Lisätty: 30.9.2010
Korihait kukisti keskiviikkona Pohitullissa pelatussa Korisliigan ottelussa ensi viikolla alkavaan VTB-liigaan valmistautuvan Hongan lukemin 92-82 (42-34). Korihaiden takamieskaksikko Bojan Sarcévic (22/4/4 syöttöä) sekä Mikko Jalonen (20/4) oli terävimpänä piikkinä Hongan ihossa, mutta myös Nigel Moore (15/2) ja James Reaves (12/10) hoitivat leiviskänsä tyylikkäästi. Hongan tehokkain oli Jamar Wilson (21/4/4 syöttöä) yhdessä John Williamsonin (20/5) kanssa.
Ottelun alku ei Korihaille kovinkaan ruusuista iltapuhdetta luvannut, kun Honka karkasi avauskympillä jo 10-19 johtoon. Juuri ennen erätaukoa tulleet kaksi nopeaa koria sytyttivät kotiyleisön sekä kotijoukkueen. Korihait veikin seuraavat kymmenen minuuttia ja kaksi sekuntia peräti 32-15 siirtyen kahdeksan pisteen taukojohtoon.
Kolmannen jakson alussa Honka hiipi vielä 44-39 lukemiin, mutta Mikko Jalosen yksi ja Bojan Sarcévicin kaksi kolmosta veivät minuutissa isännät turvalliseen 53-39 johtoon. Jakson lopulla taululla nähtiin jo 18 pisteen kotijohto lukemissa 59-41.
Ottelun loppuhetkillä Honka pyristeli vielä kymmenen pisteen tuntumassa kolmen pisteen koreilla, mutta Mikko Jalonen ja Bojan Sarcévic pussittivat viimeisellä minuutilla kaikki kymmenen vapaaheittoaan sisään sinetöiden Korihaille maukkaan voiton.
”Puolustuspelaamisemme oli jälleen tänään se kivijalka johon pelimme nojautui ja siihen kuuluu osana myös hyvä levypallopelaaminen. Kaiken kaikkiaan olen tosi tyytyväinen voitosta sekä ennen kaikkea joukkueen tahtotilasta, jolla se tänäänkin kentällä esiintyi”, kiitteli Korihaiden valmentaja Tom Westerholm ottelun jälkeen.
Honka menetti pallon kaikkiaan kuudesti siten, ettei se saanut puolustusmuurin edestä heittoyritystä aikaiseksi hyökkäysajan puitteissa.
Hongan valmentaja Pekka Salminen myönsi ottelun jälkeen Korihaiden olleen selvästi nälkäisempi joukkue.
”Kulunut sanonta, mutta tänään Korihait halusi voittoa enemmän. Etenkin levypallopelaamisessamme se näkyi karmealla tavalla”, totesi Salminen.
Korihait vei levypallot nimiinsä lukemin 33-23 johdettuaan jo tauolla irtopalloissa 18-7. Myös kolmen pisteen heitot osuivat kotijoukkueelta tarkasti, kun tasan puolet 22:sta yrityksestä meni renkaan lävitse. Menetyksiä kotijoukkueelle kirjattiin 13, joista pitkän tauon jälkeen tuli neljä.
Ottelun loppuhetkillä nähtiin koripallo-ottelussa perin harvinainen tilanne, kun James Reaves ajettiin ulos kentältä. Ville Mäkäläinen rikkoi korin alla Reavesia, joka tulistui Mäkäläisen otteista sen verran, että seurauksena oli suora ulosajo miehen mentyä tönimään Mäkäläistä.
Korihait kohtaa seuraavaksi Lappeenrannan NMKY:n vieraskentällä lauantaina. Ensi keskiviikkona vuorossa on matkapeli Kouvolaan ja seuraavan kerran haiparvi esiintyy kotikentällä keskiviikkona lokakuun 13. päivänä, jolloin vastaan asettuu sarjanousija Porvoon Tarmo.