Kalantivayla

 

Käyttäjätunnus: Kalantivayla

 

Omat sisällöt

 

Liikennevalvonnan tehostuminen toi viime vuonna ilmi ennätysmäärän liikennerikkomuksia

Lisätty: 26.1.2010


Poliisihallitus

Henkirikosten määrä laski, liikennevalvonta tehostui ja perheväkivaltatehtävät lisääntyivät

Liikennerikkomusten määrä kasvoi viime vuonna 19 prosenttia. Niiden määrä lisääntyi jo toisena vuonna peräkkäin. Vuodesta 2007 nousua on jopa 57 prosenttia.

- Sakkoja on annettu enemmän kuin koskaan. Suurin osa niistä on perustunut tehostettuun automaattivalvontaan. Lokakuusta asti poliisi on antanut lisäksi noin 100.000 huomautusta pienemmistä ylinopeuksista. Tuolloin puuttumiskynnys ylinopeuksiin yhdenmukaistettiin koko massa, poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoo.

Liikennerikkomusten määrä on noin 41 prosenttia kaikesta poliisin tietoon tulevasta rikollisuudesta. Sen sijaan liikennerikosten määrät ovat laskeneet edellisestä vuodesta lähes seitsemän prosenttia.

Huumeiden määrä kasvussa

Poliisin haltuun päätyneiden huumausaineiden määrät lisääntyivät kaikkialla Suomessa. Kasvua on ollut alueesta riippuen kymmenestä noin kolmeenkymmeneen prosenttiin. Poliisin tietoon tulleiden huumausainerikosten määrä lisääntyi 12 prosentilla. Erityisesti huumausaineiden käyttörikokset ovat lisääntyneet.

Muiden rikoslakirikosten määrät laskivat. Rikoslakirikosten määrä ilman liikennerikoksia väheni 1,5 prosenttia ja omaisuusrikokset vähenivät noin prosentilla. Yli neljäsosa (28 %) poliisin tietoon tulleista rikoksista oli omaisuusrikoksia.

Henkeen ja terveyteen kohdistuneiden sekä pahoinpitelyrikosten määrä väheni noin kuusi prosenttia. Perheväkivaltatehtävät sen sijaan ovat lisääntyneet noin viisi prosenttia.

- Yleinen väkivaltarikosten määrän vähentyminen on merkittävä poliisin tavoitteiden mukainen muutos, Mikko Paatero toteaa.

Selvitysprosentit paranivat, tutkinta-ajat pitenivät

Rikosten selvitysprosentit ovat parantuneet. Alustavien tietojen mukaan kahdeksan kymmenestä (79,7 %) kaikista poliisin tietoon tulleista rikoksista selviää. Parannusta edellisvuoteen oli 1,6 prosenttiyksikköä.

Henkirikoksista selvisi 89 prosenttia, pahoinpitelyrikoksista 79,8 prosenttia ja omaisuusrikoksista 39 prosenttia.

Rikosten tutkinta-ajat pitenivät hieman. Rikoslakirikosten keskimääräinen tutkinta-aika ilman liikennerikoksia oli 86 vuorokautta. Nousua edellisvuoteen on seitsemän vuorokautta.

- Vuoden 2009 alussa tapahtuneen poliisilaitosten uudelleen organisoinnin odotetaan sekä parantavan että tehostavan poliisin toimintaa, Paatero korostaa.

Tehtävämäärät ja toimintavalmiusaika säilyivät

Poliisin tehtävämäärät pysyivät kokonaisuudessaan edellisvuoden tasolla.
Paikalliset muutokset johtuvat suureksi osaksi hätäkeskusjärjestelmään tehtyjen tilastointitapojen muutoksista.
Toimintavalmiusajat ovat pysyneet entisellä tasolla. Kiireellisissä asioissa se oli koko maassa keskimäärin hieman yli 14 minuuttia.

Kenttätehtävissä enemmän poliiseja

Viime vuonna kenttätehtävissä toimivien poliisien määrä nousi lähes viidellä prosentilla eli noin 200 henkilöllä. Tämän mahdollisti poliisien työllistämiseen osoitettu merkittävä lisärahoitus. Poliisiopiskelijoiden määrä laski selvästi, mutta hakijamäärät kaksinkertaistuivat vuoteen 2008 verrattuna.

Lähivuosina poliiseja poistuu palveluksesta enemmän kuin valmistuu. Huippu ajoittunee ensi vuoteen. Tämä tarkoittaa poliisien määrän vähentymistä tänä ja ensi vuonna. Sen jälkeen määrän arvioidaan jälleen nousevan.

Poliisi 2020 -raportissa arvioidaan, että vuonna 2020 tarvitaan 500 poliisia enemmän kuin viime vuonna. Poliittiset päätökset tältä osin tehdään kuitenkin myöhemmin.

Tilastojen lähteenä on käytetty poliisin tulostietojärjestelmää.

 
 
Bookmark and Share

Tulosta sivu
ukinhiililogo (1)