Kalantivayla

 

Käyttäjätunnus: Kalantivayla

 

Omat sisällöt

 

Uudellekaupungille harkinnanvaraista valtioavun korotusta 1,5 miljoonaa euroa

Lisätty: 7.12.2010


Valtioneuvosto on myöntänyt Uudellekaupungille harkinnanvaraista valtioavun korotusta 1,5 miljoonaa euroa. Myönnetty summa on käytettävä kaupungin talouden tasapainottamiseen. Sillä ei saa lisätä kaupungin menoja. Harkinnanvaraista avustusta haki kaikkiaan 74 kuntaa, joista avustuksen sai 30 kuntaa.
Uudellekaupungille myönnettyä korotusta ehti tuoreeltaan kommentoimana muun muassa kansanedustaja Timo Kaunisto (KESK). Hän muistuttaa Laitilan olleen kolme vuotta sitten vastaavassa tilanteessa. Silloin sille osoitettiin harkinnanvaraista tukea, joka yhdessä veronkorotuksen ja säästöjen kanssa käänsi talouden suunnan. Kaunisto toivoo, että myös Uudessakaupungissa saatu korotus tarjoaisi kaupungille lisävaihteen talouden elvyttämiseksi. Se tulee hänen mukaan Uudellekaupungille oikeaan aikaan. Mittavien teollisuushankkeiden edellytyksinä ovat toimivat palvelut, Kaunisto muistuttaa.

 
 
Bookmark and Share

Tulosta sivu
ukinhiililogo (1)