Lisätty: 18.2.2010
Poliisihallitus
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero ei esitä käsiaseiden täyskieltoa, toisin kuin Helsingin Sanomat tänään uutisoi. Hänen mukaansa Kauhajoen koulusurmia selvittäneen tutkintalautakunnan esitysten toteuttamismahdollisuudet on kuitenkin selvitettävä tarkkaan.
Tärkeimmät kysymykset poliisin kannalta ovat aseiden määrän hallittu vähentäminen, säilytyksen parantaminen, aseiden hallussapitoehtojen tarkistaminen ja henkilön soveltuvuuden tarkempi kontrolli.
- Käsiaseiden vähentäminen vähentää pikaistuksissa tehtyjen henkirikosten määrää ja aseilla tehtyjä itsemurhia. Kouluammuskelutapauksiin rajoituksilla tuskin olisi suurta vaikutusta. Niitä suunnitellaan pitkään ja harkitusti.
- Aselainsäädännön kiristäminen on kuitenkin yhteiskunnan kannalta oikea signaali. Ongelmien syyt ovat kuitenkin aivan muualla kuin aselainsäädännössä. Silloin nimenomaan ihmisistä huolehtimiseen ja erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin on kiinnitettävä erinomaisen paljon enemmän huomiota kuin nyt.
Paateron mukaan 200 000 aseen luovuttaminen poliisille olisi mittava operaatio. Ilman lisäresursseja se olisi pois muusta toiminnasta.