Kalantivayla

 

Käyttäjätunnus: Kalantivayla

 

Omat sisällöt

 

Korihait haastajana pudotuspeleihin

Lisätty: 7.4.2010


Korihait selvisi kolmantena keväänä peräkkäin ja neljännen kerran viiden viime vuoden aikana Korisliigan pudotuspeleihin. Joka kerta matka on päättynyt kuitenkin jo puolivälieriin ja kahtena viime keväänä uusikaupunkilaisten puolivälierävastustajaksi on asettunut toinen finalisti. Tänä vuonna matka välieriin ei ole yhtään helpompi, sillä pudotuspelien avausvastustajaksi asettuu runkosarjan kolmossijan valloittanut helsinkiläinen ToPo, jonka yhtä vaille kaikki valmentajat nostivat pudotuspelien valtakunnallisessa lehdistötilaisuudessa mestarisuosikiksi.

”ToPo on kokenut ja isokokoinen joukkue”, summaa Korihaiden takamies Bojan Sarcévic helsinkiläisten vahvuudet.

Runkosarjan kohtaamisissa Korihait hävisi kahdesti selvin (58-90 ja 60-85) numeroin Helsingissä, mutta Pohitullissa haiparvi kykeni haastamaan ToPon kunnolla. Tammikuussa Korihait nappasi hieman siipirikkoisesta ToPosta selkeän 85-72 voiton ja lokakuisessa 75-83 kotitappiossa Korihait johti vielä 13 minuuttia ennen loppua lukemin 65-47.

”ToPo sopii meille aika hyvin, sillä molemmat joukkueet ovat melko isokokoisia ja matchaamme aika mukavasti vastakkain. Viime viikkoina oma pelaamisemme on kehittynyt haluamaamme suuntaan ja tunnelma joukkueessa on hyvä”, toteaa Korihaiden valmentaja Jyri Lehtonen.

Samoilla linjoilla on ToPo-luotsi Tomi Kaminen, joka muistuttaa samalla Korihaiden kotiluolan olevan vastustajalle lähes painajaismainen areena.

”Molemmilla on heittää melko kookkaat joukkueet kentälle. Lisäksi Korihait on varmasti yksi liigan parhaiten otteluihin valmistautuvia joukkueita, joka on lisäksi ollut viime peleissä kotikentällään todella hurjana”, pohti Kaminen viitaten Korihaiden murskavoittoihin Pyrinnöstä, Lahdesta ja Lappeenrannasta sekä hienosta noususta Honkaa vastaan.

ToPon ykköstykki on ollut 20,5 pisteen keskiarvolla takamies Obie Trotter (186cm), jota Tyray Pearson (201cm/18,5ppg/9,1rpg) ja Hanno Möttölä (209cm/17,0ppg/6,6rpg) ovat säestäneet hienosti. Edelliskaudella sarjan parhaimmaksi ulkomaalaispelaajaksi Kouvojen paidassa valittu Corey Smith (195cm) ei ole tällä kaudella yltänyt kahden vuoden takaiseen lentoon tehden keskimäärin 12,8 pistettä ja noukkien 4,8 levypalloa.

Tasaisen ToPon kotimaiset nimimiehet Möttölän lisäksi ovat Timo Heinonen (198cm/9,6ppg), Elias Kajander (196cm/7,3ppg), Michael Pounds (189cm/6,4ppg) sekä tarkkakätinen Eero Lehtinen (191cm/5,3ppg).

Korihaiden ykkönen pisteissä on 196-senttinen Arizona Reid 19,4 pisteen keskiarvolla ennen Josh Gonneria (186cm/18,4ppg) ja Mark McCarrollia (208cm/14,1ppg). Korihaiden kotimaisista pelaajista tehokkaimmat ovat olleet Bojan Sarcévic (190cm/10,3ppg), Jussi Kumpulainen (204cm/7,4ppg), Petri Heinonen (207cm/6,2ppg) ja Mikko Jalonen (186cm/6,0ppg). Levypalloissa ukilaisten paras on ollut Arizona Reid 7,5 levypallon keskiarvolla.

Pisteissä ToPo oli koko liigakauden ykkönen taottuaan keskimäärin 88,7 pistettä vastustajan sukkaan. Kolmen pisteen heitoissa joukkue oli sarjan toiseksi tarkin 37,0 prosentin tarkkuudella ja riistoissa sarjan ärhäkkäin 9,0 riiston keskiarvolla. Vastaavasti kahden pisteen heitoissa Korihait oli liigan tarkin (55,0%), kun ToPo oli vasta kahdeksanneksi paras 52,7 prosentin tarkkuudella. Levypalloissa ToPo oli hieman Korihaita edellä (38,0-35,2). Sen sijaan puolustuksellisesti joukkueet olivat runkosarjassa lähes identtiset: Korihaiden sukkaan heitettiin keskimäärin 81,3 ja ToPon 81,2 pistettä.

Runkosarjan viimeisestä kymmenestä ottelusta ToPo voitti kahdeksan ollen Pyrinnön kanssa liigan kuumimmat joukkueet. Seurannan pudotessa viiteen viimeiseen otteluun, nousee Korihait ToPon ja Pyrinnön seuraksi arvioitaessa runkosarjan kolmea kuuminta joukkuetta. Kaikkien kolmen voittosuhde oli 4-1.

Hanno Möttölä vihdoin Pohitulliin

ToPon vierailu Pohitulliin tuo mukanaan tuulahduksen myös koripalloilun huipulta Hanno Möttölän juostessa Pohitullin parketille. Suomalaisessa koripalloilussa Möttölä tarkoittaa suurelle yleisölle samaa kuin Jari Litmanen jalkapallossa taikka Teemu Selänne jääkiekossa, joten runkosarjan vierasotteluissa ToPo ja Möttölä vetivät hallit yksi toisensa jälkeen täyteen.

Korisliigan pudotuspeli-infon haastatelluimpana pelaajana luonnollisesti ollut Möttölä analysoi kokeneena pelaajana tulevaa vastustajaa sekä joukkueen omaa tekemistä.

”Joukkueessa vallitsee hyvä fiilis ja ollaan opittu juoksemaan. Vaikeuksia voikin olla edessä, jos vastustaja laittaa meidät kävelemään.”

”Korihait on isokokoinen joukkue ja molemmat sopivat siksi hyvin toisilleen. Meillä on tarkoituksena pitää peli yksinkertaisena ja toteuttaa kentällä toimivia asioita. Jos nyt alkaa liikaa keksimään lajia uudelleen, niin voi mennä koko pelaaminen pahasti pieleen”, painotti Möttölä.

Hanno Möttölän saavutukset koripallossa ovat suomalaisittain ainutlaatuiset. Neljän Utahin yliopistossa vietetyn vuoden jälkeen Möttölä varattiin ensimmäisenä suomalaispelaajana NBA:han, jossa mies pelasi Atlanta Hawksin joukkueessa kaudet 2000-2002. Euroopassa Möttölä on pelannut Espanjan, Italian, Liettuan, Venäjän ja Kreikan kivikovissa liigoissa.

Uransa aikana Möttölä on valittu kahdeksan kertaa Suomen parhaaksi koripalloilijaksi, kahdesti Euroliigan viikon pelaajaksi sekä kertaalleen Italian ja Liettuan All Star –otteluihin. Urheilullista menestystä Möttölä on saavuttanut selviämällä Yhdysvaltojen isojen yliopistojen loppuotteluun vuonna 1998 ja Euroliigan finaaliin vuonna 2004 sekä voittamalla Eurocupin 2006 ja Liettuan cupin sekä mestaruuden 2007.

Pohitulli vitivalkoiseksi

Viime vuosien pudotuspeleissä Pohitullissa on ollut huikea tunnelma sekä visuaalisesti että äänellisesti yleisön pukeuduttua kotiottelussa Korihaiden kotiasua mukaillen valkoisiin.

”Toivottavasti yleisö pukeutuu jälleen valkoisiin ja ottaa mukaan valkoisia liinoja sekä huiveja, jotta saadaan katsomonkin puolelle yhtenäinen ilme. Rumpuja ja torvia pitää ehdottomasti ottaa mukaan, jotta saadaan Pohitulliin ennen kokematon tunnelma. Myös ottelun alussa yleisön toivotaan seisovan tuttuun tyyliin kotijoukkueen ensimmäiseen koriin saakka”, muistuttaa Korihaiden seurapomo Tom Westerholm tuttuja pudotuspeliteesejä.

Pudotuspelit alkavat Helsingissä keskiviikkona 7.4. ja Pohitullissa pelataan perjantaina 9.4. kello 18.30. Helsingissä pelataan uudelleen sunnuntaina 11.4. ja Pohitullissa tarvittaessa tiistaina 13.4. sekä Helsingissä torstaina 15.4. mahdollisessa viidennessä ottelussa. Kolmella voitolla selviää sunnuntaina 18.4. alkaviin välieriin.

Puolivälierin lippujen hinnat ovat kaikille katsomopaikoille 16 euroa ja S-etukortilla 15 euroa. Lippujen ennakkomyynti on käynnissä City Videossa ja Sportia Cityssä sekä Korihaiden toimistolla Urheilukeskuksessa, josta voi kysellä myös alakatsomon varattuja istumapaikkoja.

 
 
Bookmark and Share

Tulosta sivu
ukinhiililogo (1)