Kalantivayla

 

Käyttäjätunnus: Kalantivayla

 

Omat sisällöt

 

Varsinais-Suomen poliisilaitoksen tiedote

Lisätty: 4.1.2010


Varsinais-Suomen poliisilaitos
03.01.2010

Laitilassa ravintola Kukonkulmasta poistettiin paikkakuntalaista 60-vuotiasta mies asiakasta 2.1.2010 klo 21.57. Poistamisen yhteydessä mies oli ottanut aseen esiin ja uhannut sillä ravintoloitsijaan. Hän oli uhannut suullisesti myös tarjoilijaa tappamisella. Mies oli kuitenkin saatu ulos ravintolasta. Ulkona hän oli ampunut yhden laukauksen pieni kaliberisella aseella ravintolan ikkunaan. Luoti ei kuitenkaan ollut lävistänyt kuin uloimman lasin. Mies oli poistunut paikalta ja poliisit saivat hänet kiinni asunnostaan Laitilan keskustan alueelta. Kiinniotto sujui rauhallisesti. Miestä epäillään laittomasta uhkauksesta, vaaran aiheuttamisesta sekä ampuma-ase rikoksesta. Miehen käytössä oli ollut luvaton käsiase.

Turussa 2.1.2010 noin kello 22.47 ravintola Onnelassa järjestyksenvalvojat poistivat ravintolasta asiakkaana olleen 20-vuotiaan Turussa asuvan miehen.
Poistamisen jälkeen mies oli ottanut esille aseen ja uhannut sillä järjestyksenvalvojaa. Mies oli tehnyt myös latausliikkeen ja juossut tämän jälkeen kovaa vauhtia pakoon. Poliisit tavoittivat epäillyn keskustan alueelta ja hänen hallussa ollut muovikuula-ase otettiin poliisin haltuun.
Asiasta on kirjattu rikosilmoitus laittomasta uhkauksesta.

Naantalissa on suoritettu laajaa etsintää vaarassa olevan ihmisen tavoittamiseksi. Poliisi sai ilmoituksen 2.1.2010 klo 20.10 hyvin vähissä vaatteissa liikkuvasta sekavasta noin 60-vuotiaasta naisesta. Nainen oli ollut liikkeellä Kurkelankadulla. Naisen etsintään on liittynyt myös vapaaehtoinen pelastuspalvelu. Etsinnät on keskitetty Naantalin Ruonan alueelle, toistaiseksi naista ei ole tavoitettu. Aktiiviset etsinnät päätetään noin kello 02.00.
Mahdollisia havaintoja huomattavan vähissä vaatteissa liikkuvasta naisesta pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen numeroon 112.

 
 
Bookmark and Share

Tulosta sivu
ukinhiililogo (1)