Kalantivayla

 

Käyttäjätunnus: Kalantivayla

 

Omat sisällöt

 

Poliisiuutisia 27.02.2012

Lisätty: 27.2.2012


Turun liikkuva poliisi oli pitämässä aamulla 25.2. puhallusratsiaa Pyhärannassa. Yksi ratsiaan ajaneen auton kuljettaja oli puhaltanut poliisin alkometriin 0,34mg/l. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja hänen kyydissään ollutta miestä kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle. Autoa ajanut mies määrättiin ajokieltoon. Lisäksi muutamat ratsiaan ajaneet kuljettajat olivat puhaltaneet alkometriin alle rangaistavuuden olevia lukemia.

Uudessakaupungissa Levysepänkadun ja Kankurinkadun risteyksessä tapahtui ulosajo 26.2. noin kello 8. Punainen Renault henkilöauto oli joutunut väistämään vasemmalta STOP-merkin takaa tullutta vihreää henkilöautoa.
Poliisi pyytää kaikkia tapahtuman silminäkijöitä ottamaan yhteyttä Uudenkaupungin poliisiasemaan. Puh 07187 45201 (ma - pe klo 08:00 -16:15).

Uudenkaupungin poliisi oli tavoitellut 26.2. yöllä epäiltyä rattijuoppoa Uudenkaupungin alueella ja olivat löytäneet Uusikaupunkilaisen miehen, jota epäiltiin kyseisestä rikoksesta. Mies oli alkanut vastustaa poliisia väkivaltaisesti kiinniottotilanteessa ja lopulta mies oli viety raudoissa verikokeeseen. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja luvattomasta käytöstä.

Laitilassa on rikottu urheilutalon kuntosalin yksi ikkunoista 24.2. - 25.2. välisen yön aikana.

 
 
Bookmark and Share

Tulosta sivu