Lisätty: 11.2.2010
Varsinais-Suomen poliisilaitos
Euroopan komissio on yhdessä Euroopan parlamentin ja neuvoston kanssa julistanut helmikuun 11. päivän Euroopan 112-päiväksi. Suomessa teemapäivää vietetään eri puolilla maata päätapahtuman ollessa Helsingin Kamppi-keskuksessa. Hätänumeropäivän tapahtumissa kysytään Oletko Arjen sankari? Tavoitteena on korostaa niitä keinoja, joilla voidaan välttää arjen vaaratilanteet.
Hätäkeskuksissa otettiin viime vuonna vastaan noin 4,2 miljoonaa ilmoitusta, joista hätäpuheluiden osuus oli noin 3 miljoonaa. Kaikista käsitellyistä ilmoituksista 42 prosenttia välitettiin eri viranomaisille, joista poliisin ja sairaankuljetuksen osuus oli 93 %. Vuonna 2009 hätäkeskuksiin tulleista puheluista noin 880 000 luokiteltiin sinne kuulumattomiksi. Suurin osa puheluista oli tahattomasti väärään paikkaan tulleita, mutta tahallisten ja ilkivaltaisten puheluiden määrä 130 000 kappaletta on huolestuttavan suuri. Jokainen turha puhelu haittaa hätäkeskusten perustehtävää, kiireellisten ilmoitusten edelleen välittämistä sekä toimintaohjeiden antamista hädässä oleville ja heitä avustaville.
Hätäkeskuslaitos teetti viime vuoden marraskuussa hätäkeskuspalvelujen tunnettuutta koskevan tutkimuksen. Yksi haastattelututkimuksen kysymyksistä koski tilannetta, jossa vastaaja kuulee naapurista lapsen avunhuutoja ja väkivallan ääniä. Yllättävän suuri osa vastaajista, joka neljäs ei soittaisi tässä tilanteessa hätänumeroon. Vielä enemmän vääriä vastauksia tuli kysyttäessä toimimista tilanteessa, jossa näkee selvästi humalassa olevan lähtevän ajamaan autoa. Yli kolmasosa ei soittaisi hätänumeroon.
Poliisi korostaa, että lähes kaikki poliisille tulevat hälytystehtävät kulkeutuvat hätäkeskusten kautta. Poliisiasemien palvelupäivystyksissä vastataan mahdollisuuksien mukaan kiireettömiin kansalaisia askarruttaviin kysymyksiin. Sähköisenä yhteydenottokanavana toimii palauteposti osoitteessa palaute.varsinais-suomi@poliisi.fi. Poliisiasemien yhteystiedot löytyvät internetistä osoitteesta www.poliisi.fi/varsinais-suomi.
Odottavan aika tuntuu usein pitkältä - avuntarvitsijan vieläkin pidemmältä.
Hätäkeskuksiin soitettujen turhien puheluiden määrän pitää vähentyä. Edellä mainittujen esimerkkien valossa tärkeitä puheluita jää myös paljon soittamatta. Arjen sankari välttää vaaratilanteita ja huomioi samalla muiden avuntarpeen - rikoksia ja onnettomuuksia ennalta ehkäisten.