Lisätty: 1.12.2010
Ammattioppilaitos Novida nousi varsin kuumaksi puheenaiheeksi maanantaina kokoontuneessa Uudenkaupungin kaupunginvaltuustossa. Keskustelu lähti liikkeelle valtuuston käsitellessä kaupunginhallituksen esitystä siitä, että Novidan tämän vuoden investointitaso korotetaan 622 000 euroon.
Keskustelun avasi valtuutettu Juha Aaltonen (SDP). Hän ihmetteli siten miten Novidalle ylipäätänsä on voinut syntyä niin paljon ylijäämää. Aaltonen mainitsi jo tilaintarkastajien huomauttaneen asiasta. Aaltonen epäili myös että kaupunki perii tarkoituksella Novidalta matalampia vuokria. Hän ihmetteli myös, että miksi vain osa vuokrista ylipäätänsä näkyy kaupungin tilinpäätöksessä. Aaltosen penäsi myös vastausta siihe mihin ylipäätänsä näitä ylijäämiä aiotaan käyttää, kun Novida kerran on siirtymässä loimaalaisille.
Aaltosen kommentit saivat puheenjohtaja Jouko Antolan huomauttamaan varsin painokkaasti, että pykälässä on tarkoitus käsitellä Novidalle myönnettävää investointitason lisäystä, ei vuokria. Aaltonen ei kuitenkaan antanut periksi, vaan katkoi laskelmiaan siitä kuinka paljon vuokria peritään. Hänen mukaansa kirjanpidossa on ainakin jotain epäselvää tämän vuoden vuokrien osalta.
Puheenjohtaja Antolan jälleen huomauttaessa asian käsittelystä, siihen puuttui myös valtuutettu Rainer Tähtinen (PS). Hänenkin mielestään vuokrat liittyvät investointitasoon ja asiat voidaan käsitellä yhdessä.
- Keskeytänkö kokouksen vai lopetetaanko tähän, Antola tivasi.
Puheenvuoron sai kuitenkin Novidan rehtori Merja Koski. joka esitteli kalvolla mihin Novidan ylijäämät on tarkoitus käyttää. Laskelman mukaan kaupungille jouduttaneen palauttamaan tuloutuksina 330 000 euroa. Sen lisäksi osuuksista maksetaan 800 000 euroa, osa tästä voidaan maksaa irtaimistona. Lisäksi on varauduttava kuukauden palkkamenoihin, noin 500 000 euroa. Koski vakuutti myös Novidan maksaneen vuokrat siiten kun on sovittukin, tänä vuona runsaat 370 000 euroa. Talousjohtaja Anne Takala muistutti Novidan maksaneen sekä sisäisiä että ulkoisia vuokria, jotka eivät välttämättä näy kirjanpidossa yhdessä paikassa.
Vaikka saatu selvitys ei selvästikään tyydyttänyt ainakaan Aaltosta, valtuusto hyväksyi yksimielisesti investointitason korotuksen.
RAUNO LAINE