Lisätty: 12.10.2010
Kahden vieraspelin jälkeen Korihait esiintyy keskiviikkona kotiyleisölle, kun kello 18.30 Pohitullissa alkavaan otteluun vastustajaksi asettuu sarjanousija Porvoon Tarmo. Kaikki viisi liigaotteluaan hävinnyt Tarmo on ollut yhtä lukuun ottamatta kaikissa otteluissa voiton syrjässä kiinni – tappioista neljä on tullut 1-4 pisteen erolla ja vain KTP on onnistunut rökittämään porvoolaiset suuremmalla (22 pistettä) piste-erolla.
Korihait haki vieraskiertueen aluksi pisteen voiton Lappeenrannasta, mutta Kouvolan vierailu ei tälläkään kertaa lihottanut pistepussia. Kauden kaksi ensimmäistä kotiottelua haiparvi on selvittänyt tyylikkäästi kukistamalla sekä Vilppaan että Hongan kotiyleisön edessä.
”Aloitimme molemmat vierasottelut terävästi, mutta päästimme kummassakin kotijoukkueen peliin uudelleen mukaan jo ensimmäisellä neljänneksellä. Kotiotteluissa energiatasomme on kuitenkin ollut huomattavasti vierasotteluitamme korkeampi ja siihen pyritään myös keskiviikkona – toivottavasti kotiyleisön kannustuksen siivittämänä”, analysoi Korihaiden valmentaja Tom Westerholm.
Tarmon tehot lepäävät amerikkalaispelaajien Jonathan Heardin (201cm/22,4ppg/6,8rpg) sekä Jerrah Youngin (201cm/15,2ppg/13,4rpg) harteilla. Kaksikko täydentävät takamies Aubrey Conerly (182cm/13,6ppg/2,8apg) sekä laitahyökkääjä Esa Mäki-Tulokas (200cm/12,4ppg/3,6rpg). Takamies Jarkko Kyllönen (186cm/5,4ppg/2,0rpg) täydentää Tarmon viisikon.
Liigan korintekijätilastossa Heard on sijalla kaksi ja levypallotilastoa johtaa Young. Tehokkaista jenkeistä huolimatta Porvoossa uskotaan pitkäjänteiseen seuratyöhön, jonka tuloksena kasvaa uusia vastuunkantajia liigapeleihin..
”Meillä on monta potentiaalista nuorta pelaajaa ja pyrimme kasvattamaan näistä vastuunkantajia liigaan. Alkukausi menee varmasti liigan pelitahtiin totutellessa, mutta kukaan ei tätä haastetta pelkää”, kommentoi Tarmon valmentaja Jouni Grönroos Tarmon liigajoukkueen filosofiaa kauden avausinfossa Helsingissä.
Tämän kauden liigaotteluissa varttia ennen ylösheittoa kuullaan molempien joukkueiden valmentajien mietteitä illan ottelusta ja pelin jälkeen yleisöllä on vapaa pääsy lehdistötilaisuuteen, jossa valmentajien lisäksi on paikalla kummankin joukkueen parhaaksi valittu pelaaja.
Syksyn liigaotteluissa on myös myytävänä koripalloromaani ”Takaovi”, joka kertoo suomalaisen koripallojoukkueen edesottamuksista 1960- ja 2000-luvulla. Kirjan hinta 24 euroa ja siitä lohkeaa osa myös Korihaiden junioritoiminnan tukemiseen.