Kalantivayla

 

Käyttäjätunnus: Kalantivayla

 

Omat sisällöt

 

Säästöpankin myönteinen kehitys jatkui alkuvuonna

Lisätty: 25.8.2011


Kalannin Säästöpankin liiketoiminta kehittyi edelleen myönteisesti vuoden 2011 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Pankin korkokatetta heikensi alhainen markkinakorkotaso, talletusvarainhankinnan hinnannousu ja korkojohdannaisista saatujen korkotuottojen aleneminen.

Toisaalta pankin sijoitustoiminnan ja palkkiotuottojen kasvu ylitti korkokatteen supistumisen. Pankin alkuvuoden liiketulos parani lähes viidenneksen vuoden takaisesta ja oli runsaat 0,9 m€, mikä vastaa vuositason tuloksena n. 1,4 % pankin keskitaseesta laskien.

Kokonaisluotonanto oli kesäkuun lopussa runsaat 127 m€, missä on vuositason kasvua noin 6 %. Varainhankinnan puolella erityisesti sijoitusrahastot ja vakuutussäästäminen kiinnostivat asiakkaita ja niiden vuositason kasvu olikin lähes 30 %.

Myönteisen tuloskehityksen myötä myös pankin vakavaraisuus säilyi edelleen hyvällä tasolla. Luottolaitoslain mukainen vakavaraisuussuhdeluku oli kesäkuun lopussa 22,5 prosenttia, mikä on lähes kolminkertainen lain mukaiseen 8 prosentin vähimmäisvaateeseen verrattuna.

Pankki toteutti alkuvuonna asiakastyytyväisyystutkimuksen, mistä saadut asiakasarviot olivat erittäin hyvät ja pankin toimintatapaa sekä valittua kehityslinjaa tukevat sanoo toimitusjohtaja Timo Reivonen.

Julkisen talouden ongelmat useissa maissa ja niistä johtuvat markkinahäiriöt tulevat pitämään toimintaympäristön epävakaana loppuvuoden aikana. Korkotaso ei todennäköisesti nouse lähikuukausien aikana ja Euroopan Keskuspankin ohjauskorko säilynee nykyisellä tasollaan ainakin kuluvan vuoden, arvioi Timo Reivonen.

Pankin loppuvuoden tulos jäänee alkuvuotta heikommaksi, mutta koko vuoden tulos pysynee viimevuotisella, hyvällä tasolla, toteaa Timo Reivonen. Kokonaisuutena olen
tyytyväinen pankin alkuvuoden toimintaan ja tulokseen toimintaympäristön haasteellisuus huomioiden. Pankki on edelleen vahvistuneen vakavaraisuutensa myötä myös asiakkaillemme entistäkin vahvempi yhteistyökumppani, toteaa Timo Reivonen.

Kalannin Säästöpankki toimii Vakka-Suomessa neljän kunnan alueella viiden konttorin voimin.

 
 
Bookmark and Share

Tulosta sivu
ukinhiililogo (1)