Kalantivayla

 

Käyttäjätunnus: Kalantivayla

 

Omat sisällöt

 

Uusikaupunki hakee säästöjä etenkin sosiaali- ja terveystoimesta

Lisätty: 17.11.2010


Uusikaupunki joutuu lähivuosina mittavalle säästökuurille. Kaupungin tavoitteena on säästää vuoteen 2015 ulottuvalla jaksolla noin 17,7 miljoonaa euroa. Säästöt kohdistuvat pääosalta sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä vähemmässä määrin myös hallinto- ja sivistyspalveluihin.
Säästöohjelma listaa etenkin sosiaali- ja terveyspuolelta useita eri toimenpiteitä, joilla tavoitteena oleviin säästöihin yritetään päästä. Säästöjä haetaan muun muassa tehostamalla vanhusten palveluasumista, yhdistämällä Sakunkulman sekä Kompassin toiminta, tehostamalla akuuttihoitoa, sekä tehostamalla terveyskeskuksen työntekijöiden osaamista m ja yhdistämällä terveyskeskuslääkärien vastaanottoaikoja. Säästöohjelma pitää sisällään myös palvelukeskus Kummelin toiminnan lakkauttamisen.
Sosiaalipuolella kotiutetaan muualle laitoksiin sijoitettu lapsia ja nuoria. Säästöohjelma pitää sisällään myös ehdotuksia erikoissairaanhoidon tehostamiseksi. Ehdotukset koskevat muun muassa kirurgista toimintaa, avokuntoutusta sekä kotisairaanhoidon kehittämistä.
Kaupungin hallinnossa tavoitteena on hakea säästöjä muuttamalla rakenteet kustannustehokkaiksi sekä tehostamalla yleistä toimintaa.

 
 
Bookmark and Share

Tulosta sivu
ukinhiililogo (1)