Lisätty: 16.12.2010
Marraskuun lopulla vuonna 2005 murtauduttiin Salossa Salon Turkisateljee Oy:n liikkeeseen ikkuna rikkomalla ja tiloista anastettiin parinsadan tuhannen euron arvosta turkiksia. Teko liittyi aikanaan useampiin turkis- ja kultasepänliikkeisiin kohdistuneita murtoja käsittäneeseen rikossarjaan pääasiassa Varsinais-Suomen alueella. Tuolloin poliisi sai Turussa kiinni osan tekijöistä ja selvitettyä edellä mainittua marraskuista Salon turkisateljeen rikosta lukuun ottamatta kaikki muut vastaavat teot. Kiinniotetut tekijät ovat olleet tuomiolla ja kärsineet tuomionsa. Kaikki Salosta anastetut turkikset ovat jääneet kateisiin.
Salossa rikospaikalta otettiin näytteet tekijän jättämistä verijäljistä DNA-tunnisteen määrittämiseksi. Kansainvälisen poliisiyhteistyön ansiosta Saksan poliisi ilmoitti pari vuotta sitten tunnistaneensa DNA-jäljen ja toimitti Suomen poliisille tiedot henkilöstä. Verijäljet oli jättänyt liettualainen nyt 34-vuotias mies, jolla voitiin epäillä olevan yhteyksiä kansainväliseen rikollisuuteen.
Mies saapui Suomeen kuluvan vuoden lokakuussa, jolloin hänet otettiin kiinni. Varsinais-Suomen käräjäoikeus vangitsi miehen todennäköisin syin epäiltynä Salossa tapahtuneeseen törkeään varkauteen. Mies on kuulustelussa myöntänyt käyneensä marraskuussa 2005 Suomessa, mutta muutoin niinkin vanhojen tapahtumien muisteleminen on hänen mukaansa vaikeata. Mies odottaa tammikuussa 2011 tapahtuvaa oikeuskäsittelyä vankilassa.