Lisätty: 27.9.2010
Pahoinpitely Laitilassa. 26.9. klo 02.30 Keskuskadun varrella sijaitsevassa ravintolassa paikallinen mies löi toista paikkakuntalaista miestä nyrkillä kasvoihin. Pahoinpidelty joutui käymään tarkistuttamassa saamansa vammat terveyskeskuksessa. Pahoinpitelijä toimitettiin poliisin suojiin selviämään.
Törkeä rattijuopumus 26.9. klo 03.00 Uudenkaupungintien ja Kaupintanhuan risteyksen tuntumassa paikkakuntalainen mies ajoi humalapäissään autonsa ojaan. Henkilö oli ajanut autollaan Laitilan suunnasta ja tarkoituksena kääntyä vasemmalle Kaupintanhualle, mutta kääntyminen oli epäonnistunut ja auto suistunut ojaa. Kuljettaja ei loukkaantunut. Poliisin tapahtumapaikalla kuljettajalle suoritetussa puhalluskokeessa saatiin tulokseksi 2.42 o/oo.
25.9.2010 klo 01.30 Uudessakaupungissa, Pohjoistullitiellä poliisi pysäytti henkilöauton, jonka kuljettajana toimi paikkakuntalainen vuonna -94 syntynyt mieshenkilö. Kuljettajan lisäksi autossa oli kolme nuorta henkilöä. Aluksi kuljettaja antoi poliisille väärät henkilötiedot. Lopuksi kävi selville kuljettajan oikeat henkilötiedot ja että hänellä ei ollut henkilöauton kuljettamiseen oikeuttavaa ajokorttia sekä auto oli otettu luvatta käyttöön. Kuljettajan epäillään syyllistyneen moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä väärän henkilötiedon antamiseen.