Kalantivayla

 

Käyttäjätunnus: Kalantivayla

 

Omat sisällöt

 

Mönkijäkolari sekä rattijuopumuksia

Lisätty: 15.8.2011


Vehmaalla Mynämäentiellä sattui lauantaina illalla kello 23.55 aikaan henkilöauton ja mönkijän välinen kolari. Maskulainen vuonna -92 syntynyt nainen oli autolla tulossa Vinkkilan suunnasta, kun Verkasuontien jälkeen vasemmalta pihasta oli ajanut mies mönkijällä auton eteen. Auto oli jarrutuksesta huolimatta osunut mönkijän oikeaan takakulmaan, sillä seurauksella että mönkijä oli ajautunut tien oikealle puolelle pusikkoon. Mönkijän kuljettaja oli poistunut paikalta, mutta hänen henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa. Tapauksessa ei tullut henkilövahinkoja. Mönkijän kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Poliisin partio pysäytti Uudessakaupungissa Lokalahdentiellä sunnuntaiaamulla pakettiauton, jonka kuljettana ollut taivassalolainen mies puhalsi 1,3 promillea. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.

Uudessakaupungissa tiellä 196 paikkakuntalaisen mieshenkilön epäillään syyllistyneen henkilöautolla törkeään rattijuopumukseen. Puhallustestissä saatiin tulos 0.88 o/oo. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.

Uudessakaupungissa Koulutiellä paikkakuntalaisen vuonna -96 syntyneen mieshenkilön epäillään syyllistyneen mönkijällä rattijuopumukseen. Kuljettaja puhalsi 0.88 o/oo. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun

 
 
Bookmark and Share

Tulosta sivu
ukinhiililogo (1)