Lisätty: 14.12.2010
Kustavin maanantaina kokoontunut kunnanvaltuusto kokoontui maanantaina hyvin sopuisissa merkeissä. Kolme varttia kestäneessä kokouksessaan valtuusto ehti hyväksyä muun muassa vesihuoltolaitoksen uudet taksat, päättää määrä-alan myynnistä Rakennus- ja Kiinteistöpalvelu Sisuluoto Oy:lle sekä hyväksyä kunnanhallituksen ehdotuksen Kustavin ensi vuoden talousarvioksi muutoksitta. Samassa yhteydessä valtuusto hyväksyi myös Kustavin taloussuunnitelman vuosille 2011-2013.
Kokouksen aluksi valtuusto muisti merkkipäiväänsä viettänyttä Launo Valtosta ja kiitti häntä pitkästä urasta kunnan eri luottamustoimissa. Valtonen sai kukkien lisäksi kirjan ”Albatrossin matkassa”.
Osuuskunta maksaa käyttämänsä veden
Kustavin vesimaksut nousevat ensi vuodeksi veden osalta 0,14 euroa kuutiolta sekä jäteveden osalta 0,86 euroa kuutiolta. Uusi arvonlisällinen hinta veden osalta on 2,30 euroa kuutiolta ja jäteveden kohdalla 2,36 euroa kuutiolta. Ennen päätöstä valtuutettu Jyrki Aaltonen halusi tietää, joutuvatko aiemmat vedenkuluttajat Kaurissalon vesiosuuskunnan putkistossa mahdollisesti tapahtuvien vuotojen maksumiehiksi
Kunnanjohtaja Veijo Kataran mukaan kunnan ja vesiosuuskunnan välisessä sopimuksessa on sovittu siitä, että osuuskunnalle myönnetään vuosien 2011-2013 aikana 25%;n alennus käyttömaksuihin, sen jälkeen osuuskunta saa 10%;n alennuksen, ellei toisin sovita. Katara arvioi osuuskuntien maksaman veden hinnan olevan suunnilleen Kustavin Uudellekaupungille maksaman ja yksittäisen kuluttajan maksaman hinnan puolivälissä. Kaurissalon vesiosuuskunnassa on tällä hetkellä noin 550 liittymää. Osuuskunnan käyttämää veden määrää kontrolloidaan vesimittarin avulla ja osuuskunta maksaa kaikesta käyttämästään vedestä.
Laajakaistan avulla etätyötä
Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisestoja muutoksitta kaupunginhallituksen esityksen Kustavin kunnan talousarvion vuodelle 2010 ja taloussuunnitelman vuosille 2011-2013 ( kts. Kalantiväylän uutiset 1.12).
Valtuutettu Jyrki Aaltosen halusi talousarvion yhteydessä tietää miten kunta on varautunut mahdollisiin korkomarginaaleihin. Kunnanjohtaja Kataran mukaan osa kunnan lainoista on sidottu euriboriin ja osa on kiinteäkorkoisia. Aaltonen sanoi olevansa huolissaan myös valtion tulevista suunnitelmista etenkin saaristokuntia koskien.
- Saaristossa ollaan todella huolestuneita. Valtion tähän asti saaristolle myöntämät etuisuudet ovat synnyttäneet kateellisuutta muulla. Aaltonen totesi.
Kunnanjohtaja Katara kävi talousarvion yhteydessä tarkemmin läpi kunnan tulevia investointeja. Näistä yksi suurimmista on meneillään oleva laajakaistahanke.
- Laajakaista perustuu niin sanottuun haaroitustekniikkaan. Kunnan osuus tästä hankkeesta tulee olemaan noin 30%. Toteutuessaan se tulee palvelemana myös kesäasukkaita ja toiveemme on, että sen myötä myös etätyömahdollisuudet Kustavissa paranisivat, Katara kertoi.
Muita isoja tulevia hankkeita ovat muun muassa Kirkonmäen asuntoalueen kunnallistekniikka, kevyen liikenteen väylä kirkolta lossille, Vuosnaisten siirtoviemäri sekä vuonna 2012 alkava Kivimaan Sadon talon peruskorjaus
- Meillä on laaja investointi-ohjelma, mutta lähtökohta on se, että suunnitelmissa mainitut investoinnit myös pystyään hoitamaan, Katara totesi.
Määrä-alan myynti koskee noin 2,3 hehtaarin suuruista alaa Heikintalon tilalla Pohjois-Vartsalassa. Siusluoto Oy aikoo rakentaa alueelle hallin sekä lämpökeskuksen.
RAUNO LAINE