Lisätty: 2.5.2011
Uudessakaupungissa sattui törkeä rattijuopumus perjantaina kello 12.30 aikaan. Poliisi sai ilmoituksen Pienteollisuustien ja Sorvarintien risteyksessä ojaan ajaneesta autosta, jonka kuljettaja vaikutti sekavalta. Partion tullessa paikalle istui kuljettajan paikalla vuonna -48 syntynyt mies, joka puhalsi seulonta-alkometriin 1,59 promillea. Mies vietiin Uudenkaupungin sairaalaan verikokeelle ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.
Uudessakaupungissa Leppärannantiellä on kesämökin ulkovarastoon murtauduttu 24.-29.4. 2011 välisenä aikana ja viety moottorisaha, maali- ja kynäruisku, hiekkapuhalluslaite sekä puutarhajohtokela.
Uudessakaupungissa ajoi yöllä kello 3.05 aikaan poliisipartiota vastaan auto, jolle tutkalla mitattiin nopeudeksi 148 km/h alueella jossa on 60 km/h nopeusrajoitus. Autolle näytettiin punaista pysäytysvaloa, mutta se jatkoi kovalla nopeudella Laitilan suuntaan. Partio lähti seuraamaan autoa ja tavoitti sen Suomelankujalta. Autossa oli kolme henkilöä ja kuljettajan paikalla vuonna -93 syntynyt mies. Mies puhalsi 0.0 promillea, mutta hänet otettiin kiinni tutkinnan ajaksi. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja niskoittelusta poliisia vastaan.