Kalantivayla

 

Käyttäjätunnus: Kalantivayla

 

Omat sisällöt

 

Soija- ja etanolitehtaat tuovat työtä Uudessakaupungissa, mutta lisäävät myös liikennettä

Lisätty: 26.10.2010


Uudenkaupungin kaupunginvaltuusto sai eilen valtuuston kokouksen jälkeen pitämässä iltakoulussaan ajankohtaista tietoa kaupungin tämän hetkisestä elinkeinoja koskevasta tilanteesta. Kaupunginjohtaja Kari Koski teki yhteenvedon siitä, missä Uudessakaupungissa tällä hetkellä mennään.
Koski aloitti alustuksensa tarkastelemalla Uudenkaupungin väkiluvun kehitystä. Viimeisimmän 17.10 päivätyn tilaston mukaan kaupungin lisäys on tänä vuonna ollut 16. Myös muissa Vakka-Suomen kunnissa väkiluku on hieman kasvanut tai säilynyt ainakin ennallaan.
- Väkiluvun suhteen näyttää siis Uudenkaupungin osalta varsin hyvältä. Mutta on muistettava se, minkä valtuustokin on joskus linjannut, ellei ole työtä ei ole asukkaita ja ellei ole asukkaita, ei ole palveluja, Koski muistutti.
Hän esitteli tilastoja kaupungin taloudesta. Niiden mukaan verotulojen osuus on yli puolet tuloista. Jotta verotulot pysyisivät samalla tasolla tai kasvaisivat, tarvitaan työpaikkoja.
- Meillä on Uudessakaupungissa kylliksi kokemuksia huonoista ajoista. Esimerkiksi vuonna 1993 katosi kaupungista 2300 työpaikkaa ja vuonna 2006 autotehtaalta irtisanottiin 280 henkilöä. Näitä vuosia emme halua takaisin, Koski totesi.
Työpaikat vaativat paikkakunnalle myös uusia yrityksiä. Ja näitä on Uudenkaupungin onneksi tulossa ja ainakin suunnitteilla.
- Metallipallvelukeskukseen on uutena yrityksenä tulossa Suomen Peiittaus Oy. Sen jälkeen keskuksen toimitilat ovatkin täynnä, Koski mainitsi.
Muita hankkeita ovat muun muassa soijatehdas sekä etanolitehdas..
- Soijatehtaan kohdalla eletään tällä hetkellä tarjousvaihetta. Tarjouksia on pyydetty viideltä suurelta rakennuttajalta, Koski kertoo.
Tehtaan yhteyteen on suunnitteilla myös suurehko 70-80 megawatin hakevoimalaitos.
Etanolitehtaassa syntyy vehnäpohjaisen etanolin lisäksi myös lesettä ja rehuja muun muassa lähialueen sikaloihin. Arviot tässä vaiheessa tehtaan tuotannosta liikkuvat etanolin osalta 65 000 tonnissa vuodessa ja muiden sivutuotteiden kohdalla 85 000 tonnissa.
Paitsi työpaikkoina. nämä hankkeet tulevat näkymään myös kasvavana liikenteenä sekä uusina liikennejärjestelyinä. Muun muassa soijatehtaan kohdalla arvellaan kuljetettavan kaupungin läpi 500 000 tonnia haketta vuosittain tehtaan voimalaan. Etanolitehtaan arvioidaan puolestaan tarvitsevan vuodessa 250 000 tonnia vehnää.
Etanolitehtaan uskotaan tuovan mukaan myös muita pienempiä yrityksiä, jotka omalta osaltaan lisäävät sataman liikennettä. Hepokarin satamaliikenteen arvioidaankin tämän myötä jopa kolminkertaistuvan.
- Elättelemme kaupungissa näiden lisäksi toiveita siitä, että saisimme niin sanotulle Aavan tontille jonkun ison kaasualan yrityksen. Paikkahan on mitä parhain yritystoiminnalle. Kaukolämpöverkko on valmiina ja satama vieressä, Koski mainostaa.

Hyviä tuloksia Hinkusta

Kaupunginjohtaja Koski selvitti valtuustolle myös hiilineutraalit-kunnat eli HINKU-hankkeen nykytilaa ja tulevaisuutta. Hanke on tähän asti ollut varsin menestyksellinen. Esimerkiksi kaupungin hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet vuodesta 2007 lähtien yli 22 000 tuhannella tonnilla.
- Eikä näissä luvuissa ole edes mukana Yaraa, joka on omilla tehokkailla toimillaan onnistunut tänä vuonna vähentämään päästöjä jopa 90 prosentilla, Koski kertoo.
Vanhaa vuodet 2007-2010 kattanutta hanketta jatketaan uudella Pro Hinku-hankkeella vuoteen 2012 asti. Kaiken kaikkiaan tavoitteeksi on asetettu kaupungin päästöjen vähentäminen 85 prosentilla vuoteen 20201 mennessä.
- Tämä onnistuu jos saamme ne viisi tuulivoimalaa joita on suunniteltu sekä muita uusia energiamuotoja käyttäviä yrityksiä. Koski muistuttaa.
Hinku-hankkeen yhteydessä on tarkoituksena järjestää myös siihen liittyvää koulutusta.
Kaupunginjohtajan esitys kiinnosti valtuustoa ja synnytti lisäkysymyksiä, Valtuutettu Rainer Tähtinen (PS) penäsi kuitenkin kaupunginjohtajalta sitä, miksi tässä esityksessä puhuttiin vain yleisluonteisesti, eikä annettu konkreettisia lukuja kaupungin taloudesta.
- Niihin palaamme valtuuston talousarvioseminaarin yhteydessä, Koski vastasi.

RAUNO LAINE

 
 
Bookmark and Share

Tulosta sivu
ukinhiililogo (1)