Kalantivayla

 

Käyttäjätunnus: Kalantivayla

 

Omat sisällöt

 

Taivassalon verotulot kasvussa, vuosikate edelleen reilusti pakkasella

Lisätty: 20.10.2010


Taivassalon kunnanhallitus keskusteli maanantaisessa kokouksessaan kunnan taloudesta, antaen myös ohjeita talousarvion jatkovalmisteluun.
Myönteisenä asiana todettiin kunnan verotulojen olevan tämän vuoden kolmannella neljänneksellä aiemman vuoden vastaavaa ajankohtaa korkeammat. Verotuloja on kertynyt runsaat 3,5 miljoonaa, noin 85 000 euroa viime vuotta runsaammin. Myös toimintatuottojen määrä on jonkin verran korkeampi. Kunnan toimintakate. joka osoittaa tämän vuoden kolmannella neljänneksellä noin 6,3 miljoonaan alijäämää, on tämän ansiosta alijäämän osalta vajaat 20 000 euroa viime vuoden vastaavaa ajankohtaa pienempi. Toimintakate tarkoittaa kunnan toimintatuottojen ja kulujen erotusta.
Taivassalon kunnan vuosikatteen alijäämän suuruus vuoden kolmannella neljänneksellä on runsaat 180 000 euroa viime vuoden vastaavaa suurempi, runsaat 268 000 euroa. Vuosikatteella tarkoitetaan kaikkien kunnan tulojen ja menojen erotusta. Eli rahamäärää joka jää käytettäväksi esimerkiksi sijoituksiin ja lainanlyhennyksiin kun juoksevat menot on maksettu. Muun muassa Kuntaliitto on ilmaissut huolensa kuntien vuosikatteen laskusta, joka on merkki kuntien lisääntyvästä velkaantumisesta. Kuntaliitto on laskenut Suomessa olevan noin sata kuntaa, jossa vuosikate on pakkasen puolella. Uusia talousarviolainoja ei Taivassalossa ole kuitenkin vuoden kolmannella neljänneksellä otettu.
Vuoden kolmannen neljänneksen vertailu aikaisempaan vuoteen ei välttämättä kerro vielä totuutta, mutta antaa suuntaa siihen mikä on kunnan taloustilanne vuoden lopussa. Kunnanjohtaja Vesa Rantala arvelee. että Taivassalon taloudelliset lukemat saattavat vuoden lopussa asettua viimevuotiselle tasolle.

 
 
Bookmark and Share

Tulosta sivu
ukinhiililogo (1)