Lisätty: 5.6.2012
Lokalahdella Varanpääntie 256 kohdalla ajoi henkilöauto ulos 4.6. illalla kello 18.35 aikaan. Autoa kuljettanut vuonna -88 syntynyt turkulainen mies kertoi häikäistyneensä auringosta ja sen johdosta ajautuneensa oikealle pientareelle ja siitä edelleen ojaan. Auto oli kulkenut ojassa siten, että matkustajan puolelta oli katto osunut ojanpenkalla olleeseen koivuun. Auto vaurioitui niin pahasti, että palokunta joutui irrottamaan siitä katon saadakseen matkustajana olleen vuonna -94 syntyneen raisiolaisen tytön irrotetuksi autosta. Matkustaja loukkaantui vakavasti ja hänet kuljetettiin TYKS:aan, kuljettaja kuljetettiin tarkastettavaksi Uudenkaupungin sairaalan ensiapuun. Onnettomuuspaikalla on 60km/h nopeusrajoitus.
Uudessakaupungissa Hangontiellä törmäsi henkilöauto kaiteeseen 4.6. kello 21 aikaan. Autoa kuljettanut vuonna -94 syntynyt paikkakuntalainen tyttö kertoi poliisille ajaneensa Hangontietä Yaran suuntaan, kun oikealle kääntyvässä jyrkässä mutkassa menetti autonsa hallinnan ja se ajautui ensin vastaantulevien kaistalle ja korjausliikkeen seurauksena osui keula edellä tien oikealla puolella kaiteeseen ja siitä edelleen vasemmalle puolelle vastaantulevien kaistan ja kevyen liikenteen väylän yli perä edellä kaiteeseen, josta taas koko tien yli ja pysähtynyt kaiteeseen etupään osuttua uudelleen siihen. Kokonaisuudessaan auton suistumisjäljet olivat 109m. pituiset. Paikalla on 50km/h nopeusrajoitus. Autossa matkustajana ollut turkulainen vuonna -94 syntynyt tyttö ja kuljettaja loukkaantuivat lievästi ja kävivät tarkastettavana U:gin ensiavussa. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Laitilassa 4.6. kello 21.25 aikaan Vihtorinkadun ja Kirkkotien risteyksessä moottoripyöräilijä oli jarruttanut niin voimakkaasti väistääkseen oikealta samanaikaisesti lähestyvää autoa, että pyörän takapää oli noussut ilmaan ja matkustajana ollut vuonna -95 syntynyt ihodelainen poika oli lentänyt pyörän yli ja osunut auton etukulmaan. Auton kuljettajana ollut paikkakuntalainen vuonna -89 syntynyt mies oli ehtinyt pysäyttää autonsa ennen törmäystä. Pyörän kuljettajana ollut vuonna -95 syntynyt raumalainen mies kertoi, että oli havainnut liian myöhään risteyksen olevan tasa-arvoinen ja oli siksi jarruttanut niin voimakkaasti, että menetti pyörän hallinnan. Paikalla ollut ambulanssihenkilöstö tarkasti molempien vammat, jotka eivät vaatineet sairaalahoitoa.