Lisätty: 21.12.2010
Laitilan kaupunginvaltuusto hyväksyi eilen iltaisessa kokouksessaan kaupungin talousarvion ensi vuodelle sekä vuosia 2012-2013 koskevan taloussuunnitelman.
Talousarviokäsittelyn aluksi kuultiin perinteiset ryhmäpuheenvuorot. Kaikkien puheenvuorojen ytimenä oli se, että vaikka talousarvion luvut näyttävätkin jossakin kohdin huonoilta, Laitilan talous on kuitenkin keskimäärin paremmassa kunnossa kuin monien muiden lähikuntien. Puheenvuorojen käyttäjät varoittivat kuitenkaan luottamasta siihen liikaa, vaan sekä ulkoisiin että sisäisiin uhkakuviin tulee myös varautua. Huolta kannettiin erityisesti terveys- ja sosiaalipalveluista sekä muistakin palveluista, jotka ainakin on turvattava kireinäkin taloudellisina aikoina. Ryhmien edustajat ilmoittivat jo näissä puheenvuoroissa ryhmänsä hyväksyvän talousarvioesityksen muutoksitta.
Tämä ei sopinut perussuomalaisten Seppo Rinteelle. Ryhmä ei hänen mukaansa voinut hyväksyä talousarvioesitystä.
- Täällä suuret ryhmät ovat jo yhdessä ennalta päättäneet, että esitys hyväksytään. Me emme ole olleet näissä keskusteluissa mukana, emmekä voi hyväksyä esitystä, Rinne ilmoitti.
Huolta sotaveteraaneista ja kevyestä liikenteestä
Rinne nosti esille etenkin sotaveteraanien kotipalvelujen määrärahan ja ehdotti sen nostoa 3500 eurosta 6500 euroon. Edelleen Rinne sanoi olevansa tyytymätön kevyenliikenteen väylän rakentamiseen Pilkingtonin ja Kaupintanhuan varattuun määrärahaan ja ehdotti sen siirtämistä kevyen liikenteen väylän rakentamiseksi aiempien suunnitelmien mukaan vanhan Uudenkaupungintien varteen. Edelleen Rinne ilmoitti vastustavansa Suontaan koulun keittiön kunnostamiseen varattua määrärahaa, ihmetellen miksi tuhlata sellaista rahasummaa pelkän jakelukeittiön rakentamiseen. Myös Puntarin vedenottamoon varattu raha ei miellyttänyttä Rinnettä.
Rinne kävi puolustamassa näkemyksiään puhujanpöntössä useaan eri otteeseen keskustelun aikana. Sooloilu sai puheenjohtaja Timo Kauniston välillä hermostumaan. Hän muistutti myös muita valtuustoryhmiä siitä, että nämä olivat jo ryhmäpuheenvuoroissa ilmoittaneet hyväksyneensä talousarvion muutoksitta. Rinnettä tämä ei kuitenkaan estänyt. Eikä yleispolitiikaltaan voitu välttyä.
- Perussuomalaiset sanovat olevansa joku uusi ryhmä. Eiväthän se sitä ole, Sehän perustettiin jo 1950-luvulla Veikko Vennamon toimesta ja on ehtinyt kadotakin välillä jo pari kertaa, selvästi tuskastunut puheenjohtaja Kaunisto huomauttii Rinteen puheenvuorojen aikana.
- Arvoisa puheenjohtaja. Kuten tämäkin talousarviokeskustelu osoittaa, me olemme uusi voima. Muut ovat jo asiat päättäneet ennalta, Rinne kommentoi vastaan.
Tukea ei Seppo Rinne esityksilleen kuitenkaan saanut. Esitykset raukesivat yksi toisensa jälkeen kannatuksen puutteeseen, tukea ei tullut omasta ryhmästäkään.
Johtamista terävöitetään
Valtuusto hyväksyi sen sijaan yksimielisesti valtuutettu Eero Kuisman (kesk) ponnen, siitä että talousarviota jatkossa laadittaessa johtamiskäytäntöjen terävöitetään. Kuisma käytti myös värikkään puheenvuoron, jossa piikitteli etenkin lukion johtamistyyliä ja sitä etteivät asiat ole siellä aina edenneet suunnitelmien mukaan.
Ponsi olikin lopulta ainoa konkreettinen muutos, jonka valtuusto talousarvioesityksen teki.
- Pojat eivät oikein uskalla viedä asioita äänestykseen asti, Seppo Rinne kommentoi kokousta sen jälkeen kun puheenjohtajan nuija oli julistanut sen päättyneeksi.
Puheenjohtaja Kaunisto kiitti kokouksen jälkeen valtuustoa kuluneesta kahdesta puheenjohtajavuodestaan. Helppoa eivät päätökset aina ole hänen mukaansa olleet, mutta yhteisymmärrys on kuitenkin löytynyt. Valtuusto on ollut myös aktiivinen sanomaan mielipiteensä.
- Joskin usein se ääni on kulunut valtuustosalin tietystä nurkasta, Kaunisto letkautti.
RAUNO LAINE