Kalantivayla

 

Käyttäjätunnus: Kalantivayla

 

Omat sisällöt

 

Korihaille vierasvoitto

Lisätty: 4.10.2010


Korihait haki lauantaina maukkaan vierasvoiton Lappeenrannasta kukistamalla paikallisen NMKY:n jännittävien vaiheiden jälkeen lukemin 69-68 (31-31). Korihaiden ykköstykki oli Lawrence Wright 18 pisteellä ennen lukemia 16/10 takonutta James Reavesia. Kotijoukkueen ykkönen oli 19 pistettä nakuttanut Malik Moore, mutta todellinen yllättäjä oli sadan prosentin tarkkuudella 15 pistettä viimeistellyt Ville Pekkola.

”Yleensä kun joukkueelta on pelaajia sivussa, niin jäljellä olevat nostavat omaa tasoaan. Ville Pekkolan vahva ja ennakkoluuloton peli oli meille kuitenkin yllätys”, totesi Korihaiden valmentaja Tom Westerholm.

Kotijoukkueelta oli A-poikien SM-karsintojen vuoksi sivussa Aleksi Koskinen sekä Anttoni Tapio kuin myös kuumeessa ollut Tuukka Kulha. Ottelun alku näytti, että Korihait marssii ottelussa helppoon voittoon, sillä se karkasi huolimattomallakin pelillä helposti 10-2 johtoon. Löysäily kuitenkin kostautui ja kotijoukkue kiri iholle sekä kolmannen jakson lopulla jo 46-54 johtoon.

Seuraavat viisi minuuttia sisuuntuneesti pelannut haiparvi vei kuitenkin 12-3 siirtyen lukemissa 58-57 johtoon eikä enää johtoasemastaan luopunut. Reilu minuutti ennen loppua Pasi Riihelä toi kotijoukkueen vielä tasalukemiin 66-66, mutta loppuhetkillä Korihaiden puolustustaktiikka piti eikä LrNMKY saanut kunnon mahdollisuutta kääntää ottelua itselleen. Bojan Sarcévicin vietyä Korihait 67-66 johtoon pääsi Malik Moore yrittämään ahdistettuna kahden pisteen heittoa. Ohiheiton poimi käsiinsä James Reaves ja Bojan Sarcévic vei vieraat 69-66 johtoon 11 sekuntia ennen loppua.

Viimeisillä sekunneilla Malik Moore ei löytänyt Korihaiden puolustusmuurin edestä tilaa heittää kolmen pisteen heittoa, vaan tyytyi nostamaan vapaan kakkosen pari sekuntia ennen loppua. Korihaiden nopea avaus teki tyhjäksi kotijoukkueen yrityksen tehdä lopussa taktinen virhe ja pakottaa vielä Korihait vapaaheittoviivalle. Näin ollen haiparvi pääsi tuulettamaan kauden ensimmäistä vierasvoittoa.

”Meillä oli tarkoitus pitää tänään vauhtia yllä ja prässätä Lappeenrantaa alusta alkaen. Vasta viimeisen kymmenen minuutin aikana taktiikkamme alkoi toimia ja purra odotetulla tavalla.”

”Lisäksi tarkoituksena oli haastaa kotijoukkuetta oikein kunnolla ja 24 vapaaheittoa kertoo tämän osa-alueen onnistuneen hyvin. Myös toisen jakson levypallot voitimme noin kymmenellä”, laskeskeli voiton avaimia hailuotsi Westerholm.

Kotijoukkueen käskyttäjä Jarmo Laitinen oli harmissaan tappiosta ja myönsi joukkueensa väsyneen lopussa.

”Väsyimme loppua kohti ja etenkin levypalloissa tämä näkyi pahasti. Kun saamme pitkäaikaispotilaat Sami Pekkolan ja Viljami Vanjoen mukaan sekä luonnollisesti nyt poissaolleet A-juniorit, niin pelimmekin näyttää aivan toisenlaiselta”, valoi Laitinen uskoa omiinsa.

Korihait matkustaa keskiviikkona Kouvolaan, jossa vastaan asettuu lauantaina Kauhajoen peräti 42 pisteellä murskannut Kouvot. Seuraava kotiottelu on vuorossa keskiviikkona lokakuun 13. päivänä ja silloin vastaan asettuu sarjanousija Porvoon Tarmo.

 
 
Bookmark and Share

Tulosta sivu
ukinhiililogo (1)