Lisätty: 22.3.2010
Varsinais-Suomen poliisilaitos
Poliisi sai eilen puolenpäivän aikaan tiedon, että Uudessakaupungissa Tammenniementiellä on ollut liikkeellä loukkaantunut susi. Eläin oli sen nähneen pariskunnan mukaan ontunut jalkaansa. Tätä ennen ilmeisesti sama eläin oli käynyt Karkuntien varrella olevan kiinteistön pihassa. Kahden paikalla käyneen petoyhdyshenkilön mukaan Tammenniementiellä olleet jäljet ovat suden. Eläimestä on vuotanut verta ja se ontuu jälkien mukaan oikeaa takajalkaa.
Päivystävä komisario on eilen määrännyt suden lopetettavaksi eläinsuojelulain perusteella. Paikalliset metsästysseurat jäljestivät suden Taipaleen tien ja linjan Perkkiö - Maarjärventie - Raman peltoaukea - Santtion kylä väliselle alueelle. Sutta ei kuitenkaan tavoitettu ja metsästys lopetettiin noin kello 17.30.
Poliisin tekemä eläimen lopetuspäätös oli voimassa vain eilen. Poliisi on tänään pyytänyt metsästäjiä jäljestämään sutta ilman aseita ja selvittämään suden tämän hetkinen kunto. Poliisi arvioi tilanteen jäljestyksen tuottaman tiedon jälkeen uudelleen.