Lisätty: 23.3.2010
Poliisihallitus
Poliisihallituksen sisäisen tarkastuksen yksikkö on käynnistänyt poliisiylijohtaja Mikko Paateron pyynnöstä selvityksen siitä, kuinka toimintakyvyttömäksi tehtyjä aseita sisältänyt kaappi oli jäänyt sisäasiainministeriön poliisiosaston muuton yhteydessä sen entisiin toimitiloihin Helsingin Hakaniemeen.
- Tieto siitä, että aseet ovat olleet deaktivoituja viittaa siihen, ettei lakia ole rikottu. Mutta muutoin tosiasia on se, että ne olivat paikassa, jossa niiden ei kuuluisi olla. Poliisihallituksen sisäisen tarkastuksen yksikkö selvittää tapahtumankulun ja selvitystyön perusteella päätetään mahdolliset jatkotoimenpiteet, poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoo.
Alustavien tietojen mukaan sisäasiainministeriön poliisiosaston vanhoihin toimitiloihin oli muuton yhteydessä vuonna 2006 jäänyt toimintakyvyttömäksi tehtyjä aseita sisältänyt kaappi. Muuton jälkeen kaappi oli päätynyt Helsingin kaupungin tilakeskukseen, jossa se avattiin lokakuussa 2009.
Helsingin kaupunki ilmoitti poliisille aseita sisältäneestä kaapista. Kaapista löytyi 14 toimintakyvyttömäksi tehtyä asetta, jotka otettiin poliisin haltuun ja toimitettiin Poliisin tekniikkakeskukseen. Asian tutkinta päätettiin tuolloin. Asiassa ei ollut syytä epäillä rikosta, koska aseet olivat deaktivoituja.