Kalantivayla

 

Käyttäjätunnus: Kalantivayla

 

Omat sisällöt

 

Poliisiuutisia Vakka-Suomen alueelta 18.10.2010

Lisätty: 18.10.2010


17.10.2010 klo 09.05 Törkeä rattijuopumus Keskuskadulla Laitilassa. Henkilöautolla liikkeellä ollut vuonna -58 syntynyt laitilalaismies puhalsi 1.30 promillea. Miehen ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin ajokieltoon.

17.10.2010 klo 10.30 Törkeä rattijuopumus ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta Kanervakujalla Laitilassa. Aiemmin aamulla törkeästä rattijuopumuksesta epäilty ja ajo-oikeutensa menettänyt laitilalaismies ajoi henkilöautolla Kanervakujalle. Partio tavoitti kuljettajan saunarakennuksesta ja hän puhalsi 1.21 promillea.

16.10.2010 klo 08.00-17.00 välisenä aikana on murtauduttu Viikaisten koulun keittiötiloihin. Keittiöstä on anastettu mm. elintarvikkeita ja kaapeista on tavaroita levitelty ympäriinsä. Lisäksi murtautujat ovat menneet ruokalan kautta koulun opetustiloihin murtamalla kemian ja fysiikanluokkien ovet auki.
Luokkahuoneissa oli kaappeja pengottu ja tavaroita levitelty.

18.10.2010 klo 04.30 Ulosajo Lokalahdentiellä U:gissa. Pakettiautoa ja siihen kytkettyä perävaunua kuljettanut uusikaupunkilaismies menetti yhdistelmän hallinnan vasemmalle kaartuvassa mutkassa ja ajautui ojaan. Kuljettajan mukaan auto oli lähtenyt luisuun tienpinnan liukkauden vuoksi.

 
 
Bookmark and Share

Tulosta sivu
ukinhiililogo (1)