyys on tutkimuksen mukaan yleistä rattijuopon ja hänen matkustajiensa kuolinonnettomuuksissa. Tyypillistä näissä onnettomuuksissa oli myös rattijuopon ajama ylinopeus, joka erityisesti korostui yksittäisonnettomuuksissa. Kuolemaan johtaneille alkoholionnettomuuksille on tyypillistä kuljettajien moniongelmaisuus, päihdehaitat liikenteessä ovat vain yksi tekijä. Peräti 85 prosenttia kuolinonnettomuuden viime vuonna aiheuttaneista rattijuopoista ylitti törkeän 1,2 promillen rajan.

Alkoholitapausten määrä liikennevirrassa on pysynyt viime vuosina lähes ennallaan. Tutkimusten mukaan noin joka 700. kuljettaja on rattijuoppo ja noin joka 160. kuljettaja ajaa alkoholia veressään (määrä alle rangaistavuuden). Poliisin tietoon tulleet rattijuopumustapaukset ovat viime vuosina vähentyneet. On tärkeää huomioida, että myös huumaus- ja lääkeaineiden sekä päihteiden sekakäytön alaisena ajaminen käsitellään rattijuopumuksena.

 
 
Bookmark and Share

Tulosta sivu
ukinhiililogo (1)