Lisätty: 1.9.2010
Koulujen alkamisen myötä myös Korihaiden junioritoiminta on pyörähtänyt käyntiin täydellä volyymillä. Alkavalla kaudella Korihaiden alla toimii miesten liigajoukkueen lisäksi neljä miesten joukkuetta, yhdeksän poikajuniori- sekä kuusi tyttöjuniorijoukkuetta. Omien harjoitusryhmien lisäksi seura pyörittää lasten ja nuorten harrastetuntia eli Hi’schoolia sekä kehittyneimpien junioreiden akatemiaa.
”Junioritoimintamme pyörii täysin vapaaehtoisten varassa. Hienoa, että kaupungista löytyy näinkin paljon ihmisiä, jotka ovat valmiita laittamaan itsensä ja oman ajan peliin nuorten hyvän harrastuksen sekä koripallokulttuurin nimiin”, kiittelee Korihaiden seurapomo ja miesten liigajoukkueen päävalmentaja Tom Westerholm lähes 50 hengen vetäjätiimin tekemää panosta.
”Koskaan ei tekijöitä ole kuitenkaan liikaa eli jos haluaa tulla mukaan seuran toimintaan esimerkiksi valmentajaksi niin kannattaa ottaa ehdottomasti yhteyttä”, kannustaa Westerholm.
Korihaissa on pelannut viime vuosina noin 180 junioripelaajaa sekä 50-60 aikuisapelaajaa. Ryhmissä on hyvin tilaa ja koripallon aloittaminen helppoa sekä harrastuksena halpaa.
”Kaikkiin ryhmiin mahtuu vielä hyvin mukaan ja koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa koripallon peluuta. Mukaan salille tarvitaan vain sisäliikuntavälineet ja sisäpelitossut. Pallot ja muut varusteet tulevat luonnollisesti seuralta”, toteaa Westerholm.
Korihaiden koripalloharjoitukset tapahtuvat pääsääntöisesti Pohitullin palloiluhallissa, mutta myös Hakametsän liikuntasali ja Saarniston koulu ovat seuran käytössä.
”Vanhemmille junioreille toivoisi tietysti saavan enemmän täysimittaista kenttää käytettäväksi. Harjoitusmäärät ovat aika optimaaliset jokaisella joukkueella joskin harjoitusmäärien pienentäminen ei ole mahdollista. Näiltä osin mennään siis aika rimaa hipoen”, tuumii Westerholm
Lisätietoja ryhmien vetäjistä sekä etenkin aikuisjoukkueista löytyy seuran nettisivuilta.
Linkki: www.korihait.fi