Lisätty: 31.5.2010
Poliisihallitus
Poliisi on perunut vuoden aikana yli 940 henkilön aseluvan. Sen lisäksi lähes 760 henkilölle on annettu varoitus.
Poliisi on arvioinut viimeisen vuoden aikana yksityiskohtaisesti yli 5500 henkilön osalta, että heillä on edelleen perusteet ampuma-aseen hallussapitoon.
Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan aselupien läpikäynti on ollut merkittävä ponnistus poliisilaitoksille. Työ on koettu kuitenkin kentälläkin tarpeelliseksi.
- Poliisin painopisteenä on ollut lisätä ennalta ehkäisevää toimintaa.
Aselupien systemaattinen läpikäyminen on sitä parhaimmillaan. Nyt tehtyjen toimenpiteiden lisäksi lupa-asioiden käsittelyt ja päätökset eri poliisilaitoksissa ovat yhdenmukaistuneet.
Poliisi käynnisti aselupien tarkastukset Kauhajoen koulusurmien jälkeen syksyllä 2008. Poliisilaitokset selvittivät tuolloin aselupien hallussapidon perusteet lähes 1800 henkilön osalta.
Rikostaustojen selvitys laajennettiin saatujen hyvien kokemusten perusteella koskemaan kaikkia aseluvan haltijoita keväällä 2009. Yli 560000 aseluvan haltijan tietoja verrattiin poliisin muissa tietojärjestelmissä oleviin tietoihin. Seulonnassa haettiin henkilöitä, jotka ovat olleet epäiltynä rikoksesta, joille on kirjattu ampuma-aselain mukainen tutkinta tai jotka on otettu poliisilain perusteella kiinni päihtymyksestä.
Tietojärjestelmien ristiin ajojen perusteella yli 40000 henkilön tiedot lähetettiin edelleen poliisilaitoksille. Näistä yli 5500 tiedot tarkasteltiin yksityiskohtaisemmin. Osa henkilöistä kutsuttiin muun muassa kuultavaksi.